Hypatian kivi osoittautui oudommaksi kuin luultiinkaan. Kivi on palasina. Kuva: Mario di Martino / INAF Osservatorio Astrofysico di Torino
Hypatian kivi osoittautui oudommaksi kuin luultiinkaan. Kivi on palasina. Kuva: Mario di Martino / INAF Osservatorio Astrofysico di Torino

Toinen vaihtoehto on, että käsityksemme aurinkokunnan synnystä on väärä.

Vuonna 1996 egyptiläinen geologi Aly Barakat löysi aavikolta erikoisen kivenpalasen. Se ei vaikuttanut olevan peräisin maapallolta.

Kivi löytyi Libyan ja Egyptin rajaseudun hiekkamerestä, jossa on runsaasti muinaisen meteoriitin törmäyksessä muodostunutta aavikkolasia.

Paljon myöhemmin selvisi, että kivi todella on avaruudesta. Sen uskottiin olevan muinaisen komeetan ydin, ensimmäinen koskaan löydetty.

Kivelle on annettu nimi Hypatia 300-luvulla syntyneen kreikkalaisen matemaatikon ja filosofin Hypatia Aleksandrialaisen mukaan. Hän oli mahdollisesti ensimmäinen naispuolinen matemaatikko.

Hypatian kivi on nyt osoittautunut oudommaksi kuin luultiinkaan. Eteläafrikkalaisen Johannesburgin yliopiston geologit ovat vuosikausia analysoineet kiven rakennetta ja koostumusta ja havainneet, että osan siitä on täytynyt muodostua jo ennen aurinkokuntaa.

Tai sitten käsityksemme aurinkokunnan muodostumisesta kaipaa tarkistamista.

Aurinkokunta alkoi muodostua yli 4,5 miljardia vuotta sitten, kun Aurinkoa ympäröinyt kaasu- ja pölykiekko tiivistyi planeetoiksi. Kiekko oli varsin homogeeninen eli planeettojen rakennusmateriaali oli alkuainejakaumaltaan samanlaista.

Jos maapallon jauhaisi tomuksi, tomun koostumus olisi hyvin samanlaista kuin yleisimmissä kivimeteoriiteissa, kondriiteissa: melko paljon piitä ja pienempiä määriä hiiltä.

Hypatia sen sijaan sisältää paljon hiiltä, mutta varsin vähän piitä. Sen alkuaineiden jakauma on päinvastainen kuin aurinkokunnan kiviplaneetoilla ja asteroideilla.

”Vielä erikoisempaa on, että kiven rakenteessa on paljon tietynlaisia hiiliyhdisteitä, polyaromaattisia hiilivetyjä. Niitä oli huomattavan paljon siinä tähtienvälisessä sumussa, joka oli olemassa jo ennen kuin planeetat muodostuivat”, selittää geokemian professori Jan Kramers Popular Mechanics -lehdelle.

Ryhmä uskoo, että Hypatia on muodostunut jo ennen Aurinkoa ja planeettoja.

Kun Hypatia, tai paremminkin se meteoriitti, josta Hypatia lohkesi, iskeytyi Maahan miljoonia vuosia sitten, kuumuus ja paine puristi sen hiilivedyt timanteiksi. Niistä muodostui suojakerros, joka on säilyttänyt kiven meidän päiviimme saakka niin, että sitä voidaan nyt tutkia.

Itse kivi on vain parisenttinen. Se koostuu useammasta pienestä palasesta.

Kiinnostavimpia ovat kiven sisällä olevat mineraalijyväset. Juuri niissä alkuaineet fosfori, alumiini ja rauta esiintyvät oudossa suhteessa.

”Näiden kolmen alkuaineen keskinäinen jakauma on täysin erilainen kuin mitä tiedämme maapallon koostumuksesta ja olemme voineet mitata muista meteoriiteista. Nämä mineraalijyväset ovat aurinkokunnassamme ainutlaatuisia”, kertoo tutkimustiedotteessa geologi Georgi Beljanin, joka vastasi mineraalien analyysista.

Vielä sekin erikoisuus Hypatiassa on, että se sisältää alumiinia puhtaana alkuaineena, mikä on harvinaista Maan päällä ja muualla aurinkokunnassa.

”Hypatiassa ei ole silikaatteja toisin kuin meteoriiteissa ja maapallolla, Marsissa ja Venuksessa, joissa niitä on paljon. Lisäksi sen sisällä on eksoottisia mineraaleja. Jos Hypatia ei ole muodostunut ennen aurinkokuntaa, löydös merkitsee silloin sitä, että aurinkokunta ei muodostunutkaan tasalaatuisesta pölystä”, professori Kramers sanoo.

Todennäköisintä on siis, että Hypatian mineraalijyväset ovat peräisin ajalta ennen aurinkokuntaa. Seuraavaksi täytyy selvittää tarkemmin, mistä Hypatia voisi olla peräisin. Kaukana Neptunuksen takana kiertävien kivisten kohteiden koostumuksen tarkempi tuntemus voisi avata asiaa.

Mahdollisesti Hypatia tömähti Saharaan 28 miljoonaa vuotta sitten. Törmäys sulatti aavikon hiekan lasiksi, ja tuota kellertävää Libyan aavikkolasia kerätään alueelta yhä.

Faarao Tutankhamonin rintakorussa muun muassa on aavikkolasista muotoiltu skarabee, pyhä kuoriainen.

Ruiske voisi auttaa verkkokalvon rappeumaa sairastavia potilaita.

Ranskalainen GenSight-yritys aikoo kokeilla kunnianhimoista hoitokeinoa verkkokalvorappeumaan. Se perustuu optogenetiikkaan ja geeniterapiaan.

Menetelmällä muunneltaisiin ihmisen silmästä tiettyjä soluja sellaisiksi, että ne alkavat aistia valoa. Tähän tarvittava geeni otetaan levästä.

Verkkokalvon rappeuma on perinnöllinen ja melko yleinen sairaus, jossa silmän valoa aistivat solut rappeutuvat ja kuolevat. Verkkokalvon rappeuma supistaa ja sumentaa näkökenttää hiljalleen ja voi johtaa lopulta sokeutumiseen.

Tutkijat ovat värvänneet Britanniassa 12 koehenkilöä kokeilemaan uutta hoitoa, joka voisi säilyttää heillä ainakin jonkinlaiset näön rippeet.

Taudissa tuhoutuvien valoherkkien solujen lisäksi silmässä on myös soluja, jotka normaalisti eivät aisti valoa. Hoidon tarkoitus on muuttaa nämä solut valoa aistiviksi. Niillä potilas voisi nähdä ainakin tiettyjä valon aallonpituuksia.

Ajatus on, että muokatut solut voisivat kompensoida muiden solujen katoa ainakin osittain.

Levä on yksisoluinen eliö, joka pystyy erään geeninsä avulla aistimaan valoa. Geeni voidaan siirtää ihmisen silmään, jossa se muokkaa silmän soluja.

Kukin koehenkilö saa yhden ruiskeen toiseen silmään. Tätä ei ole aiemmin yritetty ihmisillä. Apinoilla ja hiirillä tehdyt kokeet kuitenkin viittaavat siihen, että geeniruiske on saanut eläinten silmän solut aistimaan punaista valoa.

Pelkän pitkäaaltoisen, punaisen valon aistiminen ei vielä tee näkökyvystä kovin ihmeellistä. Tutkijat toivovat, että se silti auttaisi näkönsä menettäviä havaitsemaan ainakin isoja kohteita ja muita ihmisiä.

Koehenkilöt saavat myös kameroilla varustetut erikoislasit, jotka muuntavat muita valon aallonpituuksia punaisiksi. Näin he saisivat heikkolaatuisen mustavalkonäön.

Myös yhdysvaltalaisella RetroSense Therapeutics -yrityksellä on käynnissä vastaava koe. Tässä kokeessa tosin siirrettävä geeni saa silmän hermosolut aistimaan sinistä, ei punaista valoa.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä2259
Liittynyt21.7.2017

Näkö yritetään palauttaa levän geenillä

Opsiinien merkitys elimistössä on kiehtovaa (opsiinit ovat valoreseptoreita, jotka muuttavat valosignaalin sähköiseksi signaaliksi). Ihmisellä on 9 eri opsiinia, mm. Rodopsiini silmän sauvasolujen näköpurppura. Melanopsiini toimii sirkadiaarisessa rytmissä ja pupillireaktiossa. Enkefalopsinia esiintyy runsaasti mm. aivoissa ja kiveksissä . Vähän myös sydämessä, keuhkoissa, maksassa, munuaisissa, lihaksissa, haimassa ja retinassa. Neuropsiinia on mm. ihmisen aivoissa, silmissä, ihossa ja...
Lue kommentti

Tietokonemallinnusten mukaan tauti levisi todennäköisemmin ihmiseltä toiselle pienempien välikäsien kantamana.

Musta surma oli keskiajalla Euroopassa levinnyt äärimmäisen tuhoisa ruttoepidemia, joka tappoi kymmeniä miljoonia ihmisiä. Toisin kuin on uskottu taudin levittäjiä eivät kenties olleetkaan rotat.

Vallitseva teoria on, että Yersinia pestis -bakteerin aiheuttamaa paiseruttoa levittivät mustarotat, joissa elävien kirppujen puremista tauti tarttui ihmiseen. Y. pestis on äärimmäisen tartuntakykyinen. Yksi ainoa bakteeri riittää sairastuttamaan laboratoriohiiren.

Nyt Oslon yliopiston tutkijat esittävät toisenlaista selitystä. Leviämiseen ei välttämättä tarvittu rottia, vaan kirput ja täit saattoivat levittää taudin ihmisestä toiseen. Tutkijoiden luoma tietokonemallinnus tukee tätä teoriaa.

”Rutto todella muutti ihmiskunnan historiaa, joten on tärkeää ymmärtää, miten se levisi niin nopeasti”, sanoo tutkimuksen johtaja Katharine Dean Oslon yliopiston ekologian ja evoluution tutkimuskeskuksesta National Geographic -lehdessä.

Tiedetään, että rotat ovat levittäneet ruttoa myöhemmissä epidemioissa. Tutkijat pitävät kuitenkin pulmallisena sitä, että musta surma levisi Euroopassa huomattavasti nopeammin kuin myöhemmät ruttoepidemiat maailmalla. Mustan surman ajalta ei ole myöskään raportteja samanlaisista rottien massakuolemista, joita on havaittu myöhempien epidemioiden yhteydessä.

Selitys voisi olla, että tauti olisi levinnyt ihmisestä toiseen suoraan kirppujen ja täiden välityksellä. Tuon ajan Euroopassa hygienia oli huonoa ja ihmiset elivät lähekkäin.

Ryhmä kokosi kuolleisuustilastoja Euroopan tautiepidemioista 1300-luvulta 1800-luvulle. Musta surma riehui Euroopassa 1346–1353, ja tutkijat tarkastelivat sen vaikutuksia yhdeksässä kaupungissa.

Sitten he loivat matemaattisia malleja taudin leviämisestä kolmessa eri skenaariossa. Ensimmäisessä tartunta levisi rottien välityksellä, toisessa ilmateitse ja kolmannessa ihmisestä toiseen.

Malli, jossa kirput levittivät paiseruttoa ihmisestä toiseen, vastasi parhaiten todellisuutta seitsemässä tutkitussa kaupungissa yhdeksästä. Ainoastaan tässä mallissa tauti levisi riittävän nopeasti.

Tutkijat uskovatkin, että mustarottien roolia taudin levittäjinä on liioiteltu.

Tutkimuksen julkaisi Pnas-lehti.