Kaapeleita hiukkaskiihdyttimen syövereissä.
Kaapeleita hiukkaskiihdyttimen syövereissä.

Viallinen elementti muutti mittaustuloksia.

Hiukkastutkimuskeskus Cernin tutkimusjohtaja Sergio Bertolucci myönsi tänään virallisesti, että viime syksynä tiedemaailmaa järisyttänyt tutkimustulos valoa nopeammin kulkeneista neutriinoista oli virheellinen.

Bertolucci esitteli neutriinotutkimuksia neutriinofysiikan konferenssissa Kiotossa tänään.

Neutriinot näyttivät kulkevan valoa nopeammin, koska kokeen ajastusjärjestelmässä oli yksi viallinen komponentti, Cern kertoo tiedotteessaan.

Syksyllä hiukkastutkimuskeskus Cern kertoi kahteen otteeseen Opera-tutkimushankkeen kokeista, joissa neutriinojen oli havaittu kulkevan valoa nopeammin. Se ei Einsteinin suhteellisuusteorian mukaan pitäisi olla mahdollista.

Yllättävän tuloksen antaneessa kokeessa neutriinoja ammuttiin Genevestä 732 kilometrin päähän italialaiseen tutkimuslaitokseen Gran Sassoon. 15 000 kertaa toistetuissa mittauksissa neutriinot näyttivät saapuvan perille 60 nanosekuntia nopeammin kuin valolta menisi samaan matkaan 

Osa tutkijoista ei alunperinkään suostunut allekirjoittamaan tutkimusjulkaisua, ja jo helmikuussa tutkimushankkeen edustajat tiedottivat löytäneensä mittausjärjestelyistä kaksi mahdollista virhelähdettä. 

Italialainen Gran Sasson laboratorio kertoi maaliskuussa tehneensä samankaltaisia kokeita, ja niissä neutriinot eivät uhmanneet tunnettuja luonnonlakeja.