Oikeanpuoleinen hiiri on saanut C-vitamiinia syövän hoitoon, vasemmanpuoleinen ei. Kuva: Mark Levine.
Oikeanpuoleinen hiiri on saanut C-vitamiinia syövän hoitoon, vasemmanpuoleinen ei. Kuva: Mark Levine.

Suuri annos C-vitamiinia hidastaa hiiren syövän kasvua.

Yhdysvaltain kansallisen terveysviraston (NIH) ja Kansasin yliopiston tutkijat huomasivat, että hiirten aivojen, munasarjojen ja haiman syöpäkasvaimet kutistuivat puoleen, kun hiirille annettiin suuria annoksia C-vitamiinia.

C-vitamiinia eli askorbiinihappoa on ennenkin tarjottu syövän nujertajaksi, mutta sen tehosta on saatu varsin ristiriitaista näyttöä. Tämä voi johtua siitä, ettei aiemmin ymmärretty, kuinka tarkasti elimistö säätelee suun kautta nautitun C-vitamiinin imeytymistä verenkiertoon. Niinpä annos jäi osassa tutkimuksista liian pieneksi.

Uudessa tutkimuksessa vitamiini annettiin suoraan hiiren suoneen tai vatsaonteloon. Vitamiiniruiske tuhoaa syöpäsoluja ilmeisesti muodostamalla vetyperoksidia ja vapaita radikaaleja. Suuri annos askorbiinihappoa voi siis toimia hapettimena, vaikka yleensä se tunnetaan antioksidanttina.

Suunnitteilla on arvioida uudelleen C-vitamiinin teho myös ihmisen kasvainten hoidossa, kertoo hiiritutkimusta johtanut Mark Levine.

Tutkimuksen julkaisi Pnas.