Riskinotto opettaa uutta.
Riskinotto opettaa uutta.

Viehtymys tuntematonta kohtaan kannustaa oppimaan uutta. 

Nuoret elävät vaarallisemmin kuin lapset tai aikuiset. Riskialttiissa tilanteissa nuoria vetää puoleensa voittamisen tai häviämisen epäselvä todennäköisyys, esittävät yhdysvaltalaiset tutkijat Pnasissa.

Tutkijat vertasivat 33 nuoren ja 32 aikuisen suhtautumista riskinottoon tilanteissa, joissa koehenkilöt saattoivat saada suoraan viisi dollaria tai valita vaihtoehdon, että he saavat vielä enemmän rahaa tai eivät mitään. Voittamisen todennäköisyys oli joko tunnettu, esimerkiksi 50 prosenttia, tai sitten epäselvä, vaihdellen esimerkiksi 25-75 prosentin välillä.

Nuoret valitsivat aikuisia harvemmin riskivaihtoehdon. He olivat kuitenkin varttuneempia halukkaampia ottamaan riskin silloin, kun se jäi epämääräiseksi.

Tutkijat päättelevät, että nuoruuden riskinotto juontaa siitä, että nuoret sietävät aikuisia paremmin epäselviä tilanteita, joissa voiton tai tappion todennäköisyyttä ei voi tarkoin tietää etukäteen.

Tällainen epäselvän lopputuloksen sietäminen on biologisesti mielekästä, uskovat tutkijat, sillä se saa nuoret tarttumaan tilaisuuksiin, joissa on mahdollisuus oppia uutta.