Vieraita käy kerran vuosisadassa. Kuva: Eso
Vieraita käy kerran vuosisadassa. Kuva: Eso

Ajatus virisi uudelleen 'Oumuamuan vierailusta.

Elämä on saattanut päätyä maapallolle avaruudesta tulleiden siementen, kuten pieneliöiden ja elämälle keskeisten molekyylien, mukana. Näin on ajateltu kauan.

Millä keinoin aihiot olisivat tänne matkanneet, sitä on jouduttu pohtimaan uudelleen. Viimeisin päätelmä on se, että elämä voi siirtyä aurinkokunnasta toiseen kiitävien avaruuskivien kyydissä.

Ajatus nousi esille, kun tähtitieteilijät seurasivat tiiviisti merkillisen, pitkänomaisen asteroidin käyntiä aurinkokunnassa syksyllä 2017.

Havaijinkielisen nimen ’Oumuamua saanut asteroidi on ensimmäinen aurinkokunnassa havaittu tähtienvälisestä avaruudesta tullut kappale. Parisataametrisen kappaleen pinnassa arveltiin olevan orgaanisia yhdisteitä värin perusteella.

Avaruudesta tulleen elämän ajatus on elänyt vuosisatoja. Panspermian ajatukseen liittyy keskeisesti olettamus, että avaruuden pölyt, meteoriitit, asteroidit ja komeetat välittävät elämän aineksia planeetalta toiselle.

Ajatus alkoi itää parisataa vuotta sitten. Se muotoutui tieteelliseksi hypoteesiksi ruotsalaisen kemistin Svante Arrheniuksen ansiosta viime vuosisadan alussa. Hänet muistetaan myös ihmisen aiheuttaman ilmaston lämpenemisen laskijana.

Brittitähtitieteilijä Fred Hoyle ja hänen srilankalainen kollegansa Chandra Wickramasinghe esittivät 1970-luvulla, että tähtienvälinen pöly on osittain orgaanista ainetta. He myös ehdottivat, että elämän aineksia virtaa ilmakehään jatkuvasti ja että avaruudesta tulleet mikrobit ovat jopa voineet käynnistää kohtalokkaita pandemoita. Väite on tieteellisesti kumottu.

Nyt yhdysvaltalaisen Harvard-Smithsonian tutkimuskeskuksen tähtitieteilijät laskevat arXiv-julkaisussa, miten paljon ja kuinka usein kappaleita kiitää galaksissamme aurinkokunnasta toiseen.

Lähimmän tähtijärjestelmän Alpha Centaurin kaltainen kaksoistähti voi houkutella ’Oumuamuan kokoisia kiviä satoja vuosittain. Aurinkokunta saattaisi napata niistä ehkä yhden vuosisadassa.

Koko Linnunradan mitassa tähtienvälinen kiviliikenne on kohtalaisen yleistä, tähtitieteilijä Jason Wright Pennsylvanian yliopistosta arvioi Science-lehdessä.

Kappaleiden törmäykset todistettavasti levittävät kivenpalasia planeetalta toiselle ainakin aurinkokunnan sisällä. Marsista muinaisissa törmäyksissä irronneita kiviä on löydetty maapallolta.

Jotkut tutkijat ovat pohtineet, että elämä olisi voinut tulla Marsista. Olettamus on jäänyt vahvistamatta, vaikka punainen planeetta saattoi alkuaikoinaan olla elämälle kelvollinen.

’Oumuamua on sinänsä huono esimerkki elämää planeetalta toiselle vievästä avaruuskivestä. Se on nimittäin liian iso elämää kantavasta planeetasta irronneeksi.

Tutkijat kaipaavat uusia vierailijoita vahvistamaan ajatusta, että elämän siemenet saapuivat yllättävän kaukaa.

TeeSi
Seuraa 
Viestejä395
Liittynyt27.5.2015

Elämä saattoi saapua kaukaa

Tiedon osalta olemme aivan alussa. - Emme tiedä mitä aine on - ollenkaan! - Vielä vähemmän miten elämä poikkeaa aineesta! - Saati sitten miten tajunta tai edes sen illuusio on mahdollinen? - Kaikkein vähiten tiedämme koko tämän paketin perusteista MIKSI? Ja sitten tuelee utopioiden esittäjiä varmoine aatepohjaisine "tietoineen"!
Lue kommentti
mdmx
Seuraa 
Viestejä6092
Liittynyt23.11.2009

Elämä saattoi saapua kaukaa

Jesjes kirjoitti: mdmx kirjoitti: Jos 'elämän siemenet' on tulleet asteroidin mukana, on mahdollista että niitä on tullut useammastakin paikasta. Tuli nyt lähinnä mieleen mustekalat, niillähän on paljon poikkeuksellisia ominaisuuksia ja DNA on uniikki. http://home.bt.com/news/science-news/dont-freak-out-but-scientists-think... Kaikkihan me siinä tapauksessa ollaan alieneita mut voisiko mustekalojen DNA:ssa olla pätkä eri planeetalta kuin mistä muun maan eliöiden DNA olisi peräisin? Eli olisi...
Lue kommentti