Yksi ainoa geeni saattaa selittää sen, miksi osa meistä pärjää satasen sileällä ja toiset on luotu maratoonareiksi.
Todennäköisin ehdokas on ns. ACE-geeni, joka vaikuttaa verenpaineeseen ja aineenvaihduntaan. Tästä angiotensiiniä muuntavan entsyymin ...

Yksi ainoa geeni saattaa selittää sen, miksi osa meistä pärjää satasen sileällä ja toiset on luotu maratoonareiksi.

Todennäköisin ehdokas on ns. ACE-geeni, joka vaikuttaa verenpaineeseen ja aineenvaihduntaan. Tästä angiotensiiniä muuntavan entsyymin geenistä on olemassa kaksi eri versiota, D ja I. Koska ihminen perii yhden geenin molemmilta vanhemmilta, ACE-geeni esiintyy neljänä erilaisena genotyyppinä (DD, DI, II, ID).

Lontoolaisgeneetikko Hugh Montgomery työtovereineen tutki 78 brittiarmeijan alokkaan ACE-geenit. Mokkereille teetettiin myös perusteellinen kuntotesti. Kahden I-alleelin kantajat pärjäsivät selvästi paremmin lihaskestävyyttä vaativassa suorituksessa. Kahden D-alleelin omistajat löytyivät puolestaan tuloslistan häntäpäästä. Montgomeryn mukaan tupla-I on myös tavallista yleisempi brittiläisten 5000 metrin juoksijoiden ja vuorikiipeilijöiden keskuudessa. Lyhyen matkojen uimareillä on puolestaan ACE-geenistä yleensä D-versio.

Lontoolaisgeneetikko arvelee Science-lehdessä, että D-alleeli piiskaa anaerobisesti työskentelevien ns. nopeiden lihassolujen kasvua. Ne antavat räjähtävää voimaa, mutta väsyvät helposti poltettuaan energiavarastonsa loppuun. I-alleeli johtaisi puolestaan ravintoaineita hapen avulla polttavien hitaiden lihassolujen ylivoimaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla