Miehet riistivät henkensä entistä usemmin maissa, joissa työttömyys kasvoi rajusti.

Vuonna 2008 puhjennut maailmanlaajuinen finanssikriisi aiheutti tuhansia itsemurhia, paljastaa tuore tutkimus. Itsemurhat lisääntyivät erityisesti eurooppalaisten ja amerikkalaisten miesten keskuudessa sekä maissa, joissa työttömyys kasvoi rajusti.

Hongkongin, Oxfordin ja Bristolin yliopistojen tutkijat tutkivat kuolleisuustilastoja ja itsemurhalukuja 54 maasta. Niitä verrattiin erityisesti työttömyysasteen kehitykseen. Vaikutusta tarkasteltiin myös ikäryhmittäin.

Vuonna 2009 työttömyys lisääntyi tutkitussa joukossa 37 prosenttia ja kansantuote supistui 3 prosenttia edellisvuonna alkaneen talouskriisin seurauksena. Työtä vailla olevien osuus kasvoi kaikissa tutkituissa eurooppalaisissa ryhmissä, samoin Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Samana vuonna miehet tekivät 5000 ylimääräistä itsemurhaa, mikä merkitsi 3 prosentin kasvua. Lisäys tapahtui pääasiassa 27 Euroopan maassa ja 18 Amerikan maassa. Euroopassa suurin hyppäys nähtiin 15-24-vuotiaiden miesten ryhmässä ja Amerikassa 45-64-vuotiaiden miesten ryhmässä. Eurooppalaiset naiset eivät tehneet entistä enempää itsemurhia. Amerikkalaisten naisten itsemurhainto lisääntyi hiukan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Euroopassa itsemurha-aste kohosi eniten uusien EU-maiden ryhmässä, jonka muodostivat Bulgaria, Tshekki, Slovakia, Viro, Latvia, Liettuan, Malta, Puola, Unkari, Romania ja Slovenia. Niissä lisäystä kertyi 13 prosenttia.

Tutkijat arvioivat, että heidän laskelmansa osuvat kuitenkin alakantiin ja että itsemurhat ovat vain jäävuoren huippu talouskriisin aiheuttamasta ahdistuksesta.

Tutkimuksen julkaisi BMJ.

Sisältö jatkuu mainoksen alla