Epsilon Aurigaen 2009-2010 pimennyksen eteneminen n
Epsilon Aurigaen 2009-2010 pimennyksen eteneminen n

Tähtitieteilijät havainnoivat ensi kertaa suoraan Epsilon Aurigaen näkymätöntä osapuolta.

2000 valovuoden päässä sijaitseva Epsilon Aurigae –tähti on hämmentänyt tutkijoita jo parisataa vuotta. Se kun on himmeämpi kuin sen massansa puolesta pitäisi olla, ja se pimentyy 27 vuoden välein 18 kuukaudeksi.

Tästä tutkijat ovat päätelleet, että Epsilon Aurigae on kaksoistähti, jonka toinen osapuoli on näkymätön. Mutta millainen tuo mysteerikumppani oikein on?

Tuoreimman teorian mukaan pimennyksen aiheuttaja olisi tähti B, jota ympäröi paksu pölykiekko.

Nyt yhdysvaltalaistähtitietelijät onnistuivat kuvaamaan Epsilon Aurigaen sen pimennyksen aikana. "Lähikuvista" tuskin voi puhua, mutta uusi CHARA-MIRC-laitteisto yhdistää ja vahvistaa kuuden teleskoopin onkiman informaation interferometrian avulla niin tarkoiksi kuviksi, että niistä paljastuu Epsilon Aurigaen F-tähteä pimentävän tuntemattoman kohteen varjon muoto: se on ohut, tumma, tiheä, osin läpikuultava pilvi.

"Tämä vahvistaa oletuksen pölykiekosta oikeaksi”, sanoo MIRCin kehitystyötä johtanut John Monnier Michiganin yliopistosta. "Uskomatonta, että saimme sen kuvatuksi."

Monnierin mukaan kiekko näyttää huomattavasti tasaisemmalta kuin äskettäiset Spitzer-teleskoopin havainnoista tehdyt mallinnukset antavat ymmärtää.

"Se on lättänä kuin pannukakku," Monnier kuvaa.

Tutkimuksen julkaisi Nature.