Sata vuotta sitten kiivas pyynti oli viedä grönlanninvalaat sukupuuttoon. Nyt lajia pidetään elinvoimaisena, mutta iäkkäitä yksilöitä tulee vielä harvoin tutkijoita vastaan. Kuva: Noaa
Sata vuotta sitten kiivas pyynti oli viedä grönlanninvalaat sukupuuttoon. Nyt lajia pidetään elinvoimaisena, mutta iäkkäitä yksilöitä tulee vielä harvoin tutkijoita vastaan. Kuva: Noaa

Merten metusalemit elävät pidempään kuin yksikään muu nisäkäs: yli kaksi ihmisikää.

 

Toukokuussa 1992 Alaskassa työskentelevä meribiologi Craig George oli auttamassa inuiitteja grönlanninvalaan ruhon paloittelussa, kun hänen veitsensä osui johonkin kovaan. Hän jatkoi leikkaamista, ja muutamia minuutteja myöhemmin hän veti paksusta rasvakerroksesta esiin harppuunan kärjen – eikä mitä tahansa kärkeä vaan kärjen, jota hän arveli käytetyn 1800-luvulla.

Vanhoja harppuunoita oli löytynyt jokunen aiemminkin, ja tällä kertaa George halusi selvittää grönlanninvalaiden elinpäiviä tarkemmin. Hän oli alkanut epäillä, että ne elävät luultua vanhemmiksi.

George otti yhteyttä Jeffrey Badaan, Scripps-instituutin geokemistiin, jonka tiesi kokeilleen valaiden iän määrittämistä niiden silmistä. Perinteisesti ikää arvioidaan hampaista, mutta grönlanninvalaiden tapauksessa se ei käy päinsä. Ne kuuluvat hetulavalaisiin eikä niillä ole hampaita ensinkään. Ne siivilöivät merten pienimmäisiä, krillejä ja planktoneläimiä, parempiin suihin taipuisilla, keratiinista rakentuvilla hetuloilla.

Siksi grönlanninvalaan ikää peilaavat silmien aminohapot. Menetelmä perustuu happojen muotokieleen, tarkkaan ottaen kätisyyden eroihin. Sikiövaiheessa valaan silmänalkujen linsseissä on vasenkätisiä aminohappoja. Kun eläin vanhenee, hapot muuttuvat tiettyä vauhtia oikeakätisiksi. Mitä enemmän linsseissä on oikeakätistä muotoa, sitä kauemmin valas on elänyt.

George lähetti Badalle grönlanninvalaiden silmämunia, joita hän ja hänen kollegansa olivat pakastaneet talteen 1970-luvun lopulta. 42 näytteestä saatiin ikä. Useimmat valaat olivat kuolleet 20–60 vuoden iässä, mutta yksi oli 135-vuotias, yksi 159, yksi 172 ja vanhin peräti 211 vuotta.

Tutkijat julkaisivat tuloksensa vuonna 1999 kanadalaisessa eläintieteen lehdessä. Tiedeyhteisö epäili. Se oli tottunut ajattelemaan, että kaikki valaslajit elävät suurin piirtein yhtä pitkän elämän, noin 80–100 vuotta, ja tätä vanhemmat yksilöt ovat poikkeusyksilöitä. Vanhoja harppuunoita ei kelpuutettu päteviksi todisteiksi, sillä niistä ei saatu riittävän pitäviä ajoituksia. Asia jäi ilmaan.

Sitten tuli toukokuu 2007. Jälleen Alaskan inuiittien saaliista paljastui harppuunan jäännös. Tällä kertaa selvisi ikäkin. Malli oli patentoitu 1879, ja se oli ollut käytössä seuraavan vuosikymmenen alussa. Koska valaanpyytäjillä ei ollut tapana saalistaa nuoria yksilöitä, valaan täytyi olla reippaasti yli 100-vuotias.

Harppuuna kevensi Badan ja Georgen todistustaakkaa. Tiedeyhteisö alkoi uskoa, että grönlanninvalaat todella saattavat elää poikkeuksellisen vanhoiksi, pidempään kuin yksikään muu nisäkäs. Pitkän iän salaisuutta ei tarkasti tiedetä, mutta tutkijoilla on ainakin yksi hyvä ehdokas: ankarat elinolot.

Grönlanninvalaat viettävät koko elämänsä Arktiksen hyisissä vesissä. Kylmä pitää eläimen ruumiinlämmön alhaisena ja aineenvaihdunnan hitaana. Tämä säästää soluja ikääntymisvaurioilta. Tutkijat kohtaavatkin ani harvoin millään tavoin sairaita yksilöitä. Syöpään sairastunutta he eivät ole nähneet koskaan.

Lue lisää

Helmikuun Tiede-lehdessä on laaja artikkeli, jossa luonto- ja ympäristöaiheisiin erikoistunut tiedetoimittaja Arja Kivipelto kertoo grönlanninvalaiden elämänkulusta iloineen ja suruineen. Vanhin nyt pohjoisissa napavesissä sukelteleva yksilö saattoi syntyä samoihin aikoihin, kun Suomesta tuli osa Venäjän keisarikuntaa.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin uudessa Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevasta linkistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Vatsahappojen häviäminen sai enterokokkibakteerit rehottamaan koe-eläinten suolistossa ja tulehduttamaan maksaa.

Niin sanotut protonipumpun estäjät ovat tehokkaita ja yleisesti käytettyjä närästyslääkkeitä, joilla on vain vähän sivuvaikutuksia. Suomessa näitä ppi-lääkkeitä myydään muun muassa kauppanimillä Somac ja Nexium.

Niiden teho perustuu siihen, että ne estävät vatsahappoja alun pitäenkin muodostumasta, kun taas antasidit eli happolääkkeet vain neutraloivat vatsan liikahappoisuutta.

Yhdysvalloissa tehdyissä hiirikokeissa on nyt saatu tuloksia, jotka viittaavat siihen, että näiden närästyslääkkeiden käyttö voi pahentaa alkavia maksavaurioita.

Protonipumpun estäjät vaikuttavat suoliston bakteerikantaan ja synnyttävät sitä kautta maksatulehdusta, osoittaa Nature Communications -lehdessä julkaistu uusi tutkimus.

San Diegon yliopiston tutkijat ottivat hiiriä, joille oli aiheutettu alkoholimaksasairaus tai rasvamaksa.

Sitten he estivät hiiriltä mahahapon erityksen joko omepratsoli-lääkkeellä tai geenejä peukaloimalla. Verrokkina oli tavallisia hiiriä.

Ulostenäytteistä tutkijat katsoivat, miten bakteeritasapaino muuttui hiirten suolistossa. Kun vatsahapon eritys estettiin, enterokokkibakteerit lisääntyivät hiirten suolistossa.

Hiirillä oli alkujaan kolmenlaista maksasairautta, joista kaikki alkoivat edetä nopeammin ja tutkijat paikansivat vaikutuksen juuri enterokokkien lisääntymiseen.

Selvittääkseen närästyslääkkeiden vaikutuksia myös ihmisillä tutkijat keräsivät tietoa yli 4 800 kroonisesta alkoholinkäyttäjästä. Näistä 1 024 käytti säännöllisesti ppi-lääkkeitä, 745 henkilöä oli toisinaan käyttänyt ppi-lääkkeitä ja loput 3 000 eivät koskaan olleet käyttäneet näitä närästyslääkkeitä.

Protonipumpun estäjiä käyttävillä alkoholisteilla oli ulosteessaan säännonmukaisesti enemmän enterokokkibakteereja kuin muilla.

Samoin kymmenen vuoden riski sairastua alkoholimaksasairauteen oli näillä henkilöillä 20,7 prosenttia, kun taas niillä, jotka eivät käyttäneet ollenkaan ppi-närästyslääkkeitä, riski oli 12 prosenttia.

Toisin sanoen alkoholin väärinkäyttö yhdessä närästyslääkkeiden säännöllisen käytön kanssa nosti alkoholimaksasairauden riskiä noin kahdeksan prosenttia.

Tutkijat huomauttavat, että vaaditaan kuitenkin vielä satunnaistettuja ja kontrolloituja kliinisiä tutkimuksia, ennen kuin närästyslääkkeiden vaikutus maksasairauksiin voidaan luotettavasti todistaa ihmisillä.

On mahdollista, että tutkijat eivät pystyneet huomioimaan kaikkia sekoittavia tekijöitä tutkimuksessaan.

Hiirimallien perusteella näyttää kuitenkin siltä, että närästyslääkkeet voivat pahentaa alkavaa maksasairautta. Tiedetään, että suoliston bakteerikannan muutokset vaikuttavat ihmisen terveyteen monella tapaa, ja närästyslääkkeet aiheuttavat muutoksia suoliston bakteerikantaan.

Koe sadoilla ihmisillä paljasti, että monotonisella äänellä tervehtiviä ihmisiä pidetään epäluotettavina.

Ensivaikutelma on tärkeä. Oletamme ihmisestä paljon jo pelkästään olemuksen, kädenpuristuksen tai vaikka puhetavan perusteella.

Kanadalais-britannialainen tutkimusryhmä havaitsi muutama vuosi sitten, että ihmiset tekevät yllättävän monta päätelmää toisen luonteesta jo pelkästään sen perusteella, miten henkilö sanoo tervehdyksen ”hello”.

Tutkimuksessa havaittiin muun muassa, että koehenkilöt yhdistivät matalammat miesäänet hallitsevuuteen. Naisilla päin vastoin korkeampia ääniä pidettiin merkkinä hallitsevasta luonteesta.

Koehenkilöt luokittelivat myös ääniä sen mukaan, miten luotettavina tai epäluotettavina he niitä pitivät.

Sama ryhmä selvitti jatkotutkimuksessa, mikä tarkalleen puheäänen sävyssä ja korkeudessa synnyttää ihmisille mielikuvan luotettavuudesta.

Tutkimukseen värvättiin puolentuhatta koehenkilöä, miehiä ja naisia, jotka saivat jälleen kuunnella liudan eri henkilöiden eri tavoin lausumia ”hello”-tervehdyksiä ja tehdä arvioita äänestä.

Selvisi, että luotettavimman kuuloinen tervehdys on sellainen, jossa ääni on aluksi korkea, laskee sitten hieman ja nousee taas lopuksi.

Tasaisella, monotonisella äänellä lausutut tervehdykset kuulostivat koehenkilöiden mielestä järjestäen epäluotettavilta.

Tutkimuksen perusteella ei toki voida sanoa, pitävätkö ihmisen ennakkoluulot puhujan luonteesta paikkansa. Tutkijat eivät tiedä, miksi hieman laulava äänensävy saa ihmisen kuulostamaan luotettavalta.

Psykologi Philip McAleer Glasgowin yliopistosta arvioi Science-lehdessä, että kenties elävämpi äänensävy antaa kuvan persoonallisesta ihmisestä.

Matala murina on monella eläimellä varoitusääni, kun taas korkeat haukahdukset liittyvät leikkiin. Evolutiivisesti ajateltuna käy myös järkeen, että ihmiset tekevät toisen äänestä hyvin nopeita päätelmiä.

”Se voi olla olennaista selviytymisen kannalta. Jos joudut kuuntelemaan toisen puhetta viisi minuuttia päättääksesi, voiko henkilöön luottaa, saatat olla jo kuollut”, McAleer pohtii.

Tuloksista saattaa olla hyötyä, kun suunnitellaan yhä inhimillisemmän kuuloisia tietokoneääniä ja puheavustajia esimerkiksi kännyköihin. Tutkimus julkaistiin avoimessa Plos One-verkkolehdessä.

Tutkimuksen testi on toistaiseksi verkossa saatavilla, joten äänien luotettavuutta voi itsekin testata samalla kokeella, jonka koehenkilöt tekivät. Sitä voi kokeilla täällä.