Sähkömagnetismia mitattiin galaksista, joka heijasti etäisen kvasaarin valoa. Kuva: JAMES JOSÉPHIDÈS / MICHAEL MURPHY
Sähkömagnetismia mitattiin galaksista, joka heijasti etäisen kvasaarin valoa. Kuva: JAMES JOSÉPHIDÈS / MICHAEL MURPHY

Mittaus vahvistaa käsitystä, että luonnonvakiot ovat samoja kaikkialla maailmankaikkeudessa.

Tähtitieteilijät ovat mitanneet tarkasti yhtä luonnon perusvoimaa kaukaisesta galaksista sellaisena kuin se oli siellä kahdeksan miljardia vuotta sitten. Mittaus vahvisti, että kaukaisessa galaksissa sähkömagnetismi oli saman vahvuista kuin täällä Maan päällä.

Mittauksen tekivät australialaisen Swinburnen yliopiston ja Cambridgen yliopiston tutkijat. He tutkivat hyvin kaukaisen galaksin eli kvasaarin lähettämää valoa, joka tuli lähemmän galaksin takaa.

Kvasaari tuottaa hyvin kirkasta valoa. Kun valo matkasi kohti Maata, tielle osuneen galaksin kaasu imi siitä osan.

Galaksin kaasun lävitse saapui tänne muuttunutta valoa, jonka spektriä tutkijat mittasivat. Mittaus kertoi, millaisen värikuvion valo tuottaa. Menetelmää havainnollistaa tutkijoiden animaatio.

”Värikuvio kertoo meille, kuinka voimakas sähkömagnetismi oli valon tielle osuneessa galaksissa. Koska valon lähde on yksi kirkkaimmista kvasaareista jonka tunnemme, pystyimme mittaamaan sähkömagnetismin tarkemmin kuin koskaan”, sanoo tutkija Srdan Kotus Swinburnen yliopistosta.

”Huomasimme että sähkömagnetismi kaukaisessa galaksissa oli yhtä suuri kuin täällä Maan päällä yhden miljoonasosan tarkkuudella. Tarkkuus on sama kuin hiuksen leveys stadionin kokoon verrattuna.”

Sähkömagneettinen voima on yksi luonnon neljästä tunnetusta perusvoimasta.

”Sähkömagnetismi määrittää melkein kaikkea, mitä kohtaamme arjessa. Se määrittää, minkälaista valoa saamme Auringosta, miten näemme valon ja miten ääni kulkee ilmassa. Se määrittää myös atomin koon ja sen, miten atomit vuorovaikuttavat toistensa kanssa”, sanoo Swinburnen yliopiston professori Michael Murphy, joka oli mukana tutkimuksessa.

”Kukaan ei kuitenkaan tiedä, miksi sähkömagnetismilla on se arvo, joka sillä on. Emme myöskään tiedä, onko se kaikkialla vakio vai vaihteleeko se, ja miksi.”

Mittaukseensa tutkijat käyttivät Euroopan eteläisen observatorion ESO:n spektrografeja Chilessä. Ne on asennettu isoon VLT-teleskooppiin ja pienempään 3,6-metriseen teleskooppiin. Yhdistämällä niiden tietoja tutkijat saavuttivat entistä paremman mittaustarkkuuden.

”Minusta löytö vain syventää luonnonvakioiden mysteeriä. Luonnonvakio oli sama jo silloin, kun maailmankaikkeuden ikä oli noin puolet nykyisestä. Miksi näin on? Sitä emme vielä tiedä”, sanoo professori Murphy verkkojulkaisu Science Dailyssa.

Yhä parempia ja suurempia kaukoputkia ja mittalaitteita valmistuu 2020-luvulla. Niiden avulla luonnonvakioita voi testata vielä tarkemmin.

Tutkimuksen julkaisi brittiläinen tiedelehti The Monthly Notices of Royal Astronomical Society.

Luonnonolojen synnyttämät kulttuurikuplat eriyttivät Suomen murteet, ehdottaa tutkimusryhmä.

Maamme murrejako on syntynyt osaksi luonnonolojen vaikutuksesta, ehdottaa ryhmä kielitieteen ja biologian tutkijoita Turun ja Tampereen yliopistoista.

Varhaiset suomalaiset ovat kehittäneet toistaan eroavia tapoja sopeutua paikallisiin oloihin ja hankkia niistä elantonsa. Tutkijoiden hypoteesin mukaan esimerkiksi erilaiset tavat viljellä maata ovat johtaneet yhteisöjen eriytymiseen, niin että myös niiden kielet erkaantuvat.

Tämä tuottaa murteita ja myöhemmin jopa kokonaisia uusia kieliä.

”Mekanismi voisi olla se, että jos ympäristön erot ovat suuria, ihmiset eivät ole niin paljon tekemisissä kuin, jos he elävät samanlaisissa ympäristöoloissa. Myös muuttoliike on voinut muotoutua luonnonolojen mukaan ”, selittää evoluutiobiologian tutkija Terhi Honkola Turun yliopistosta Helsingin Sanomien jutussa.

Ryhmien väliset kontaktit ja kommunikaatio saattavat ylläpitää yhteisöjen samankaltaisuutta ja pienentää murre-eroja.

Voisi helposti luulla, että maantieteellinen läheisyys lähentää puheenparsia.

Yllättävä havainto ryhmän tutkimuksessa kuitenkin oli, että koko Suomen murrejaossa maantieteellisellä etäisyydellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten erilaisia murteet ovat.

Vierekkäisiin murrealueisiin kuuluvat voivat puhua hyvin erilaista murretta. Toisaalta samanlaista murretta voivat puhua ihmiset, jotka elävät eri puolilla maata.

Jyrkkä murreraja kulkee esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen ja niin sanotun savolaiskiilan välissä, vaikka puhujat elävät vieretysten.

Tilaisuuden levittäytymiseen antoi se, että savolaisten harjoittama kaskiviljely mahdollisti siirtymisen uusille asuinalueille helpommin kuin lännessä harjoitettu peltoviljely. Kaskiviljelijät raivasivat ja lannoittivat pellon polttamalla metsän.

”Ihmisten kulttuuri on vaikuttanut siihen, millaisille alueille he ovat olleet valmiita siirtymään”, selittää suomen kielen yliopistonlehtori Unni-Päivä Leino Tampereen yliopistosta.

Kaskenpoltto on tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka selittää ajan oloon kehittynyttä jakoa itä- ja länsimurteisiin.

Kaskeamista harjoitettiin niin lännessä kuin idässä. Kuitenkin lännessä lähinnä raivattiin peltoja lehtimetsistä ja siirryttiin pian pysyvien peltojen viljelyyn.

Itä-Suomessa sen sijaan kaskenpoltto jatkui kauemmin. Läntiset viljelytekniikat eivät välttämättä sopineet sikäläisiin oloihin. Viljelty kaskiruis ja kaskeamisen menetelmät tuotiin idästä, sillä ne soveltuivat paremmin Itä-Suomen vaikeampaan maastoon.

Itä- ja länsimurteiden lisäksi kolmas suuri kupla löytyy pohjoisesta. Myös pohjoiset murteet on saattanut erottaa omaksi ryhmäkseen elinkeinojen erilaisuus. Karjatalous, metsästys ja kalastus soveltuivat Pohjois-Suomen oloihin paremmin kuin peltoviljely.

Murrerajan pohjoispuolella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet ovat sanastoltaan lähellä Kainuun murretta.

”Vaikka Kainuun alkujaan asuttivat savolaiset, kontakteja rannikolle on ollut turkis- ja tervakaupan vuoksi niin paljon, että ne ovat lähentäneet näitä murteita toisiinsa”, Leino sanoo.

Kysely

Puhutko itäistä, läntistä vai pohjoista murretta?

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.