Botit ovat taistelleet ankarasti esimerkiksi Arnold Schwarzeneggeriä koskevassa Wikipedia-artikkelissa. Kuva: Kimmo Taskinen HS
Botit ovat taistelleet ankarasti esimerkiksi Arnold Schwarzeneggeriä koskevassa Wikipedia-artikkelissa. Kuva: Kimmo Taskinen HS

Botit kumoavat loputtomiin toistensa tekemiä muutoksia.

Uusi tutkimus paljastaa, että Internetin suuressa tietosanakirjassa Wikipediassa raivoaa hiljainen editointisota. Sitä käyvät botit eli tietokoneohjelmat, jotka osaavat suorittaa yksinkertaisia tehtäviä määriteltyjen toimintaohjeiden mukaisesti.

Vuonna 2001 perustettua Wikipediaa ovat alusta asti toimittaneet osin botit. Ne korjaavat sivustolta kirjoitusvirheitä, lisäävät linkkejä toisille sivuille ja tekevät muuta automatisoitua ylläpitotyötä.

Kun bottien määrä on moninkertaistunut, ne ovat alkaneet törmäillä samalle tontille, kumota toistensa editointeja ja vaihtaa toistensa tekemiä linkkejä.

Jos botit on ohjelmoitu vaikkapa erilaisiin kieliopillisiin mieltymyksiin, ne jaksavat jatkaa toistensa kielivirheiden kumoamista ikuisesti.

”Bottien välinen taistelu voi olla paljon sitkeämpää kuin ihmisten”, sanoo tutkimuksen yksi tekijä Taha Yasseri Oxfordin Internet-instituutista brittilehti Guardianissa.

”Ihmiset tavallisesti hyytyvät parissa päivässä.”

Oxfordin Internet-instituutin ja Lontoossa toimivan Alan Turing -instituutin tutkijat perehtyivät tutkimuksessa Wikipedian ensimmäisiin kymmeneen vuoteen. He kävivät läpi 13 eri kieliversion editointihistorian ja rekisteröivät kaikki tapaukset, joissa botti oli poistanut toisen botin tekemät muutokset.

”Emme uskoneet löytävämme mitään kiinnostavaa”, Yasseri sanoo.

”Oli suuri yllätys että konflikteja oli niin paljon. Ne ovat hyviä botteja, ne on luotu hyvin tarkoituksin ja ne perustuvat samaan avoimen lähdekoodin tekniikaan.”

Ryhmän tutkimusartikkeli sai otsikon ”Hyvätkin botit taistelevat”. Sen julkaisi PlosOne-verkkolehti.

Kovimmat kiistakumppanit olivat nimiltään Xqbot ja Darknessbot. Xqbot kumosi kumosi parin vuoden aikana yli 2 000 Darknessbotin korjausta. Darknessbot vastasi poistamalla yli 1 700 Xqbotin tekemää muutosta.

Kiivaimmat taistelut käytiin artikkeleissa Pakistanin entisestä presidentistä Pervez Musharrafista, arabian kielestä, Niels Bohrista ja Arnold Schwarzeneggeristä.

Yksittäinen ravintoaine ei ratkaise, miten hyvin laihdutus onnistuu.

Jos haluaa pudottaa painoaan, kannattaa seurata yksinkertaista neuvoa: vähentää syömistään ja syödä terveellisesti. Tähän päätelmään voi tiivistää Stanfordin yliopiston tutkimuksen, jossa seurattiin ylipainoisten ruokavaliota ja laihtumista vuoden ajan.

Kokeeseen osallistui kaikkiaan 609 ihmistä, suunnilleen puolet miehiä ja puolet naisia. Iältään he olivat 18–50-vuotiaita.

Osallistujat jaettiin sattumanvaraisesti kahteen laihdutusryhmään: toisen ryhmän ruokavaliosta vähennettiin rasvaa, ja toinen ryhmä tinki hiilihydraateista.

Ennen dieetin aloittamista osallistujille pidettiin perusteelliset ravitsemusluennot ja heidät opastettiin noudattamaan terveellistä ruokavaliota.

Vähärasvaiselle dieetille arpoutuneita ohjeistettiin esimerkiksi vähentämään rasvaisen lihan ja rasvaisten maitotuotteiden käyttöä. Hiilihydraateista tinkiviä kehotettiin välttämään muun muassa muroja ja riisiä. Yhteisesti kaikkia evästettiin välttämään einesruokia, lisättyjä sokereita ja transrasvoja ja syömään mahdollisimman paljon vihanneksia.

Vuoden kuluttua kummankin ryhmän jäsenet olivat laihtuneet keskimäärin kuusi kiloa, tutkijat raportoivat Jama-lääkärilehdessä.

Yhtäläinen tulos vie pohjaa puheilta, joilla tiettyihin ruoka-aineisiin keskittyviä dieettejä kehutaan toinen toistaan tehokkaammiksi.

Toimivan laihdutuksen perusajatus on sama dieetistä riippumatta: vähemmän sokeria, vähemmän valkoista jauhoa ja enemmän vihanneksia, korostaa tutkimusta johtanut ravitsemustieteilijä, professori Christopher Gardner tutkimustiedotteessa.

Geenit eivät auttaneet

Rasvan ja hiilihydraattien lisäksi tutkijoita kiinnosti erityisesti se, kuinka paljon perimä vaikuttaa laihdutuksen onnistumiseen.

Aiempien tutkimusten perusteella hiilihydraatti- ja rasva-aineenvaihduntaan osallistuvista geeneistä esiintyy erilaisia variantteja, jotka voivat joko edistää tai vähentää näiden ravintoaineiden varastoitumista elimistöön. Gardner on itse saanut asiasta hienoista näyttöäkin.

Kaikilta laihdutuskokeeseen osallistuneilta otettiin dna-näyte, josta kartoitettiin kolme hiilihydraatti- ja rasva-aineenvaihduntaan kytkeytyvää geeniä. Osalla oli variantti, jonka uskottiin tehostavan vähärasvaista ruokavaliota. Osan geenit ennustivat hyötyjä hiilihydraattien välttelystä.

Kummankin ryhmän laihduttajista noin puolet sattui päätymään geeniensä kannalta otolliselle dieetille.

Lopputulos oli kuitenkin geenihypoteesin kannalta karu. Geeneillä ei ollut mitään havaittavaa vaikutusta laihdutuksen onnistumiseen. Näin Gardner tuli kumonneeksi aiemmat tuloksensa, joiden mukaan geeneilleen sopivaa ruokavaliota noudattaneet laihtuivat enemmän kuin geenejään vastaan sotineella dieetillä olleet.

Emme onnistuneet toistamaan sitä tutkimusta. Emme päässeet edes lähelle, Gardner summaa STAT-terveyssivustolla.

Tutkimus antaa siis myös tärkeän opetuksen siitä, miksi tulosten toistettavuus on tieteessä tärkeää.

1960-luvulla tehtyjen ydinkokeiden radioaktiivinen jälki tallentui syrjäisen Campbellin saaren ainoaan puuhun.

Elämme useiden tutkijoiden mukaan niin sanottua antroposeenin geologista ajanjaksoa. Se viittaa siihen, miten ihminen vaikuttaa maapalloon.

Viime jääkauden jälkeen ihminen on muovannut koko planeettaa. Jos nyt katoaisimme, kädenjälkemme säilyisi kymmeniä tuhansia vuosia.

Tutkijat havaitsivat ihmisen jälkiä jopa maapallon yksinäisimmäksi sanotussa puussa, joka kasvaa syrjäisellä saarella Tyynessämeressä.

Ihminen on käynnistänyt koko planeettaa muokkaavan ilmastonmuutoksen ja kuudennen joukkosukupuuton.

Eläinlajeja on 1900-luvun jälkeen kadonnut maapallolta satakertaisella tahdilla normaaliin verrattuna.

Siksi moni geologi ja muu tutkija kannattaa ajatusta nykyisen ajan nimeämisestä antroposeeniksi eli ihmisen aikakaudeksi. Olisimme siirtyneet jääkauden jälkeisestä holoseenista antroposeeniin.

On kuitenkin epäselvää, mistä vuodesta sen katsottaisiin alkaneen.

Esimerkiksi jo maanviljelykseen siirtyminen tuhansia vuosia sitten edusti ihmiskunnalle pysyvää harppausta ja muokkasi maapallon lajistoa.

Monet ovat ehdottaneet antroposeenin alkupisteeksi 1950–1960 -lukuja, jolloin ydinasevaltiot tekivät massiivisia ydinkokeita. Ydinräjähdykset levittivät alkuaineiden radioaktiivisia isotooppeja ympäri planeettaa.

Tällä ajatuksella kansainvälinen tutkijaryhmä ehdottaa nyt Scientific Reports -tiedelehdessä antroposeenin ajan aluksi vuotta 1965.

Todisteena on sitkankuusi, joka kasvaa asumattomalla Campbellin saarella noin 600 kilometriä etelään Uuden-Seelannin eteläkärjestä.

Karu saari edustaa kasvillisuusvyöhykkeeltään tundraa. Sinne istutettiin yksittäinen sitkankuusi viime vuosisadan alussa. Ajatuksena oli kenties myöhemmin istuttaa useampiakin.

Puun lähin naapuri on parin sadan kilometrin päässä Aucklandin saarella.

Tutkijat kairasivat puusta näytteen ja havaitsivat selvän piikin hiilen radioaktiivisen hiili 14 -isotoopin määrässä vuoden 1965 vuosirenkaassa.

Se tarkoittaa, että yli vuosikymmenen aikana tehtyjen ydinkokeiden laskeuma levisi tuolloin ympäri maailmaa tällaisille syrjäisille saarille asti.

Huippukohta oli suunnilleen loka-marraskuussa 1965. Vastaava piikki näkyy pohjoisen pallonpuoliskon näytteissä.

Radiohiilipiikki puun vuosirenkaassa on niin selkeä, että se voidaan havaita vielä kymmenien tuhansien vuosien päästä, kunnes se on puoliintunut olemattomiin.

”Radiohiili säilyy mitattavissa määrissä noin 50 000–60 000 vuotta. Senkin jälkeen muut ydinkokeisiin liittyvät radioisotoopit, kuten plutonium, säilyvät ympäristössä”, selittää ilmastonmuutoksen ja geotieteiden professori Chris Turney BBC:lle.

Yksinäisin puu ei olisi Campbellin saarella ilman ihmistä. Sitkankuuset kasvavat luonnostaan Kanadan länsirannikolla.

Ydinkokeet olisivat siis kahden geologisen aikakauden rajapyykki, holoseenin ja antroposeenin.

Vastaava raja on voitu vetää liitukauden ja tertiäärikauden välille, jolloin asteroidi pyyhkäisi dinosaurukset ja valtaosan muusta elämästä maapallolta.

Asteroidin jäljiltä kallioperässä ympäri maailmaa on jäämiä iridiumista, jonka asteroidi toi mukanaan avaruudesta. Tämä kemiallinen kädenjälki on säilynyt 65 miljoonaa vuotta.

Kaikki tutkijat eivät ole yhtä mieltä antroposeenikauden käsitteen tarpeellisuudesta tai siitä, että se rajattaisiin alkaneeksi juuri hiljattain.