Lucyn rekonstruktio kahden Autralopitecus sediban välissä. Kuva: Peter Schmid / Lee R. Berger, University of the Witwatersrand / Wikimedia Commons
Lucyn rekonstruktio kahden Autralopitecus sediban välissä. Kuva: Peter Schmid / Lee R. Berger, University of the Witwatersrand / Wikimedia Commons

Lucy putosi puusta kuolemaansa muttei taitamattomuuttaan.

Maailman kuuluisimpiin fossiileihin kuuluva ihmisen esiäiti Lucy on paljastanut lisää menneisyydestään. Aiemmin syksyllä saatiin tietää, että Australopithecus afarensis -lajiin kuulunut etelänapina kuoli mitä todennäköisimmin vammoihin, joita se sai pudottuaan puusta.

Nyt toinen tutkimusryhmä on saanut vakuuttavaa näyttöä siitä, että Lucy ei tipahtanut ainakaan kokemattomuuttaan. Se vietti ison osan elämästään puun oksilla.

Tutkijat ovat kiistelleet etelänapinoiden liikkumistavasta pitkään. Niiden alaraajat kun näyttävät sopeutuneen kahdella jalalla tepasteluun. Toisaalta yläraajatkin näyttävät voimakkailta ja kiipeämiseen sopivilta.

Käyttikö Lucy niitä todella oksissa roikkumiseen, vai olivatko ne vain jäänne puissa viihtyneiltä esi-isiltä? Vastaus saatiin erittäin tarkan kerroskuvauksen avulla.

Lucy on ikäisekseen hyvin säilynyt fossiili. Siihen kuuluu sekä ylä- että alaraajojen luita. Kun Lucyn kivettyneet jäänteet olivat kiertueella Yhdysvalloissa vuonna 2008, Texasin yliopiston tutkijat ottivat sen olka- ja reisiluista yli 35 000 kerroskuvaa.

Kuvia yhdistelemällä tutkijat pystyivät tutkimaan luiden sisäistä rakennetta. Luiden paksuus kieli siitä, miten Lucy on käsiään ja jalkojaan käyttänyt.

”Jos esimerkiksi putkilossa tai juomapillissä on ohuet seinämät, se taittuu helposti, kun taas paksu seinämä ehkäisee taipumista. Luut ovat rakentuneet samaan tapaan”, selittää tutkimusta tehnyt Christopher Ruff tiedotteessa. Ruff työskentelee toiminnallisen anatomian ja evoluution professorina Johns Hopkins -yliopistossa.

Esimerkiksi tennispelaajilla mailakäden luut kehittyvät harjoittelun ansiosta vahvemmiksi kuin toisessa kädessä.

Selvisi, että Lucy kulki elämänsä aikana paljon sekä maassa että puussa. Voimakkaat käsivarret eivät siis olleet pelkästään olkapäistä roikkuvat muinaismuistot, vaan Lucy käytti niitä päivittäin kiipeilemiseen.

Mahdollisesti Lucy asettui oksistoon yöpuulle samaan tapaan kuin simpanssit nykyään. Se taapersi paljon myös jaloillaan, mutta ei todennäköisesti yhtä pitkiä matkoja kuin me.

Kaiken kaikkiaan kaukainen sukulaisemme oli hyvin lihaksikas ja muistutti siinä mielessä enemmän simpansseja kuin meitä. Lucy oli arviolta 120 senttiä pitkä ja painoi kolmisenkymmentä kiloa.

Lucyn puuhia selvittäneen tutkimuksen julkaisi tiedelehti PlosOne.

Moni haluaa ryhtyä liikkumaan, mutta into lopahtaa aikatauluihin ja monimutkaisiin harjoitusohjelmiin. Tavoite pitää paremmin, jos laajentaa mielikuvaa liikunnasta.

Liikkuminen on terveellistä, kuka sitä ei tietäisi. Mitä välttelystä seuraa, voi aavistella UKK-instituutin tuoreesta raportista, jossa lasketaan liikkumattomuuden kustannuksia suomalaiselle yhteiskunnalle.

Ne ovat huomattavat: vähintään runsaat kolme miljardia mutta kenties jopa yli seitsemän miljardia euroa vuodessa. Summa kertyy sairauspäivistä, lääkemenoista, terveyspalveluiden käytöstä, tekemättä jääneistä työtunneista, menetetyistä verotuloista ja koti- ja laitoshoidon kustannuksista.

Tutkimusten mukaan liikkuja suojaa itseään monilta sairauksilta: diabetekselta, masennukselta, metaboliselta oireyhtymältä, sydän- ja verisuonitaudeilta, jopa joiltakin syöviltä – ja tietysti ylipainolta.

Mikä määrä sitten pitäisi liikkua hyödyt saadakseen?

Suositus kaksi ja puoli tuntia

Maailman terveysjärjestön WHO:n suositus, jota Suomikin noudattaa, ohjeistaa liikkumaan keskitehoisesti vähintään kaksi ja puoli tuntia tai voimakkaasti tunnin ja vartin viikossa.

Ohjetta tukee vuonna 2017 julkaistu tutkimus, johon osallistui yli 130 000 ihmistä 17 maasta. Tulosten mukaan varhaisen kuoleman riski vähenee lähes 30 prosenttia, kun käyttää vähintään suositellun ajan fyysisiin aktiviteetteihin.

Hyvästä kannusteesta huolimatta aikatavoite voi lannistaa nykyajan kiireistä ihmistä. Mistä ottaa ajan juoksulenkkiin, jumppatuntiin tai salilla käyntiin?

Entä jos sitä ei tarvitsisi aina erikseen ottaa. Liikuntaa voi tarkastella muutenkin kuin nimenomaisena suorituksena.

Kertyy arjen askareistakin

WHO laskee keskitehoiseksi liikunnaksi myös tavalliset arjen tekemiset, kuten imuroinnin ja muut kotityöt. Samaan joukkoon menevät työmatkakävely, työmatkapyöräily – ja näin kesän lähestyessä monen iloksi – myös puutarhatyöt, marjastus ja sienestys.

Liikuntaa ei ole edes pakko jakaa pitkin viikkoa, vaikka suositus niin neuvookin. Viikonloppuliikuntakin hyödyttää. Tutkimuksissa se on pienentänyt ennenaikaisen kuoleman riskiä yhtä paljon kuin ositettu liikunta.

Mikä parasta, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa, että vähänkin on parempi kuin ei mitään.

Nykyinen suositus pitää terveyshyödyn rajana vähintään kymmenen minuutin liikuntarupeamaa, mutta uusien tulosten mukaan elimistö kiittää jo kahden minuutin aktiivisuudesta. Se voi olla pysäkin väli kävelyä tai hissin vaihto portaisiin.

Näin ajatellen kaksi ja puoli tuntia ei enää tunnukaan mahdottomalta.

 

Lue lisää

Huhtikuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa kansainväliset tiedetoimittajat esittävät asiantuntijoille monien miettimiä liikuntakysymyksiä: Onko pakko rehkiä hikeen asti? Voiko venyttelyn jättää väliin? Mitä oikein kannattaa syödä? Siivittääkö musiikki tosiaan menoa?

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Afrikkalaisten paikallislintujen immuunijärjestelmä on huomattavasti virittyneempi taistelemaan sikäläisiä taudinaiheuttajia vastaan.

Muuttolinnut kasvattavat kesäisin poikasensa pohjoisessa välttyäkseen tropiikin taudeilta. Tämä kävi ilmi, kun ruotsalaisessa Lundin yliopistossa tutkittiin yli tuhannen lintulajin evoluutiohistoriaa ja immuunijärjestelmää.

Kun poikaset syntyvät Pohjolassa, lintujen ei tarvitse ylläpitää yhtä kattavaa immuunijärjestelmää kuin Afrikassa pysyttelevien serkkujensa.

Tutkijat analysoivat 1 300 lintulajin sukupuut ja vertailivat eurooppalaisten ja afrikkalaisten paikallislintujen sekä muuttolintujen immuunijärjestelmää.

Euroopassa pysyvästi elävillä linnuilla ja muuttolinnuilla on trooppisiin taudinaiheuttajiin nähden paljon suppeampi immuunijärjestelmä kuin afrikkalaisilla linnuilla. Se on yllättävää, sillä muuttolintujen ajattelisi tarvitsevan suojaa troopiikin taudeilta etelässä talvehtiessaan.

Ne eivät kuitenkaan näytä olevan immuunipuolustukseltaan erilaisia kuin Euroopassa ympäri vuoden elävät serkkunsa. Sekä eurooppalaiset paikallislinnut että talveksi Afrikkaan muuttavat lajit ovat kaikki alun perin kotoisin Afrikasta.

Tutkijat esittävät, että monipuolisen ja vahvan immuunijärjestelmän ylläpito ja kehittyminen on evoluutiossa luultua kalliimpaa. Sen hintana voi esimerkiksi olla erilaisten autoimmuunisairauksien kehittyminen.

Linnut ovat altteimpia taudeille kohdatessaan taudinaiheuttajat ensimmäistä kertaa. Niinpä syntyvät poikaset olisivat tropiikissa heikoilla. Evoluutio näyttää varmistaneen, että linnut muuttavat pesimään pohjoiseen, jossa tauteja ei ole niin paljon. Näin linnut selviävät yksinkertaisemmalla immuunijärjestelmällä.

”Kun muuttolinnut pesivät, ne ovat siirtyneet pois tautivyöhykkeiltä eivätkä tarvitse niin monipuolista puolustusta. Tästä on sekin etu, että immuunijärjestelmän itsensä sairaudet ja ongelmat ovat huomattavasti epätodennäköisempiä”, selittää tohtori Emily O'Connor Lundin yliopiston tiedotteessa.

Ilmastonmuutos näyttää siirtävän myös taudinaiheuttajien rajoja kohti pohjoista. Reuna-alueilla elävät linnut voivat sopeutua tähän siirtymällä pohjoisemmaksi.

Kun elinalueiden pohjoisraja tulee lopulta vastaan, jää nähtäväksi miten lintujen immuunijärjestelmä pystyy selviämään niille vieraista taudinaiheuttajista.

Tutkimuksen julkaisi Nature Ecology & Evolution.