<small><i>Kuva: Robert Mallozzi</i></small>
Kuva: Robert Mallozzi

Viime joulukuun 27. päivänä tavallista voimakkaamman gammapurkauksen säteily osui useiden Maata kiertävien satelliittien mittareihin. Nyt purkauksen alkuperä on selvinnyt.

Viime joulukuun 27. päivänä tavallista voimakkaamman gammapurkauksen säteily osui useiden Maata kiertävien satelliittien mittareihin. Nyt purkauksen alkuperä on selvinnyt. Tutkijat ovat jäljittäneet sen omassa galaksimme sijaitsevaan neutronitähteen. Löytö saattaa ratkaista erään aikamme suurimmista tähtitieteellisistä mysteereistä.

Gammapurkauksia on karkeasti ottaen kahta lajia: pitkä- ja lyhytkestoisia. Pitkäkestoisille on löydetty käypä selitys. Ne liittyvät supernovinaräjähtäviin massiivisiin tähtiin. Mutta lyhytkestoiset gammapurkaukset ovat olleet vailla selitystä vuosikausia. Joulukuun purkauksen välähdys kesti vain sekunnin viidenneksen, joten se kuuluu jälkimmäiseen ryhmään.

Lyhyessä purkauksessa vapautui yhtä paljon energiaa kuin Aurinko tuottaa 250 000 vuodessa. Science-lehti kertoo purkauksen puristaneen Maan ilmakehän ionosfäärin kymmeniä kilometrejä sisäänpäin. Siis aivan kotinurkilla.

Purkausta seurasi kahdeksan minuutin jälkihehku, joka sekin oli odotettua voimakkaampi. Siinä erottui 7,5 sekunnin jakso. Tämän perusteella Integral-satelliitin tutkijat pystyivät paikantamaan purkauksen Linnunradassa sijaitsevaan neutronitähteen SGR 1806-20, jonka tiedetään pyörivän samaan tahtiin.

Kyseinen neutronitähti on Jousimiehen tähdistössä 30 000–50 000 valovuoden päässä meistä. Se on harvinainen Magnetariksi nimetty tähti, neutronitähti, jonka magneettikenttä on tuhansia kertoja voimakkaampi kuin tavallisen neutronitähden. Jos SGR 1806-20:n olisi Kuun etäisyydellä meistä, sen magneettikenttä järjestelisi molekyylimme uuteen uskoon.

SGR 1806-20 on myös yksi Linnuradan kolmesta tunnetusta tähdestä, jotka säteilevät toistuvasti matalaenergiaista gammasäteilyä. Mutta näiden säteilyryöpsähdysten energia on huomattavasti varsinaisia gammapurkauksia pienempi. SGR 1806-20:n gammapurkauskaan ei yllättänyt tutkijoita, sillä sitä kuvaava teoreettinen malli kertoo magnetarilla riittävän elinaikanaan energiaa tusinaan rajuun gammapurkaukseen.

Magnetarissa saattaa teorioiden mukaan tapahtua gammapurkaus esimerkiksi silloin, kun jokin sen voimakkaista magneettisista silmukoista katkeaa ja lataa valtavan hiukkas- ja säteilyryöpyn avaruuteen. Tämän kertainen lataus oli niin voimakas, että tutkijat epäilevät sen syntyneen syvällä tähden sisällä kiertyneen magneettikentän ponnahtaessa pintaan ja parturoidessa valtavan hiukkaslastin koko tähden pinnan alueelta ulos avaruuteen. Nähtäväksi jää syntyvätkö kaikki lyhytkestoiset gammapurkausket tällä tavalla. Osa tutkijoista on yhä sitä mieltä, että suurin osa niistä syntyy muulla tavalla esimerkiksi, kun kaksi tiheää tähteä törmää toisiinsa.

Joulukuisen gammapurkauksen aiheuttajasta kerrottiin muun muassa Naturen verkkouutisessa.