Mitä kokeneempi neuvottelija on, sitä tasapuolisempaan tulokseen hänellä on taipumus pyrkiä. Kuva: U.S. Department of State, Wikimedia Commons
Mitä kokeneempi neuvottelija on, sitä tasapuolisempaan tulokseen hänellä on taipumus pyrkiä. Kuva: U.S. Department of State, Wikimedia Commons

Kokeneimmat neuvottelijat ajavat reiluinta tulosta. Ehkä siksi esimerkiksi ilmastoneuvottelut junnaavat.

On uskottu, että kokenut poliitikko tai bisnesstrategi ajaisi neuvottelijana johdonmukaisemmin omaa etuaan kuin keskivertokansalainen. Kun asiaa nyt ensi kertaa tutkittiin siten, että koehenkilöinä oli politiikan ja liike-elämän eliittiä, kävi ilmi, että asia onkin juuri päinvastoin. Eliitti oli keskivertoihmisiä selvästi haluttomampi sekä hyväksymään alhaisia tarjoussummia että tarjoamaan sellaisia, vaikka tarjouksen hyväksymisen vaihtoehtona olisi se, ettei kumpikaan saa mitään. Yhdysvaltalaisen tutkimuksen julkaisi Pnas-lehti.

Brad LeVeck Kalifornian yliopistosta San Diegosta ja kollegat panivat merkille, ettei kukaan ollut kokeellisesti mitannut, miten eliitti käyttäytyy tarjouksentekotilanteissa.

Siksi he pyysivät kokeisiinsa 102 liike-elämän johdon sekä Yhdysvaltain edustainhuoneen ja ministeriöiden edustajaa, joilla oli keskimäärin noin kahdenkymmenen vuoden kokemus korkean tason neuvotteluista.

Verrokeiksi he kutsuivat 132 yliopisto-opiskelijaa sekä 1 007 muuta ihmistä, jotka värvättiin Amazon Mechanical Turk -joukkoistuspalvelusta.

Eliitin jäsenet keskenään ja verrokit keskenään pantiin pelaamaan tarjouspeliä, jossa jaettavana oli tietty kiinteä rahasumma. Eliitti tiesi pelaavansa eliitin kanssa ja tavikset tavisten, mutta vastapelurin henkilöllisyyttä ei kukaan saanut tietää.

Pelissä tarjoaja päätti, miten suuren osuuden potista hän olisi valmis tarjoamaan toiselle. Tarjouksen vastaanottaja päätti, miten pienen tarjouksen hän oli valmis hyväksymään. Sitten lukuja verrattiin. Jos ne kohtasivat, kumpikin sai osuutensa. Jolleivät, kumpikaan ei saanut mitään.

Pelkästään omaa hyötyä ajatteleva järkiratkaisu tuollaisessa tilanteessa olisi se, että tarjouksen vastaanottaja hyväksyisi miten pienen summan tahansa. Sehän olisi kuitenkin parempi kuin ei mitään, johon pattitilanteessa päädyttäisiin. Omaa etuaan maksimoiva myös tarjoaisi vastapuolelle mahdollisimman pientä osuutta.

Tutkimusalan tähänastisten käsitysten perusteella olisi odotettu, että kokeneimmat neuvottelijat olisivat hahmottaneet pelin strategian parhaiten ja ajaneet siinä etuaan tiukimmin.

Todellisuudessa eliittineuvottelijat kuitenkin esittivät selvästi muita suurempia tarjouksia ja vaatimuksia. Mitä kokeneempi neuvottelija oli, sitä enemmän hän vaati ja myös tarjosi. Tutkimuksen mukaan tuota ei selittänyt esimerkiksi ikä, vaan nimenomaan kokemuksen määrä.

Oman edun ajaminen ei siis ilmeisesti riitä selittämään huipputason neuvotteluiden kulkua, tutkijat huomauttavat. Tämän hahmottaminen voi heidän mukaansa auttaa ymmärtämään esimerkiksi kansainvälisten ilmastoneuvottelujen takkuisuutta. Silloinkin, kun laihakin sopu olisi parempi kuin junnaavat neuvottelut, neuvottelijoiden reiluudenkaipuu voi piiskata heitä jatkamaan.

SamBody
Seuraa 
Viestejä6004
Liittynyt3.5.2008

Eliitti arvostaa reiluutta enemmän kuin luultiin

"Tämän hahmottaminen voi heidän mukaansa auttaa ymmärtämään esimerkiksi kansainvälisten ilmastoneuvottelujen takkuisuutta." Tämän hahmottaminen on paljon tuossa tapauksessa paljon olennaisempaa: EU on sitonut oman olemassaolon oikeutuksensa "ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun". Se tahtoisi saada kehitysmaat mukaansa edes nimellisesti tähän hihhuliprojektiinsa, näin se keräisi lisää legitimiteettiä. Kehitysmaat voisivat lähteä mukaan, edellyttäen että se on niille tuottoisaa - eli että ne...
Lue kommentti

http://www.vapaakielivalinta.fi/
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi/
Tunnustan poikkeavuuteni: perustan näkemykseni enemmän omaan ajatteluun kuin auktoriteetteihin.

jussipussi
Seuraa 
Viestejä37981
Liittynyt6.12.2009

Eliitti arvostaa reiluutta enemmän kuin luultiin

Haaskaamme elämää keskellä satumaista rikkautta Essee: Poliittinen retoriikka niukkuuden jakamisesta peittää alleen tosiseikat tuloerojen kasvusta, kirjoittaa Jani Kaaro ......Voisimme myös miettiä, onko keskustelu niukkuudesta vain savuverho jollekin paljon häijymmälle tavoitteelle. Tarkoitan sitä, minkä monimiljonääri ja sijoittaja Warren Buffett niin rehellisesti ilmaisi: "Tämä on luokkasotaa, totta vie, mutta se on minun luokkani, joka julisti sodan, ja me olemme voitolla." http://www.hs.fi...
Lue kommentti

Moni asiantuntija pitää luokitusta taudiksi ennenaikaisena.

Maailman terveysjärjestö WHO on lisännyt peliriippuvuuden kansainväliseen ICD-11-tautiluokitukseen. Video- tai digipelien ongelmapelaaminen on nyt siis virallisesti määritelty mielenterveyden häiriöksi. Tautiluokituksessa se rinnastuu esimerkiksi päihde- ja rahapeliriippuvuuteen. WHO toisin sanoen katsoo, että digipelaaminen voi olla yhtä koukuttavaa kuin huumeet.

”Konsultoituamme asiantuntijoita ympäri maailmaa ja tarkasteltuamme todistusaineistoa perusteellisesti päätimme, että tämä häiriö tulisi lisätä luokitukseen”, kertoo WHO:n mielenterveys- ja päihdejaoston johtaja, tohtori Shekhar Saxena uutistoimisto AFP:lle.

Miljardit ihmiset pelaavat erilaisia pelejä kännyköillä, konsoleilla, tietokoneilla ja muilla laitteilla. Länsi-Euroopassa on arvioitu, että lapsista ja nuorista kaksi kolmasosaa harrastaa pelaamista. Joissain maissa suurin osa aikuisistakin pelaa.

”Emme väitä, että kaikki pelaaminen on patologista”, Saxena korostaa. Hänen mukaansa ongelmapelaaminen koskettaa hyvin pientä osaa pelaajista. Yhden arvion mukaan pelaaminen voi muodostua ongelmaksi noin 8–12 prosentille ihmisistä.

Ongelmapelaamisesta on tautiluokituksen mukaan kyse silloin, kun elämänhallinta alkaa rakoilla. Ihminen voi käyttää suuren osan valveillaoloajastaan pelaamiseen ja laiminlyödä muita asioita.

Digipeliriippuvuuden diagnosointiin on määritelty kolme tärkeää kriteeriä.

”Ensimmäinen on, että pelaaminen menee kaiken muun tekemisen yli ja muu elämän sisältö jää reuna-alueelle”, kertoo luokituksen laatimiseen osallistunut tohtori Vladimir Pozniak CNN-uutiskanavalle.

Toinen on se, että ihminen ei kykene hallitsemaan käytöstään, vaikka siitä alkaa aiheutua ongelmia elämään. Pelaaminen jatkuu ja saattaa vain lisääntyä. Diagnoosi vaatii, että käytös on ”jatkuvaa ja toistuvaa” sekä ”riittävän vakavaa”.

Kolmanneksi pelaamisesta tulee koitua potilaalle ahdistusta ja ongelmia henkilökohtaisissa suhteissa tai työelämässä. Yöunet saattavat jäädä vähäisiksi, ruokavalio huonontua ja liikunta jäädä taka-alalle. Kriteerit ovat siis hyvin pitkälti samat kuin päihde- ja uhkapeliriippuvuudessa.
WHO katsoo diagnoosin edellyttävän, että ongelmakäytös on jatkunut vähintään vuoden. Pozniakin mukaan hoito nojaisi kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan.

Näyttö vielä heikkoa

Erilaisia pelejä on valtavasti, ja niiden käyttötarkoitukset voivat olla ihmisillä hyvin erilaisia. Muun muassa tästä syystä moni tutkija pitää ongelmallisena digipeliriippuvuuden niputtamista yhdeksi sairaudeksi.

26 psykologia ja pelitutkijaa kritisoi viime vuonna Journal of Behavioural Addictions -lehdessä WHO:n aietta lisätä ongelmapelaaminen tautiluokitukseen.

”Taustalla oleva tieteellinen pohja on heikkoa. Tutkimusalalla esiintyy useita ristiriitoja ja epäselvyyksiä eikä asiasta vallitse konsensusta”, he muun muassa kirjoittavat.

Tutkijat kritisoivat myös sitä, että diagnoosipohja nojaa liian vahvasti päihde- ja uhkapeliriippuvuuteen eikä ota huomioon digipelaamisen kontekstia ja kulttuuria. Pelaaminen on niin yleinen ja monihaarainen harrastus, että sitä on vaikea niputtaa yhdeksi, monoliittiseksi kokonaisuudeksi.

Video- ja digipelaamisen toisinaan nostattamat moraalipaniikit saattavat näiden tutkijoiden mukaan myös johtaa häiriön ylidiagnosointiin lapsilla ja nuorilla. Ylipäänsä digipelaamishäiriön määritteleminen taudiksi patologisoi ilmiötä, joka on lopulta yksi ajanvietemuoto ”siinä missä tanssiminen, urheilu, seksi tai puutarhanhoito”, tutkijat kirjoittavat.

Psykologian professori Chris Ferguson vaati viime vuonna Pnas-tiedelehdessä  julkaistussa peliriippuvuutta käsittelevässä artikkelissa vahvempaa tutkimusnäyttöä siitä, että digipeliriippuvuus todella on oma sairautensa eikä aiheudu muista ongelmista ja mielenterveyshäiriöistä henkilön elämässä.

”Masentuneet ihmiset voivat maata sängyssä koko päivän, mutta emme silti sano, että he ovat sänkyriippuvaisia”, Ferguson vertaa.

On kiistatonta, että joillekin pelaamisesta tulee todellinen ongelma, joka vaatii apua. Tutkijoiden kritiikki kohdistuu vain siihen, onko digipeliriippuvuutta järkevää määritellä omaksi mielenterveyden häiriökseen, kuten WHO nyt on tehnyt.

Suomessa Sosiaalipedagogiikan säätiö Sosped on tuottanut hiljattain tutkimuskatsauksen  viihteellisestä ja ongelmallisesta digipelaamisesta.
Helsingin yliopiston tutkijat Soile Kuuluvainen ja Terhi Mustonen ovat katsauksessa koonneet yhteen tutkimustietoa digipelaamisesta ja ongelmapelaamisesta.

He kirjoittavat yhteenvedossa, että ongelmalliseen digipelaamiseen liittyy kiinteästi runsas pelaamiseen käytetty aika. Tiettyä tuntimäärää, jossa pelaaminen muuttuisi ongelmalliseksi, ei kuitenkaan ole mahdollista asettaa yksilöiden erilaisten elämäntilanteiden vuoksi.

Toisaalta ongelmallisesta digipelaamisesta tehtyä laadullista tutkimusta on hyvin niukasti, etenkin pelaajan itsensä näkökulmasta.

”Tutkimustiedon pohjalta voisi ajatella, että digipelaamisen ongelmallisuutta pohdittaessa on erityisen tärkeää kuunnella digipelaajan omaa kokemusta siitä, miksi hän pelaa ja mitä pelaaminen hänen elämässään merkitsee”, Kuuluvainen ja Mustonen kirjoittavat.

Erityisen tärkeää on tunnistaa ja myöntää pelaamisen taustalla vaikuttavat syyt, jos pelaamisen vähentäminen ei onnistu, vaikka digipelaaja itse niin haluaisi tai se olisi hänen ulkopuolisten velvoitteidensa vuoksi välttämätöntä, tutkijat sanovat. Tällöin tilanteeseen on hyvä hakea apua esimerkiksi terveydenhuollon ammattilaisilta tai muilta saman kokeneilta. 

X- ja Y-kromosomin yhdistelmästä syntyy yleensä poika ja kahdesta X-kromosomista tyttö muttei aina. Kuva: Dept of clinical cytogenetis, Addenbrookes hospital/SPL.

Tutkijat paikansivat perimästä alueen, joka käynnistää miehen kehityksen.

Sukupuolikromosomeistaan riippumatta ihmiset ovat ensi viikot kohdussa samanlaisia. Ulkoisesti pojaksi kasvaminen alkaa, kun Y-kromosomissa aktivoituu niin sanottu sry-geeni. Se käynnistää kivesten muodostumiseen tarvittavat geenit.

Joskus sry ei aktivoidukaan, ja XY-kromosomit saaneesta sikiöstä kehittyykin nainen. Vastaavasti miehellä voi harvinaisissa tapauksissa olla XX-kromosomit, jos sry-geeni siirtyy X-kromosomiin.

Sry-geeni ja sen vaikutus on tunnettu jo pitkään, mutta nyt tutkijat raportoivat Science-lehdessä löytäneensä ihmisen perimästä kytkimen, joka säätää sen tekemisiä.

Vain pieni osa perimästämme on varsinaisia geenejä, jotka koodaavat proteiineja. Valtaosa – yli 90 prosenttia – on niin sanottua ei-koodaavaa dna:ta. Sitä on harhaanjohtavasti kutsuttu roska-dna:ksi, vaikka silläkin on tärkeä rooli eliön toimintojen säätelyssä.

Juuri tästä on kyse uudessa tutkimuksessa. Lontoossa sijaitsevan Francis Crick -instituutin ja kolmen muun yliopiston tutkijat onnistuivat paikantamaan juuri sen pätkän dna:ta, joka saa geenit työskentelemään niin, että XY-kromosominen alkio kehittyy pojaksi kiveksineen päivineen.

Sry-geeni nimittäin käskee sox9-geeniä tuottamaan proteiinia, joka saa miessukuelimet alulle. Sox9-proteiinia tarvitaan juuri tietyllä hetkellä yksilönkehityksessä, ja silloin sen tuotantoa buustaa vahvistaja-alue nimeltään enh13. Se on aivan eri kohdassa perimää kuin itse sox9-geeni, yli puolen miljoonan emäsparin päässä “roska-dna:n” seassa.

Enh-13-vahvistajan löytämistä voi hyvällä syyllä verrata neulan äkkäämiseen heinäsuovasta. Tutkijat osoittivat tämän vahvistaja-dna:n toiminnan poistamalla hiirten perimästä sen alueen, jolla vahvistaja sijaitsee. Sen jälkeen kävi todella niin, että XY-kromosomisista hiiristä kehittyi naaraita, kun oikeat geenit eivät kyenneet muodostamaan niille kiveksiä. Niille kasvoikin munasarjat.

Hiirillä enh-13 sijaitsee perimässä alueella, joka on täysin verrannollinen ihmisen vastaavaan alueeseen. Tiedetäänkin, että myös XY-kromosomilliset ihmiset, joilta puuttuu dna:ta tältä alueelta, kehittyvät vastoin sukupuolikromosomejaan naisiksi.

”Yleensä useat alueet työskentelevät yhdessä vahvistaakseen tiettyjen geenien ilmentymistä niin, ettei mikään yksittäinen vahvistaja vaikuta äärimmäisen paljon. Löysimme tutkimuksessa neljä vahvistajaa, mutta olimme todella yllättyneitä huomatessamme, että yksi ainoa vahvistaja pystyy hallitsemaan niin merkittävää asiaa kuin sukupuolen määräytymistä”, sanoo tutkimuksen ensimmäinen kirjoittaja, tohtori Nitzan Goen tiedotteessa

Nykytiedon valossa ihmisen noin 21 000:a geeniä säätää miljoona tällaista vahvistajaa. Niiden tutkimus voi auttaa ymmärtämään ihmisen perimän monimutkaisia mekanismeja entistä tarkemmin. Nyt tehdystä löydöksestä voi olla apua sukupuolenkehityksen geneettisten häiriöiden määrittämiseen.