Cambridgen yliopiston soutajien käsissä ei ole voimaa yhtä paljon kuin muinaisten maalaisnaisten käsissä.
Cambridgen yliopiston soutajien käsissä ei ole voimaa yhtä paljon kuin muinaisten maalaisnaisten käsissä.

Vahvat käsivoimat kertovat maatöiden rasituksesta.

Maatyöt muovasivat esihistoriallisen ajan naisista väkivahvoja. Heidän käsivarsissaan oli enemmän voimaa kuin nykyajan kova tason naispuolisilla urheilijoilla.

Asia selvisi, kun Cambridgen yliopiston fyysisen antropologian tutkijat vertasivat Keski-Euroopasta löytyneiden esihistoriallisen ajan naisten luita nykynaisten luustoon. Luiden vahvuudesta voi päätellä lihasten voimaa.

”On helppo unohtaa, että luu on elävää kudosta, joka reagoi siihen, miten ponnistelemme kehollamme. Luu muuttaa muotoaan, kaarevuuttaan, paksuuttaan ja tiheyttään mukautuakseen toistuvaan rasitukseen”, selittää tutkimuksen pääkirjoittaja Alison Macintosh Cambridgen yliopiston tiedotteessa.

Vertailuun otettiin nykynaisia, joista toiset liikkuivat vain vähän, mutta toiset harrastivat juoksua, pelasivat jalkapalloa tai soutivat kilpaa.

Tutkimukseen osallistuneet soutajat kuuluivat Cambridgen yliopiston soutujoukkueeseen. Naiset harjoittelivat kaksi kertaa päivässä ja soutivat viikossa 120 kilometriä.

Vertailun varhaisimmat, neoliittisen kivikauden naiset elivät Keski-Euroopassa 7400–7000 vuotta sitten.

Heidän sääriluunsa osoittautuivat vahvuudeltaan samanlaisiksi kuin soutajilla. Kuitenkin heidän käsivartena luut olivat 11–16 prosenttia vahvemmat kokoon nähden kuin kilpasoutajien ja peräti 30 prosenttia vahvemmat kuin keskiverto yliopisto-opiskelijan.

Vielä selvemmin ylävartaloon painottuvasta rasituksesta kertoivat pronssikautisten naisten luut. He elivät 4300–3500 vuotta sitten.

Pronssikautisten naisten käsivarsien luut olivat 9–13 prosenttia vahvemmat kuin soutajilla mutta heidän sääriluunsa olivat 12 prosenttia heiveröisemmät.

Enemmän kuin miehillä esihistoriallisilla naisilla korostui käsin tekeminen jalan liikkumisen sijasta. Yläraajojen korostunut rasitus johtui tutkijoiden olettamuksen mukaan maatöistä, joita esihistorialliset naiset tekivät.

Käsivoimia vahvisti ehkä erityisesti jyvien jauhanta, joka saattoi hyvin olla nimenomaan naisten työtä.

”Tuhansien vuosien ajan jyviä jauhettiin käsin kahden suuren käsikiven välissä. Niissä harvoissa nyky-yhteisöissä, joissa käsikiviä yhä käytetään, naiset jauhavat jyviä jopa viisi tuntia päivässä”, Macintosh kertoo.

Naiset luultavimmin ahersivat käsin myös kaikenlaista muuta, kuten kylvivät ja muokkasivat peltoja, korjasivat satoa, hoitivat karjaa, valmistivat ruokaa ja tekivät tekstiilejä eri aineksista.

Tutkimuksen julkaisi Science Advances.

Planeetta imee 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet planeetan, joka on kuin itse pimeys. Kaukana Leijonan tähdistössä omaa tähteään kiertävä Jupiterin kokoinen Wasp-104b imee jopa 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tutkijat kirjoittavat arXiv-esijulkaisupalveluun ladatussa artikkelissaan, että Wasp-104b on ”mustempi kuin hiili”.

Wasp-104b on Jupiterin massainen kaasujättiläinen. Se kiertää emotähteään erittäin lähellä, lähempänä kuin Merkurius kiertää meidän Aurinkoamme. Planeetta tekee täyden kierroksen tähtensä ympäri alle kahdessa vuorokaudessa.

Tällaista tähden lähellä kiertävää kaasuplaneettaa kutsutaan kuumaksi jupiteriksi. Tähden säteily lämmittää planeettaa jopa tuhansiin asteisiin, mikä estää muun muassa pilvien muodostumisen planeetan päiväpuolelle.

Wasp-104b on lisäksi vuorovesilukittunut tähteensä, eli aina sama puoli planeetasta on tähteen päin. Toisella puolella vallitsee ikuinen yö.

Äärimmäisen musta väri johtuu siitä, että valoa heijastavia pilviä ei pääse muodostumaan. Sen sijaan planeetan kaasukehässä on kaliumia ja natriumia, jotka imevät valoa.

Tummuus ei estä meitä havaitsemasta planeettaa. Tämäkin planeetta löydettiin tarkastelemalla varjoa, joka muodostuu kun planeetta kulkee meistä katsoen tähtensä editse.

”Tähän asti tunnetuista mustista planeetoista sanoisin, että tämä menee top viiteen. Ehkä top kolmoseen”, pohtii tutkimusta johtanut astrofyysikko, tohtoriopiskelija Teo Mocnik englantilaisesta Keelen yliopistosta New Scientist -lehdessä.

Wasp-104b ei ole siis ainoa laatuaan. Tällaisia pikimustia planeettoja tunnetaan muutama muukin. Tummin kaikista on vuonna 2011 löydetty TrES-2b, joka heijastaa vain 0,1 prosenttia siihen osuvasta valosta. Sen kaasukehässä on muun muassa titaanioksidia valoa imemässä.

Toinen kiintoisa musta jättiläinen on Hat-p-7b. Sen yöpuolella sataa rubiineja ja safiireita, kun planeetan kaasukehässä oleva alumiinioksidi tiivistyy mineraalikiteiksi eli korundeiksi.

Vaikka nämä planeetat heijastavat äärimmäisen vähän valoa, on hieman harhaanjohtavaa verrata niitä hiileen, huomauttaa astrofysiikan professori Adam Burrows Princetonin yliopistosta. Ne eivät näyttäydy aivan pikimustina, vaan mitä luultavimmin Wasp-104b on hyvin tumman purppuran värinen. TrES-2b puolestaan on niin kuuma, että se hohtaa heikosti punaisena, kuin kekäle.

Planeetat löydettiin Kepler-avaruusteleskoopin avulla. Aurinkoa kiertävä Kepler-teleskooppi on tähän mennessä havainnut jo yli 2300 planeettaa muiden tähtien ympäriltä.

Kivikautisessa naudankallossa on reikä, jonka kuva näyttää sen sekä otsaluun ulko- että sisäpuolelta. Janan pituus vastaa kymmentä senttimetriä. Kuva: Fernando Ramirez Rozzi
Kivikautisessa naudankallossa on reikä, jonka kuva näyttää sen sekä otsaluun ulko- että sisäpuolelta. Janan pituus vastaa kymmentä senttimetriä. Kuva: Fernando Ramirez Rozzi

Länsi-Ranskasta löydetyssä yli 5 000 vuotta vanhassa lehmän kallossa oleva reikä on mitä todennäköisimmin porattu tarkoituksella.

Kallonporaus on ikivanha toimenpide. Esimerkiksi migreenin ja epilepsian uskottiin aiheutuvan pään sisällä mekastavista pahoista hengistä, ja kun kalloon porattiin tai raaputettiin reikä, nämä pirut pääsivät liihottelemaan matkoihinsa.

Arkeologinen todistusaineisto osoittaa, että ihmiset porasivat reikiä toistensa päihin jo yli 8 000 vuotta sitten. Toimenpiteestä jopa selvittiin hengissä jo kivikaudella.

Useassa vanhassa kallossa näkyy, että porausreikä on luutunut umpeen. Potilas on siis elänyt ainakin jonkin aikaa toimenpiteen jälkeen.

Nyt Ranskasta löydetty yli 5 000 vuotta vanha lehmän kallo viittaa siihen, että ihmiset ovat kenties harjoitelleet operaatiota eläimillä. Lehmän kallossa on ammottava reikä, jonka ympärillä on selvästi samanlaisia raapimisjälkiä kuin porauksen läpikäyneiden ihmisten päässä.

Atlantin rannalla Länsi-Ranskassa on muinoin ollut kivikautista asutusta, ja lehmän kallo kaivettiin siellä esille jo 1970–1980-luvun kaivauksissa.

Reiän ajateltiin tuolloin syntyneen kamppailussa toisen eläimen kanssa. Kenties toinen sarvipää oli puhkaissut lehmäparan kallon.

Kallon alun perin löytänyt tutkija pyysi kuitenkin muutama vuosi sitten kahta tutkijaa vilkaisemaan reikää lähemmin.

”Näimme hyvin nopeasti, että reikä on syntynyt kallonporauksesta. Se ei ole sarven jälki”, kertoo tutkija Fernando Ramirez Rozzi LiveScience-verkkolehdelle.

Totuus paljastui viimeistään elektronimikroskoopin alla, kun tutkijat näkivät kivityökalujen aiheuttamat raapimisjäljet reiän ympärillä.

Muinaiset ihmiset ovat siis ehkä harjoitelleet kallonporausta lehmällä. Tai kenties lehmäparka on kärsinyt jostain sairaudesta, jota on yritetty parantaa poraamalla sen päähän reikä.

Ei tiedetä, oliko lehmä elossa, kun reikä tehtiin. Joka tapauksessa se ei ole elänyt kovin pitkään operaation jälkeen, sillä reikä ei ole luutunut lainkaan.

Tutkijat pohtivat myös, olisiko reikä tehty osana jotain rituaalia. Heidän mielestään on kuitenkin todennäköisintä, että lehmä on toiminut aloittelevan kallonporaajan harjoituspotilaana ennen kuin vaarallista tekniikkaa on lähdetty soveltamaan ihmiseen.

Ranskasta on aiemmin löytynyt myös villisian kallo, jossa on samankaltainen reikä.

Tutkimuksen julkaisi Scientific Reports.