Lucyn rekonstruktio kahden Autralopitecus sediban välissä. Kuva: Peter Schmid / Lee R. Berger, University of the Witwatersrand / Wikimedia Commons
Lucyn rekonstruktio kahden Autralopitecus sediban välissä. Kuva: Peter Schmid / Lee R. Berger, University of the Witwatersrand / Wikimedia Commons

Lucy putosi puusta kuolemaansa muttei taitamattomuuttaan.

Maailman kuuluisimpiin fossiileihin kuuluva ihmisen esiäiti Lucy on paljastanut lisää menneisyydestään. Aiemmin syksyllä saatiin tietää, että Australopithecus afarensis -lajiin kuulunut etelänapina kuoli mitä todennäköisimmin vammoihin, joita se sai pudottuaan puusta.

Nyt toinen tutkimusryhmä on saanut vakuuttavaa näyttöä siitä, että Lucy ei tipahtanut ainakaan kokemattomuuttaan. Se vietti ison osan elämästään puun oksilla.

Tutkijat ovat kiistelleet etelänapinoiden liikkumistavasta pitkään. Niiden alaraajat kun näyttävät sopeutuneen kahdella jalalla tepasteluun. Toisaalta yläraajatkin näyttävät voimakkailta ja kiipeämiseen sopivilta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Käyttikö Lucy niitä todella oksissa roikkumiseen, vai olivatko ne vain jäänne puissa viihtyneiltä esi-isiltä? Vastaus saatiin erittäin tarkan kerroskuvauksen avulla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lucy on ikäisekseen hyvin säilynyt fossiili. Siihen kuuluu sekä ylä- että alaraajojen luita. Kun Lucyn kivettyneet jäänteet olivat kiertueella Yhdysvalloissa vuonna 2008, Texasin yliopiston tutkijat ottivat sen olka- ja reisiluista yli 35 000 kerroskuvaa.

Kuvia yhdistelemällä tutkijat pystyivät tutkimaan luiden sisäistä rakennetta. Luiden paksuus kieli siitä, miten Lucy on käsiään ja jalkojaan käyttänyt.

”Jos esimerkiksi putkilossa tai juomapillissä on ohuet seinämät, se taittuu helposti, kun taas paksu seinämä ehkäisee taipumista. Luut ovat rakentuneet samaan tapaan”, selittää tutkimusta tehnyt Christopher Ruff tiedotteessa. Ruff työskentelee toiminnallisen anatomian ja evoluution professorina Johns Hopkins -yliopistossa.

Esimerkiksi tennispelaajilla mailakäden luut kehittyvät harjoittelun ansiosta vahvemmiksi kuin toisessa kädessä.

Selvisi, että Lucy kulki elämänsä aikana paljon sekä maassa että puussa. Voimakkaat käsivarret eivät siis olleet pelkästään olkapäistä roikkuvat muinaismuistot, vaan Lucy käytti niitä päivittäin kiipeilemiseen.

Mahdollisesti Lucy asettui oksistoon yöpuulle samaan tapaan kuin simpanssit nykyään. Se taapersi paljon myös jaloillaan, mutta ei todennäköisesti yhtä pitkiä matkoja kuin me.

Kaiken kaikkiaan kaukainen sukulaisemme oli hyvin lihaksikas ja muistutti siinä mielessä enemmän simpansseja kuin meitä. Lucy oli arviolta 120 senttiä pitkä ja painoi kolmisenkymmentä kiloa.

Lucyn puuhia selvittäneen tutkimuksen julkaisi tiedelehti PlosOne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla