Iguaaneja, kuten kuvan Iguana iguana, tavataan Keski- ja Etelä-Amerikassa sekä Karibialla. Tämä yksilö kuvattiin Hollannin Antilleilla. Kuva: CLAY COLEMAN / SCIENCE PHOTO LIBRARY
Iguaaneja, kuten kuvan Iguana iguana, tavataan Keski- ja Etelä-Amerikassa sekä Karibialla. Tämä yksilö kuvattiin Hollannin Antilleilla. Kuva: CLAY COLEMAN / SCIENCE PHOTO LIBRARY

Saarten liskot kestivät miljoonien vuosien ilmaston vaihtelut mutta eivät kissoja ja rottia.

Kun Kristoffer Kolumbus purjehti Atlantin yli vuonna 1492 ja löysi eurooppalaisille hyödynnettäväksi uuden mantereen, koko maailma muuttui.

Toisella purjehduksellaan syksyllä 1493 Kolumbuksen retkikunta rantautui Karibian itäosissa pienelle Guadaloupen saarelle.

Siellä käynnistyi paikalliselle luonnolle tuhoisa tapahtumaketju, joka on jäänyt suurempien kehityskulkujen varjoon.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Eurooppalaisten saapumisen jälkeen yli puolet ja paikoitellen jopa 70 prosenttia pienten saarten alkuperäisistä liskoista ja käärmelajeista on hävinnyt sukupuuttoon, paljastaa Science Advances -tiedelehdessä julkaistu tutkimus.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

 

 

Osa liskojen ja matelijoiden sukupuutoista on jäänyt vähemmälle huomiolle, ne kun eivät ole niin karismaattisia eläimiä kuin vaikkapa monet nisäkkäät.

Saksalaisen Max Planck -instituutin tutkijoiden johtama ryhmä pyrki nyt korjaamaan tätä sokeaa pistettä.

He tekivät fossiiliaineiston pohjalta perusteellisen kartoituksen siitä, mitä valloittajien tulo merkitsi Guadaloupen matelijoille.

Ihmisiä saarilla oli elänyt jo tuhansia vuosia. Alkuperäisväestö ei mainittavasti vaikuttanut saarten luontoon, vaikka hekin aikoinaan toivat mukanaan saarille vieraslajeja kuten koiria ja opossumeja.

Eurooppalaisten saapumisen jälkeisinä vuosisatoina liskojen ja matelijoiden lajikirjo romahti.

Vuonna 1635 ranskalaiset alistivat tuohon asti valloitusyrityksiä vastustaneet alkuperäisasukkaat valtansa alle ja ryhtyivät muokkaamaan Guadaloupesta siirtomaataan.

Saarten metsiä raivattiin sokeriviljelmien tieltä. Orjakaupan ja kolonialismin vuosina Guadaloupe oli yksi merkittävimmistä sokerintuottajista.

Saarten alkuperäisistä liskoista ja matelijoista hävisi näinä aikoina puolet, selviää tutkimuksesta.

Pienellä Marie-Galanten saarella tuho oli 70-prosenttinen. Saarella on enää kaksi sellaista liskolajia, jotka elivät saarella jo eurooppalaisia edeltävänä aikana.

Ihminen mylläsi saarten luontoa, mutta kenties suurempaa tuhoa aiheuttivat laivojen mukana matkanneet vieraslajit, kuten niin monella muullakin saarella ympäri maailmaa.

Liskot ja niiden munat olivat maittavaa saalista kissoille ja rotille.

Rotista oli riesaa myös sokeriplantaaseilla. Niinpä siimahäntiä torjumaan laivattiin vielä toinen vieraslaji: pieniä aasialaisia mangusteja. Ne saalistivat mielellään myös liskoja.

Kadonneista liskoista ei kukaan ole ollut pitämässä kirjaa, mutta sukupuuttojen tarina on tallentunut vanhoihin luihin. Niitä tutkijat kaivoivat esille luolista ympäri Guadaloupen saaria.

Luista pystyttiin tunnistamaan 16 erilaista lisko- ja käärmelajia, ja jäänteet ajoittamalla tutkijat pystyivät piirtämään kuvan historiasta. Luut jaoteltiin eri ajanjaksoihin alkaen kymmenien tuhansien vuosien takaa.

Fossiiliaineistosta näkyi, miten lajeja alkoi hävitä 450 vuotta sitten, vasta eurooppalaisten saavuttua. Ennen ihmistä liskot olivat eläneet saarilla miljoonia vuosia ja selvinneet muinaisten ilmastonmuutosten ja mullistusten yli.

Tutkijoiden mukaan muillakin Karibian saarilla monien alkuperäislajien kohtalo on ollut vastaavanlainen.

Guadaloupe on edelleen Ranskan merentakainen departementti ja näin ollen kuuluu myös Euroopan unioniin, osana Ranskaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla