Suomalais-venäläinen tutkijaryhmä on ottanut askeleen eteenpäin sukupuuton uhkaaman vesikon (Mustela lutreola) pelastamisessa. Kuopion yliopiston ja Venäjän tiedeakatemian työryhmä on onnistunut tuottamaan vesikkoja alkionsiirrolla. Ensimmäiset ...

Suomalais-venäläinen tutkijaryhmä on ottanut askeleen eteenpäin sukupuuton uhkaaman vesikon (Mustela lutreola) pelastamisessa. Kuopion yliopiston ja Venäjän tiedeakatemian työryhmä on onnistunut tuottamaan vesikkoja alkionsiirrolla. Ensimmäiset 15 pentua syntyivät Novosibirskissä toukokuun lopussa. Niistä 10 on edelleen elossa, muut kuolivat alipainoisia. Tutkimusyhteistyön tuloksista raportoidaan tänään Kuopion yliopistossa.

Alkionsiirrossa luovuttajaeläimen varhaisessa kehitysvaiheessa olevat alkiot siirretään huuhteluliuokseen ja se puolestaan vastaanottajanaaraan kohtuun. Tutkijat käyttivät vastaanottajanaaraana hillerin ja vesikon risteymää. Novosibirskin tarhassa siirrettiin kaksi vuotta sitten vesikon alkioita hillerivastaanottajan kohtuun ja hillerin alkioita vesikkovastaanottajan kohtuun, mutta kokeilut eivät tuottaneet jälkeläisiä. Todennäköisesti istukan kehittymisessä ja toiminnassa on niin paljon häiriöitä, ettei sikiönkehitys jatku loppuun asti. Tästä heräsi ajatus käyttää risteymänaaraita. Risteymäurokset ovat lisääntymiskyvyttömiä.

Ensi vuonna tutkijat aikovat kokeilla siemennesteen pakastamista ja pakastettujen alkioiden siirtoa. Pakastealkiot säilyvät nestetypessä pitkiä aikoja ja ovat siirrettävissä, kun sopivia vastaanottajia on tarjolla. Uhanalaisen eläinlajin alkioiden pakastus yksi tapa estää lajia kuolemasta sukupuuttoon. Normaalisti alkiot siirretään samaa lajia olevan vastaanottajan kohtuun. Jos laji on uhanalainen eikä vastaanottajia ole, voidaan käyttää lähisukuisen lajin naaraan kohtua. Eläviä jälkeläisiä on onnistuttu tuottamaan villin lajin alkioiden siirrolla lähisukuisen kesyn lajin kohtuun kissa-, hiiri-, hevoseläimillä ja märehtijöillä.

Syntyneet vesikonpennut ovat osoitus siitä, että lajin alkiot pystyvät kehittymään risteymänaaraiden kohdussa. Mikäli myös pakastealkiot kehittyvät normaalista, niitä voidaan jatkossa siirtää risteymänaaraiden kohtuun Suomessa.

Viimeisin havainto Suomen vesikoista on vuodelta 1992 Sotkamosta. Vielä 1930-luvulla laji oli varsin yleinen, mutta sitä voidaan tällä hetkellä pitää jo kadonneena lajina. Eläinpuiston vesikot ovat tulleet meille Rotterdamista, Hollannista.

X- ja Y-kromosomin yhdistelmästä syntyy yleensä poika ja kahdesta X-kromosomista tyttö muttei aina. Kuva: Dept of clinical cytogenetis, Addenbrookes hospital/SPL.

Tutkijat paikansivat perimästä alueen, joka käynnistää miehen kehityksen.

Sukupuolikromosomeistaan riippumatta ihmiset ovat ensi viikot kohdussa samanlaisia. Ulkoisesti pojaksi kasvaminen alkaa, kun Y-kromosomissa aktivoituu niin sanottu sry-geeni. Se käynnistää kivesten muodostumiseen tarvittavat geenit.

Joskus sry ei aktivoidukaan, ja XY-kromosomit saaneesta sikiöstä kehittyykin nainen. Vastaavasti miehellä voi harvinaisissa tapauksissa olla XX-kromosomit, jos sry-geeni siirtyy X-kromosomiin.

Sry-geeni ja sen vaikutus on tunnettu jo pitkään, mutta nyt tutkijat raportoivat Science-lehdessä löytäneensä ihmisen perimästä kytkimen, joka säätää sen tekemisiä.

Vain pieni osa perimästämme on varsinaisia geenejä, jotka koodaavat proteiineja. Valtaosa – yli 90 prosenttia – on niin sanottua ei-koodaavaa dna:ta. Sitä on harhaanjohtavasti kutsuttu roska-dna:ksi, vaikka silläkin on tärkeä rooli eliön toimintojen säätelyssä.

Juuri tästä on kyse uudessa tutkimuksessa. Lontoossa sijaitsevan Francis Crick -instituutin ja kolmen muun yliopiston tutkijat onnistuivat paikantamaan juuri sen pätkän dna:ta, joka saa geenit työskentelemään niin, että XY-kromosominen alkio kehittyy pojaksi kiveksineen päivineen.

Sry-geeni nimittäin käskee sox9-geeniä tuottamaan proteiinia, joka saa miessukuelimet alulle. Sox9-proteiinia tarvitaan juuri tietyllä hetkellä yksilönkehityksessä, ja silloin sen tuotantoa buustaa vahvistaja-alue nimeltään enh13. Se on aivan eri kohdassa perimää kuin itse sox9-geeni, yli puolen miljoonan emäsparin päässä “roska-dna:n” seassa.

Enh-13-vahvistajan löytämistä voi hyvällä syyllä verrata neulan äkkäämiseen heinäsuovasta. Tutkijat osoittivat tämän vahvistaja-dna:n toiminnan poistamalla hiirten perimästä sen alueen, jolla vahvistaja sijaitsee. Sen jälkeen kävi todella niin, että XY-kromosomisista hiiristä kehittyi naaraita, kun oikeat geenit eivät kyenneet muodostamaan niille kiveksiä. Niille kasvoikin munasarjat.

Hiirillä enh-13 sijaitsee perimässä alueella, joka on täysin verrannollinen ihmisen vastaavaan alueeseen. Tiedetäänkin, että myös XY-kromosomilliset ihmiset, joilta puuttuu dna:ta tältä alueelta, kehittyvät vastoin sukupuolikromosomejaan naisiksi.

”Yleensä useat alueet työskentelevät yhdessä vahvistaakseen tiettyjen geenien ilmentymistä niin, ettei mikään yksittäinen vahvistaja vaikuta äärimmäisen paljon. Löysimme tutkimuksessa neljä vahvistajaa, mutta olimme todella yllättyneitä huomatessamme, että yksi ainoa vahvistaja pystyy hallitsemaan niin merkittävää asiaa kuin sukupuolen määräytymistä”, sanoo tutkimuksen ensimmäinen kirjoittaja, tohtori Nitzan Goen tiedotteessa

Nykytiedon valossa ihmisen noin 21 000:a geeniä säätää miljoona tällaista vahvistajaa. Niiden tutkimus voi auttaa ymmärtämään ihmisen perimän monimutkaisia mekanismeja entistä tarkemmin. Nyt tehdystä löydöksestä voi olla apua sukupuolenkehityksen geneettisten häiriöiden määrittämiseen.

Bakteerijälki kertoo ihmisen henkilöllisyyden.

Murtovarkaat jättävät jälkeensä mikrobeja, jotka voidaan yhdistää oikeaan henkilöön, osoitti amerikkalainen tutkijaryhmä.

Jokaisella meistä on omintakeinen mikrobiomi, joka koostuu sekä kehon omista bakteereista että mikrobeista, joita meihin tarttuu jokapäiväisessä elämässämme. Pölistämme ja tahmaamme niistä soluja lähiympäristöömme arviolta 36 miljoonaa  joka tunti, arvioi mikrobiologi Jarrad Hampton-Marcell Argonnen kansallisesta tutkimuskeskuksesta kollegoineen tiedotteessa

He kehittivät menetelmän, jolla nämä ihmisen jättämät bakteerikannat voidaan tunnistaa ja yhdistää oikeaan henkilöön. Se pohjaa työhön, jonka ryhmä julkaisi neljä vuotta sitten Science-lehdessä. Siinä he osoittivat, että ihmisistä ja heidän lemmikeistään jää tunnistettava mikrobijälki taloihin, joissa he asuvat. Kun perhe muutti uuteen kotiin, myös bakteerit asettuivat taloksi jo alle päivässä.

Nyt Hampton-Marcell työryhmineen värväsi 45 opiskelijaa tekemään valemurtoja kymmeneen taloon Floridan ja Illinois'n osavaltioissa. Sitten tutkijat etsivät taloista mikrobeja, joita valerosvot  olivat jättäneet jälkeensä. Etenkin sisäänmenoreittien kuten ovien ja ikkunoiden läheisyydestä löytyi runsaasti mikrobijälkiä.

Tutkijat ottivat jokaisen valerosvon ihosta ja sieraimesta mikrobinäytteet. Ne olivat niin yksilöllisiä, että  ne toimivat kuin sormenjäljet. Kun taloon jääneitä jälkiä verrattiin henkilöihin, tutkijat pystyivät jopa 70 prosentin tarkkuudella ennustamaan, kuka 45 valerosvosta oli murron suorittanut, tutkijat kertoivat Yhdysvaltain mikrobiologisen seuran vuosikokouksessa Atlantassa.  

Uusi menetelmä on lupaava, mutta siinä on toistaiseksi yksi iso pulma. Ihmisen jättämä mikrobijälki haihtuu nopeasti, jopa alle vuorokaudessa. Tämä havaittiin jo aiemmassa tutkimuksessa, jossa kodistaan pois muuttaneen perheen mikrobijälki oli parissa päivässä kadonnut.

Tutkijoiden pitäisi siis päästä murtopaikalle varsin ripeästi, jotta näytteitä ehditään ottamaan. Toisin kuin sormenjäljet tai dna, mikrobijälki alkaa hiipua jo puolessa tunnissa.