Crysomallon squamiferum. Kuva: Dr. Anders Warén/Swedish Museum of Natural History, Stockholm, Sweden
Crysomallon squamiferum. Kuva: Dr. Anders Warén/Swedish Museum of Natural History, Stockholm, Sweden

Kotilon kuoren ainutlaatuinen rakenne auttaa sitomaan mekaanista energiaa, joka saisi heikommat kuoret murtumaan.

Valtamerien pohjassa elävä pieni kotilo Crysomallon squamiferum voi auttaa tutkijoita kehittämään parempia panssareita sotilaille ja ajoneuvoille.

Christine Ortizin johtama materiaalitieteilijöiden ryhmä Massachusettsin teknillisestä korkeakoulusta MIT:stä raportoi PNAS-julkaisussa, että Crysomallon squamiferum -kotilon kuori eroaa kaikista luonnollisista ja ihmisen tekemistä panssareista.

Tutkimus viittaa siihen, että kotilon kuoren ainutlaatuinen kolmikerroksinen rakenne hajottaa energian, joka saisi heikomman kuoren ratkeamaan.

Kopioimalla tiettyhä rakenteen piirteitä tutkijat voisivat kehittää parempia panssareita sotilaskäyttöön, Ortiz sanoi.

Ortiz kiinnostui Crysomallon-kotilosta vuonna 2003, kun sen löytymisestä julkaistiin ensi raportit.

Kotilo elää melko ankarassa ympäristössä Intian valtameren pohjassa lähellä kuumia lähteitä. Se altistuu kuumalle vedelle sekä happamuudelle, ja se kohtaa myös saalistajien kuten rapujen ja muiden kotilolajien hyökkäyksiä.

Kun rapu hyökkää kotilon kimppuun, se tarttuu kotilon kuoreen saksillaan ja puristaa. Hyökkäys voi kestää jopa päiviä. Lopulta saksien mekaaninen energia murtaa kuoren, ellei se ole tarpeeksi vahva.

Uudessa tutkimuksessa Ortiz kollegoineen huomasi, että kuumissa lähteissä elävillä kotiloilla on lukuisia ominaisuuksia, joilla ne suojautuvat murtautumisyrityksiltä.

Erityisen tärkeä on kotilon kolmikerroksinen kuorirakenne. Uloin kerros sisältää rautasulfidijyväsiä, keskimmäinen kerros orgaanista aineita, ja sisin on kalkkinen.

Erityisesti kotilon keskikerros pystyy simulaatioiden mukaan sitomaan murtautumisessa syntyvää mekaanista energiaa.
Se voi myös auttaa hävittämään lämpöä kuumien lähteiden lähellä.

Useimmilla muilla kotiloilla on vain kalkkikerros, jonka pinnalla on ohut orgaaninen päällys.

Aurinkokunnassamme kiitänyttä asteroidia tutkitaan vielä radioteleskoopein. Ohessa taiteilijan näkemys sikarin muotoisesta vieraasta. Kuva: ESO / M. Kornmesser

Asteroidi ’Oumuamua tuli Maan lähelle aurinkokuntamme ulkopuolelta ja on nyt jo yli 300 miljoonan kilometrin päässä Maasta.

Asteroidi ulkoavaruudesta lensi aurinkokuntaamme lokakuussa, ja se paljastui oudosti sikarin muotoiseksi. Asteroidi sai nimen ‘Oumuamua, joka tarkoittaa havaijin kielellä viestinviejää.

Tähtitieteilijät haluavat nyt tarkistaa, onko asteroidissa merkkejä vieraasta sivilisaatiosta tai Maan ulkopuolisesta älystä.

Asteroidia tutkii loppuviikosta iso Green Bankin radioteleskooppi läntisessä Virginiassa Yhdysvalloissa, kertoo The Guardian.

Radioteleskooppi seuraa asteroidia keskiviikosta alkaen ainakin kymmenen tuntia. Merkkejä etsitään neljällä eri radiotaajuudella.

”Asteroidista voisi löytyä esimerkiksi radiolähde”, sanoo tähtitieteen professori Avi Loeb Harvardin yliopistosta. Hän on mukana Breakthrough Listen -hankkeessa, joka etsii vieraan älyn merkkejä avaruudesta.

Breakthrough Listen -hanke perustettiin 2015. Se etsii elämän merkkejä planeetoilta, joita on löydetty ja löydetään miljoonalta lähimmältä tähdeltä. Hanketta rahoittaa venäläinen miljardööri Juri Milner.

”On outoa, että ensimmäinen kappale, jonka havaitsemme tulevan aurinkokuntamme ulkopuolelta, on tuon muotoinen”, sanoo Loeb.

”Jos siinä on mitään keinotekoista, saamme siitä selvää. Melko varmasti se on tavallinen kappale”, sanoi Loeb The Guardian -lehden mukaan.

Tähtitieteilijät pystyivät päättelemään asteroidin radasta, että se tuli aurinkokuntamme ulkopuolelta. Jonkin kappaleen painovoima on sinkauttanut sen tähtienväliseen avaruuteen.

‘Oumuamuan muoto mietityttää tähtitieteilijöitä. Samanlaista ei ole tavattu aurinkokunnassamme.

Vaikka signaalia maan ulkopuolisesta älystä ei saataisikaan, saa radioteleskoopilla lisää tietoa kohteesta. Vielä ei tiedetä, onko sillä vettä ja kaasuja.

Tutkijat esittävät, että nykyihminen vaelsi ulos Afrikasta useaan otteeseen. Ensimmäisen seurueen lähdöstä on noin 120 000 vuotta.

Nykyihminen Homo sapiens kehittyi Afrikassa, mistä noin 60 000 vuotta sitten levittäytyi Aasian ja Euroopan puolelle joukko, josta kaikki nykyiset ei-afrikkalaiset polveutuivat.

Näin ihmislajin tarinaa on kerrottu koulukirjoissa ja tiedeuutisissa vuosien ajan. Nyt siihen on aika tehdä päivitys, toteavat alan asiantuntijat Science-lehdessä .

Arvostetun Max Planck -instituutin ja Hawaijin yliopiston tutkijat kokosivat analyysissaan yhteen joukon löytöjä, jotka on tehty Aasiassa aivan viime vuosina. Niistä saadut tutkimustulokset eivät sovi yhteen vanhan kertomuksen kanssa.

Esimerkiksi Keski- ja Etelä-Kiinasta on löydetty nykyihmisen jäänteitä, jotka on ajoitettu 70 000–120 000 vuotta vanhoiksi.

Löydöt Kaakkois-Aasiasta ja Australiasta viittaavat siihen, että nykyihminen ehti häärätä sielläkin jo ennen kuin lajimme vanhan teorian mukaan oli edes astunut jalallaan Afrikan ulkopuolelle.

Tutkijat esittävät, että nykyihminen vaelsi ulos Afrikasta useaan otteeseen. Ensimmäisen seurueen lähdöstä on noin 120 000 vuotta, siis kaksi kertaa pidempi aika kuin mitä ennen otaksuttiin.

Heidän jälkeensä muuttajia on ollut useita, kunnes suurin Afrikasta muutto nähtiin 60 000 vuotta sitten.

Jokin vanhassa tarinassa sentään pitää kutinsa: kaikki kansat Afrikan ulkopuolella polveutuvat tuosta viimeksi mainitusta joukkiosta. Syystä tai toisesta aiemmin lähteneiden ihmisten suvut ovat sammuneet.

”Varhemmin kuin 60 000 vuotta sitten Afrikasta levittäytyneet ihmiset olivat todennäköisesti pieniä metsästäjä-kerääjien ryhmiä. Ainakin jotkin näistä varhaisista levittäytyjistä jättivät vähäisiä geneettisiä jälkiä nykyisiin ihmispopulaatioihin”, selittää tutkimustiedotteessa professori Michael Petraglia Ihmisen historian Max Planck -instituutista.

Analyysissaan tutkijat liittävät tarinaan myös viimeaikaisissa geenitutkimuksissa saadut tiedot siitä, että nykyihminen pariutui sukulaislajiensa kanssa Afrikasta lähdettyään.

Nykyihmisiltä on tunnistettu niin neandertalien kuin denisovanihmisten geenejä sekä näiden lisäksi vielä tunnistamattoman ihmislajin perimää.

Tutkijoiden mukaan risteytyminen tapahtui Aasiassa, missä lajeillamme oli mahdollisuus kohdata oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.