Kuvapörssi
Kuvapörssi

Seksiä harrastavat vilkkaimmin naimisissa olevat ihmiset, paljastaa ensimmäinen maailmanlaajuinen seksitutkimus.

Avioliitto vilkastuttaa seksielämää, osoittaa ensimmäinen maailmanlaajuinen seksitutkimus.

Yli miljoona miestä ja naista 59 maasta osallistui selvitykseen jonka tuloksena todettiin, että valtaosa aikuisista elää avioliitossa, ja he harrastavat eniten seksiä. Nuorten ja sinkkujen seksielämä sen sijaan on hajanaista.

Seksitaudeilta avioliitto ei suojaa. "Naimissa olevat naiset eivät pysty sinkkujen tavoin vaatimaan kondomin käyttöä, ja siksi he altistuvat taudeille ja suunnittelemattomille raskauksille", toteaa lontoolainen tutkija Kay Wellings.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Suurimpia ongelmia lisääntymisterveydelle aiheuttaa kuitenkin uskonto, eritoten äärilahkot", lisää Joy Phumaphi maailman terveysjärjestöstä WHO:sta. Uskonnosta juontuvan ehkäisy- ja aborttikielteisyyden takia ihmiset saavat edelleen useampia lapsia kuin kykenevät elättämään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tutkijat painottavat, että lisääntymisterveys on olennainen asia talouskasvun ja yhteiskunnan kehityksen kannalta. Aidsin lisäksi esimerkiksi puoskarien tekemät abortit nielevät monissa maissa miljoonia dollareita joka vuosi.

Selvitystä ruotivat The Lancet ja New Scientist.

Sisältö jatkuu mainoksen alla