Lihaa syövän Troodon formosuksen määrät pysyivät vakaina loppuun asti.
Lihaa syövän Troodon formosuksen määrät pysyivät vakaina loppuun asti.

Kasvinsyöjät vähenivät, lihansyöjät eivät. 

Tietyt dinosauruslajit alkoivat huveta jo ennen lopullista sukupuuttoa 65 miljoonaa vuotta sitten, osoittavat tutkijat Nature Communications -lehdessä.

Vallitsevan teorian mukaan dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon liitukauden lopussa tulivuoritoiminnan ja suuren meteoriitin törmäyksen aiheuttaman ilmastonmuutoksen takia.

Kuitenkin monet suuret kasvinsyöjädinot olivat vähentyneet jo ennen suurta sukupuuttoa, paljastavat Yhdysvaltain  luonnonhistoriallisen museon tutkijan Stephen Brusatten ja hänen työtovereidensa analyysit seitsemästä dinosaurusten alaryhmästä. Tutkijat tekivät päätelmiä kehonkaavojen ja anatomisten piirteiden perusteella muinaiseläinten monimuotoisuuden lisääntymisestä tai vähenemisestä.

Ceratopsien eli sarviliskojen ja ankannokkaliskojen eli hadrosaurien kaltaiset kasvinsyöjät olivat vähenemään päin liitukauden kahden viimeisen vaiheen aikana. Lihaa syövistä dinoista ei vastaavaa huomattu.