Auringonlasku näkyy Intiassa ruskean udun takia himmeänä. Kuva: AAAS/Science.
Auringonlasku näkyy Intiassa ruskean udun takia himmeänä. Kuva: AAAS/Science.

Aasian "ruskea pilvi" aiheutuu enemmän puun ja lannan kuin fossiilisten polttoaineiden polttamisesta.

Joka talvi valtava ruskea saastepilvi roikkuu Etelä-Aasian ja Intian valtameren yllä. Tutkijat ovat jo pitkään ihmetelleet, mistä tämä noki on peräisin -poltetusta biomassasta vai fossiilisista polttoaineista.

Nyt on tutkijoiden mukaan selvää, että orgaanisen aineksen, kuten puun ja lannan, polttaminen on pääsyy saastepilven syntyyn.

Alueen ilmanlaadun parantamiseksi olisi siis tärkeää hillitä erityisesti puun ja lannan pienpolttoa lämmityksessä ja ruoanvalmistuksessa eikä rajoittua vain autojen ja kivihiilivoimaloiden päästöjen vähentämiseen.

Tukholman yliopiston ympäristötutkija Örjan Gustafsson kollegoineen mittasi radiohiilimenetelmällä nokihiukkasia vuorenhuipulla läntisessä Intiassa sekä Malediiveilla. Kävi ilmi, että biomassan polttaminen aiheutti kaksi kolmasosaa ruskeasta pilvestä.

Ruskean pilven noki aiheuttaa syöpää ja lisää muun muassa Intiassa ja Kiinassa hengityselimien sairauksien ja sydän- ja verisuonitautien aiheuttamaa kuolleisuutta.

Ruskean pilven nokihiukkaset viipyvät ilmakehässä vain muutamia päiviä tai viikkoja. Siksi on toivoa ilmanlaadun nopeasta paranemisesta, jos biomassan polttamista rajoitetaan.

Tutkimuksen julkaisi perjantaina ilmestyvä Science.