Lähes sokean miehen näkö koheni huomattavasti valoa käsittelevien lasien ja valoherkän proteiinin avulla. Kuva: <span class="photographer">Streetlab / Nature Medicine</span>
Lähes sokean miehen näkö koheni huomattavasti valoa käsittelevien lasien ja valoherkän proteiinin avulla. Kuva: Streetlab / Nature Medicine

Verkkokalvon soluihin viety proteiini reagoi kellertävään valoon. Näköaistimuksiin tarvitaan avuksi erityiset silmälasit.

Lähes

sokeutuneen miehen näkökyky palautui osin, kun häntä hoidettiin optogenetiikalla.

Miehen toisen silmän näköhermojen soluja muutettiin geenihoidon avulla niin, että ne alkoivat reagoida paremmin valoon.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Mies tunnisti kokeissa eri kohteita, kertoo ranskalainen yritys Gensight Biologics. Se tosin onnistui vain erityisten silmälasien avulla, joilla verkkokalvolle saapuvaa valoa vahvistettiin kellertävän valon aallonpituuden suuntaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Mies menetti näkönsä lähes kokonaan kaksi vuosikymmentä sitten. Hän sairasti perinnöllistä verkkokalvon rappeumaa, joka todettiin jo noin 40 vuotta sitten.

Siinä silmän verkkokalvon kudos rapistuu vähitellen, ja valoa aistivia soluja kuolee. Mies erotti enää vain valoisia kohtia.

Geenihoidon ja harjoittelun jälkeen 58-vuotias ranskalainen mies oppi näkemään paremmin. Hän oppi erottamaan suojatien valkeat ja mustat raidat.

Kasvoja mies ei tunnista, mutta hän havaitsee esineitä, kuten puhelimen, huonekaluja tai oven käytävällä. Laboratoriossa mies pystyi myös laskemaan pöydällä olevien esineiden määrän, kertoo tiedelehti Nature Medicinessä julkaistu tutkimus.

Kokeessa miehen hermosolujen aktiivisuutta seurattiin aivosähkökäyrän avulla.

Näin voitiin todentaa, että miehen saama opsiini-proteiini auttoi näkemään paremmin.

Opsiini on proteiini, joka löydettiin alun perin leväkasvista. Se virittyy, kun siihen kohdistetaan kellertävänruskeaa valoa.

Silmän verkkokalvon gangliosolujen kerrokseen tulevaa valosignaalia vahvistettiin, jotta proteiini virittyisi. Se tehtiin erityisten silmälasien sirujen ja linssein avulla.

Näin myös aivot saivat valosta signaalin. Kesti useita kuukausia ennen kuin opsiinia oli kertynyt näköhermoihin riittävästi.

Optogenetiikkaa on käytetty eläinkokeissa. Sillä voi hallita aivosoluja tarkasti.

Menetelmät perustuvat siihen, että aivosolut virittyvät, kun ne saavat valoärsykkeen. Valon avulla on tutkittu eläinkokeissa kipua ja aivojen häiriötiloja, kertoo tiedelehti Nature.

Tutkijat olettivat, että opto­genetiikka sopii huonosti ihmisten aivojen hoitoon. Yksi ongelma on se, että valokuitu pitää viedä pään sisään.

Eri ryhmät ovat silti yrittäneet hoitaa juuri näön rappeumia 2010-luvulla. Silmän hermosolut kun altistuvat luonnostaan ulkoa tulevalle valolle, kertoo verkkopalvelu Science News.

Ranskalaismiehen näkö voi yhä kohentua. Vie näet aikansa, että aivot oppivat käsittelemään näköhermojen saamia epätavallisia signaaleja, sanoo

José-Alain Sahel

Pariisin Vision-instituutista. Hän työskentelee Gensightilla.

”Verkkokalvon ja aivojen yhteydet voivat uusiutua”, hän sanoo New Scientist -lehdessä.

Britanniassa kaksi ihmistä on saanut samaa hoitoa kuin ranskalainen mies, mutta heitä ei ole vielä koulutettu näkemiseen.

Kuusi muuta ihmistä on saanut hoidoissa valolle herkkää proteiinia, sanoo Sahel kokeiden jatkosta. Koronaviruspandemia on kuitenkin viivästyttänyt harjoittelua lasien kanssa.

Tutkijat korostavat, että optogeneettinen hoito ei voi kokonaan poistaa sokeutta.

Verkkokalvon rappeumaa sairastaa maailmalla yli kaksi miljoonaa ihmistä. Se johtaa harvoin täydelliseen sokeuteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla