Tupakka koukuttaa tehokkaasti. Kuva: Kimmo Taskinen
Tupakka koukuttaa tehokkaasti. Kuva: Kimmo Taskinen

Yli 200 000 henkilöä kattaneiden kyselytutkimusten yhteenveto viittaa siihen, että tupakkaa joskus kokeilleista kaksi kolmasosaa ryhtyi myös polttamaan.

Kaksi kolmasosaa tupakkaa kokeilevista ryhtyy myöhemmin polttamaan savukkeita päivittäin ainakin joksikin aikaa.

Näin voi tiivistää uuden englantilaisen tutkimuksen tärkeimmän löydöksen. Lontoon Queen Mary -yliopiston tutkijat kokosivat yhteen kyselytutkimustietoja ympäri maailmaa. Tulokset julkaistiin Nicotine & Tobacco Research -tiedelehdessä.

Tutkimuksessa vedetään yhteen kahdeksan tällä vuosituhannella tehdyn kyselytutkimuksen tuloksia. Näihin tutkimuksiin osallistui yhteensä 216 000 ihmistä Britanniasta, Yhdysvalloista, Australiasta ja Uudesta-Seelannista.

Kyselyihin vastanneista 60 prosenttia kertoi joskus kokeilleensa tupakkaa. Näistä kokeilijoista 69 prosenttia oli sittemmin ainakin jossain elämänsä vaiheessa polttanut päivittäin. Toisin sanoen 216 000 henkilöstä tupakkaa oli kokeillut 129 000 henkilöä ja tupakoijia oli ollut 89 000.

Prosentit vaihtelivat hieman eri kyselyissä. Kokeilu muuttui säännölliseksi tupakoinniksi 50–82 prosentilla kyselystä riippuen. Tutkijat laskevat tästä arvion, että 68,9 prosentilla ihmisiä kokeilu johtaa tavan omaksumiseen.

”Englantilaisista tupakoitsijoista kaksi kolmasosaa aloittaa jo lapsuudessa, ja tämä tutkimus osoittaa, että pelkkä tupakan kokeilu muuttuu useimmiten säännölliseksi käytöksi”, kommentoi terveyspolitiikan professori Linda Bauld Stirlingin yliopistosta tuloksia The Guardian -lehdessä.

Bauld ei osallistunut tutkimuksen tekoon.

Lukuihin täytyy kuitenkin suhtautua hieman varauksella. Kyselytutkimuksissa rajoitteena on se, että ihminen ei välttämättä muista kysyttyjä asioita tarkasti tai vastaa niihin totuudenmukaisesti.

”On mahdollista, että aineistossa on ikänsä savuttomina olleita ihmisiä, jotka kuitenkin ovat nuorena kokeilleet tupakkaa, mutta ovat unohtaneet asian tai eivät pitäneet sitä maininnan arvoisena”, huomauttaa tohtori Peter Hajek, yksi tutkimuksen tekijöistä. Hajek on Queen Mary -yliopiston tupakkariippuvuusyksikön johtaja.

Hajek kuitenkin sanoo, että kun tämä vaikutus otetaan huomioon, siirtymä tupakan kokeilusta tupakoinnin aloittamiseen on silti yli 50 prosenttia. Siis joka toinen tupakkaa kokeillut polttaa myöhemmin.

Ruiske voisi auttaa verkkokalvon rappeumaa sairastavia potilaita.

Ranskalainen GenSight-yritys aikoo kokeilla kunnianhimoista hoitokeinoa verkkokalvorappeumaan. Se perustuu optogenetiikkaan ja geeniterapiaan.

Menetelmällä muunneltaisiin ihmisen silmästä tiettyjä soluja sellaisiksi, että ne alkavat aistia valoa. Tähän tarvittava geeni otetaan levästä.

Verkkokalvon rappeuma on perinnöllinen ja melko yleinen sairaus, jossa silmän valoa aistivat solut rappeutuvat ja kuolevat. Verkkokalvon rappeuma supistaa ja sumentaa näkökenttää hiljalleen ja voi johtaa lopulta sokeutumiseen.

Tutkijat ovat värvänneet Britanniassa 12 koehenkilöä kokeilemaan uutta hoitoa, joka voisi säilyttää heillä ainakin jonkinlaiset näön rippeet.

Taudissa tuhoutuvien valoherkkien solujen lisäksi silmässä on myös soluja, jotka normaalisti eivät aisti valoa. Hoidon tarkoitus on muuttaa nämä solut valoa aistiviksi. Niillä potilas voisi nähdä ainakin tiettyjä valon aallonpituuksia.

Ajatus on, että muokatut solut voisivat kompensoida muiden solujen katoa ainakin osittain.

Levä on yksisoluinen eliö, joka pystyy erään geeninsä avulla aistimaan valoa. Geeni voidaan siirtää ihmisen silmään, jossa se muokkaa silmän soluja.

Kukin koehenkilö saa yhden ruiskeen toiseen silmään. Tätä ei ole aiemmin yritetty ihmisillä. Apinoilla ja hiirillä tehdyt kokeet kuitenkin viittaavat siihen, että geeniruiske on saanut eläinten silmän solut aistimaan punaista valoa.

Pelkän pitkäaaltoisen, punaisen valon aistiminen ei vielä tee näkökyvystä kovin ihmeellistä. Tutkijat toivovat, että se silti auttaisi näkönsä menettäviä havaitsemaan ainakin isoja kohteita ja muita ihmisiä.

Koehenkilöt saavat myös kameroilla varustetut erikoislasit, jotka muuntavat muita valon aallonpituuksia punaisiksi. Näin he saisivat heikkolaatuisen mustavalkonäön.

Myös yhdysvaltalaisella RetroSense Therapeutics -yrityksellä on käynnissä vastaava koe. Tässä kokeessa tosin siirrettävä geeni saa silmän hermosolut aistimaan sinistä, ei punaista valoa.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä2259
Liittynyt21.7.2017

Näkö yritetään palauttaa levän geenillä

Opsiinien merkitys elimistössä on kiehtovaa (opsiinit ovat valoreseptoreita, jotka muuttavat valosignaalin sähköiseksi signaaliksi). Ihmisellä on 9 eri opsiinia, mm. Rodopsiini silmän sauvasolujen näköpurppura. Melanopsiini toimii sirkadiaarisessa rytmissä ja pupillireaktiossa. Enkefalopsinia esiintyy runsaasti mm. aivoissa ja kiveksissä . Vähän myös sydämessä, keuhkoissa, maksassa, munuaisissa, lihaksissa, haimassa ja retinassa. Neuropsiinia on mm. ihmisen aivoissa, silmissä, ihossa ja...
Lue kommentti

Tietokonemallinnusten mukaan tauti levisi todennäköisemmin ihmiseltä toiselle pienempien välikäsien kantamana.

Musta surma oli keskiajalla Euroopassa levinnyt äärimmäisen tuhoisa ruttoepidemia, joka tappoi kymmeniä miljoonia ihmisiä. Toisin kuin on uskottu taudin levittäjiä eivät kenties olleetkaan rotat.

Vallitseva teoria on, että Yersinia pestis -bakteerin aiheuttamaa paiseruttoa levittivät mustarotat, joissa elävien kirppujen puremista tauti tarttui ihmiseen. Y. pestis on äärimmäisen tartuntakykyinen. Yksi ainoa bakteeri riittää sairastuttamaan laboratoriohiiren.

Nyt Oslon yliopiston tutkijat esittävät toisenlaista selitystä. Leviämiseen ei välttämättä tarvittu rottia, vaan kirput ja täit saattoivat levittää taudin ihmisestä toiseen. Tutkijoiden luoma tietokonemallinnus tukee tätä teoriaa.

”Rutto todella muutti ihmiskunnan historiaa, joten on tärkeää ymmärtää, miten se levisi niin nopeasti”, sanoo tutkimuksen johtaja Katharine Dean Oslon yliopiston ekologian ja evoluution tutkimuskeskuksesta National Geographic -lehdessä.

Tiedetään, että rotat ovat levittäneet ruttoa myöhemmissä epidemioissa. Tutkijat pitävät kuitenkin pulmallisena sitä, että musta surma levisi Euroopassa huomattavasti nopeammin kuin myöhemmät ruttoepidemiat maailmalla. Mustan surman ajalta ei ole myöskään raportteja samanlaisista rottien massakuolemista, joita on havaittu myöhempien epidemioiden yhteydessä.

Selitys voisi olla, että tauti olisi levinnyt ihmisestä toiseen suoraan kirppujen ja täiden välityksellä. Tuon ajan Euroopassa hygienia oli huonoa ja ihmiset elivät lähekkäin.

Ryhmä kokosi kuolleisuustilastoja Euroopan tautiepidemioista 1300-luvulta 1800-luvulle. Musta surma riehui Euroopassa 1346–1353, ja tutkijat tarkastelivat sen vaikutuksia yhdeksässä kaupungissa.

Sitten he loivat matemaattisia malleja taudin leviämisestä kolmessa eri skenaariossa. Ensimmäisessä tartunta levisi rottien välityksellä, toisessa ilmateitse ja kolmannessa ihmisestä toiseen.

Malli, jossa kirput levittivät paiseruttoa ihmisestä toiseen, vastasi parhaiten todellisuutta seitsemässä tutkitussa kaupungissa yhdeksästä. Ainoastaan tässä mallissa tauti levisi riittävän nopeasti.

Tutkijat uskovatkin, että mustarottien roolia taudin levittäjinä on liioiteltu.

Tutkimuksen julkaisi Pnas-lehti.