Kuva: Universal Pictures
Kuva: Universal Pictures

Naishormoni pistää hiiren tappelemaan ja puolustamaan reviiriään.

Aggressiivisuudesta syytetään usein testosteronia, mutta yhdysvaltalais-japanilainen tutkijaryhmä osoitti hiirillä, että ärhentelyn taustalla lurkkii myös naishormoni estrogeeni.

"On jo pitkään oletettu, että estrogeenia tarvitaan aivojen ja käyttäytymisen maskuliinistumiseen", sanoo tutkimusryhmään lukeutunut Nirao Shah Kalifornian yliopistosta. "Nyt saimme ensi kertaa näyttöä siitä, miten se sen tekee."

Viisivuotisen tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että sukupuolityypillinen käyttäytyminen nojaa aromataasi-entsyymiä ilmentäviin hermosoluihin. Aromataasi muuntaa testosteronia estrogeeniksi.

Uros- ja naarashiirien aivoista löytyi mittavia eroja juuri aromataasia ilmentävien hermosolujen lukumäärissä ja yhteyksissä. Uroksilla näitä soluja oli enemmän alueilla, jotka säätelevät muun muassa aggressiivisuutta.

Tutkijat havaitsivat, että poikasina estrogeeniä saaneiden naaraiden aromataasihermosoluverkosto kehittyi samanlaiseksi kuin uroksilla, ja ne myös käyttäytyivät aggressiivisesti ja puolustivat reviiriä kuten urokset.

Jos naishormoni piilee miehelle tyypillisen käyttäytymisen taustalla, mikseivät tytöt sitten käyttäydy kuin pojat?

Shah'n mukaan tätä selittää se, että munasarjat eivät eritä mitään hormonia kehityksen alkuvaiheessa, mutta urosten elimistö tuottaa testosteronia jo varhain. Ainakin osan tästä testosteronista aromataasi muuntaa estrogeeniksi.

"Jää nähtäväksi, johtuuko vaihtelu stereotyyppisessä miesten käyttäytymisessä eroista varhaisessa estrogeenialtistuksessa", Shah pohtii.

Hän huomauttaa, ettei testosteronikaan ole silti päässyt viattomien kirjoihin.

Testosteronin vaikutuksesta kertoo esimerkiksi se, että estrogeenin poikasina miehistämät naaraat tappelevat, mutta vähemmän kiivaasti kuin urokset. Jos näiden naaraiden munasarjat poistetaan ja niille annetaan testosteronia, ne ärhäköityvät.

"Testosteroni näyttää vähintäänkin voimistavan aggressiivisuutta", Shah summaa.

Tutkimuksen julkaisi Cell.

Kasvontunnistusohjelma erottaa eri-ikäisenä otetuista kuvista saman lapsen.

Lasten katoamiset ja kaappaukset ovat maailmalla yleisempi ongelma kuin Suomessa. Moni vanhempi kantaa mukanaan kadonneen valokuvaa.

Sitä voi käyttää todisteena. Mutta kun katoamisesta on aikaa, valokuvan arvo kadonneen etsinnässä hiipuu. Ihminen kun voi näyttää hyvin erilaiselta muutaman vuoden kuluttua.

Nyt kuvien vertailuun esimerkiksi poliisin avuksi on otettu avuksi tekoäly. Se voisi löytää kadonneen henkilön valokuvan avulla nopeammin kuin ihminen.

Poliisilla on jo käytössä eri ohjelmia, joilla he vertailevat valokuvia. Ne ovat kuitenkin parhaimmillaan, kun kadonnut on yli 20-vuotias.

Tietojenkäsittelytieteen tutkija Debayan Deb Michiganin osavaltion yliopistosta kehitti ryhmineen kasvoja tunnistavan laskentaohjelman. Algoritmi tunnistaa eri-ikäisistä kasvoista samoja piirteitä.

Deb kehitti ohjelmaa antamalla sille tuhat kuvaa 2–18-vuotiaista lapsista. Jokainen lapsi oli kuvattu ainakin neljä eri kertaa kuuden vuoden aikana.

Tekoäly löysi oikean lapsen kuvia vertailemalla 80 prosentissa tapauksista, kertoo arxivessa julkaistu tutkimus.

Jos kuvat oli otettu alle vuoden välein, tekoäly löysi saman henkilön kasvonpiirteet yli yhdeksässä tapauksessa kymmenestä. Tunnistus laski 73 prosenttiin, jos kuvien välillä oli kulunut yli kolme vuotta.

Ryhmä yrittää nyt kouluttaa tekoälyä löytämään lapsi kuvista, joiden välissä on kulunut usea vuosi, kertoo New Scientist.

Sähköinen stimulointi aktivoi aivot alttiiksi harjoitukselle.

Netistä saa korvakuulokkeita, jotka lupaavat lisää taitoa, voimaa ja kestävyyttä, kertoo Helsingin Sanomien juttu.

Kalifornialaisen yrityksen Halon kuulokkeiden sanka antaa aivokuorelle sähköistä stimulaatiota. Kun urheilusuoritusta tai musiikkikappaletta treenaa stimuloiduin aivoin, harjoituksen vaikutus tehostuu, yritys vakuuttaa.

Newsweek-lehden mukaan yhdysvaltalaiset urheilijat ovat toimineet koekäyttäjinä. Halon omassa tutkimuksessa stimulaatiota saaneiden urheilijoiden ponnistusvoima lisääntyi kuukauden harjoittelun aikana selvästi enemmän kuin lumekuulokkeita käyttäneellä ryhmällä.

Periaatteessa tällainen neurodoping voi toimia.

”Sille on neurofysiologista perustaa”, sanoo Turun yliopistollisen keskussairaalan ylilääkäri ja kliinisen neurofysiologian professori Satu Jääskeläinen.

Niin sanotulla transkraniaalisella tasavirtastimulaatiolla eli tDCS:llä voidaan nostaa aivokuoren aktiivisuustasoa eli valmiutta hermoimpulsseihin. Olemassa olevat hermoyhteydet tehostuvat. Samalla lisääntyy aivoalueen muovautuvuus eli kyky muodostaa uusia yhteyksiä.

Sähköistä stimulointia on kehitetty ennen kaikkea sairauksien hoitoon, mutta myös sen vaikutusta suorituskykyyn on tutkittu.

Tieteellisissä kokeissa se on parantanut terveiden koehenkilöiden reaktioaikoja, tehostanut motorista oppimista ja parantanut kognitiivista suorituskykyä.

Sillä on pystytty jopa parantamaan kestävyyttä. Uupumukseen asti ajetuissa pyöräilytesteissä stimulaatiota saaneet koehenkilöt pystyvät jatkamaan pidempään kuin verrokkiryhmä.

Se on lyhentänyt reaktioaikoja ja lisännyt reiden ojennusvoimaa. Sillä on pystytty hillitsemään käsien vapinaa, josta ampujat haluavat päästä eroon.

Stimuloidut koehenkilöt ovat omaksuneet taitoja nopeammin ja pystyneet toistamaan oppimaansa täsmällisemmin.

Kuitenkin Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen Kihun johtaja Sami Kalaja kertoo HS:n jutussa, että nykynäytön perusteella huippu-urheilussa vaikutukset olisivat heikot tai jopa olemattomat.

Suurimpia vaikutuksia aivostimulaatiolla on saatu koehenkilöillä, joilla on aivojen toiminnassa jokin vajaus tai häiriö. Terveillä havaitut muutokset ovat pienempiä.

Kysely

Kokeilisitko neurodopingia?