Sata vuotta sitten kiivas pyynti oli viedä grönlanninvalaat sukupuuttoon. Nyt lajia pidetään elinvoimaisena, mutta iäkkäitä yksilöitä tulee vielä harvoin tutkijoita vastaan. Kuva: Noaa
Sata vuotta sitten kiivas pyynti oli viedä grönlanninvalaat sukupuuttoon. Nyt lajia pidetään elinvoimaisena, mutta iäkkäitä yksilöitä tulee vielä harvoin tutkijoita vastaan. Kuva: Noaa

Merten metusalemit elävät pidempään kuin yksikään muu nisäkäs: yli kaksi ihmisikää.

 

Toukokuussa 1992 Alaskassa työskentelevä meribiologi Craig George oli auttamassa inuiitteja grönlanninvalaan ruhon paloittelussa, kun hänen veitsensä osui johonkin kovaan. Hän jatkoi leikkaamista, ja muutamia minuutteja myöhemmin hän veti paksusta rasvakerroksesta esiin harppuunan kärjen – eikä mitä tahansa kärkeä vaan kärjen, jota hän arveli käytetyn 1800-luvulla.

Vanhoja harppuunoita oli löytynyt jokunen aiemminkin, ja tällä kertaa George halusi selvittää grönlanninvalaiden elinpäiviä tarkemmin. Hän oli alkanut epäillä, että ne elävät luultua vanhemmiksi.

George otti yhteyttä Jeffrey Badaan, Scripps-instituutin geokemistiin, jonka tiesi kokeilleen valaiden iän määrittämistä niiden silmistä. Perinteisesti ikää arvioidaan hampaista, mutta grönlanninvalaiden tapauksessa se ei käy päinsä. Ne kuuluvat hetulavalaisiin eikä niillä ole hampaita ensinkään. Ne siivilöivät merten pienimmäisiä, krillejä ja planktoneläimiä, parempiin suihin taipuisilla, keratiinista rakentuvilla hetuloilla.

Siksi grönlanninvalaan ikää peilaavat silmien aminohapot. Menetelmä perustuu happojen muotokieleen, tarkkaan ottaen kätisyyden eroihin. Sikiövaiheessa valaan silmänalkujen linsseissä on vasenkätisiä aminohappoja. Kun eläin vanhenee, hapot muuttuvat tiettyä vauhtia oikeakätisiksi. Mitä enemmän linsseissä on oikeakätistä muotoa, sitä kauemmin valas on elänyt.

George lähetti Badalle grönlanninvalaiden silmämunia, joita hän ja hänen kollegansa olivat pakastaneet talteen 1970-luvun lopulta. 42 näytteestä saatiin ikä. Useimmat valaat olivat kuolleet 20–60 vuoden iässä, mutta yksi oli 135-vuotias, yksi 159, yksi 172 ja vanhin peräti 211 vuotta.

Tutkijat julkaisivat tuloksensa vuonna 1999 kanadalaisessa eläintieteen lehdessä. Tiedeyhteisö epäili. Se oli tottunut ajattelemaan, että kaikki valaslajit elävät suurin piirtein yhtä pitkän elämän, noin 80–100 vuotta, ja tätä vanhemmat yksilöt ovat poikkeusyksilöitä. Vanhoja harppuunoita ei kelpuutettu päteviksi todisteiksi, sillä niistä ei saatu riittävän pitäviä ajoituksia. Asia jäi ilmaan.

Sitten tuli toukokuu 2007. Jälleen Alaskan inuiittien saaliista paljastui harppuunan jäännös. Tällä kertaa selvisi ikäkin. Malli oli patentoitu 1879, ja se oli ollut käytössä seuraavan vuosikymmenen alussa. Koska valaanpyytäjillä ei ollut tapana saalistaa nuoria yksilöitä, valaan täytyi olla reippaasti yli 100-vuotias.

Harppuuna kevensi Badan ja Georgen todistustaakkaa. Tiedeyhteisö alkoi uskoa, että grönlanninvalaat todella saattavat elää poikkeuksellisen vanhoiksi, pidempään kuin yksikään muu nisäkäs. Pitkän iän salaisuutta ei tarkasti tiedetä, mutta tutkijoilla on ainakin yksi hyvä ehdokas: ankarat elinolot.

Grönlanninvalaat viettävät koko elämänsä Arktiksen hyisissä vesissä. Kylmä pitää eläimen ruumiinlämmön alhaisena ja aineenvaihdunnan hitaana. Tämä säästää soluja ikääntymisvaurioilta. Tutkijat kohtaavatkin ani harvoin millään tavoin sairaita yksilöitä. Syöpään sairastunutta he eivät ole nähneet koskaan.

Lue lisää

Helmikuun Tiede-lehdessä on laaja artikkeli, jossa luonto- ja ympäristöaiheisiin erikoistunut tiedetoimittaja Arja Kivipelto kertoo grönlanninvalaiden elämänkulusta iloineen ja suruineen. Vanhin nyt pohjoisissa napavesissä sukelteleva yksilö saattoi syntyä samoihin aikoihin, kun Suomesta tuli osa Venäjän keisarikuntaa.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin uudessa Digilehdet-palvelussa kirjautumalla tilaajatunnuksillasi alla olevasta linkistä.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Tietoisuus ei ole vakaa tila vaan vaihtelee alati. Se tarjoaa tilaisuuksia oudoille aistimuksille. Kuva: iStock

Muinaisen kalliotaiteen kuvajaiset tuotti muuntunut tietoisuus. Se syntyy meidänkin aivoissamme.

Kalliotaidetta tehtiin kaikilla asutuilla mantereilla kymmeniätuhansia vuosia. Suomestakin sitä tunnetaan yli viidentuhannen vuoden takaa.

Jos olet joskus katsellut kuvia näistä maalauksista tai uurroksista, olet varmaan pannut merkille, kuinka samankaltaisia ne ovat maailman eri puolilla.

Kaikkialla kiveen on laadittu ristikoita, siksakkeja, aaltoviivoja, täpliä, kaaria ja spiraaleja. Yhtä lailla yleismaailmallisia ovat eläimet, ja joka puolella on kuvattu paljon myös ihmisiä.

Ihmisissä huomiota kiinnittää yhtäläinen kahtalaisuus. Osa toimittaa selvästi arkisia askareita, osa kokee jotain yliluonnollista. Heillä saattaa olla linnun pää, peuran sarvet tai leijonan häntä.

Menneisyytemme tutkijoilla on selitys samankaltaisuuteen. Se löytyy aivoistamme.

Tietoisuus on universaali

Tietoisuuden syvintä olemusta etsitään yhä, mutta yksi asia näyttää selvältä: aivomme tuottavat kaikille yhteistä tajunnan sisältöä.

Esihistoriallista ihmismieltä tutkiva Steven Mithen laskee, että universaali tietoisuus syntyi noin 50 000–60 000 vuotta sitten, samoihin aikoihin, kun meidän nykyisten ihmisten esivanhemmat purkautuivat Afrikasta maailmalle. Silloin aivorakenteissa tapahtui muutoksia, jotka mahdollistivat uudet kollektiiviset innovaatiot.

Kalliotaiteessa tämä näkyy aiheiden samanlaisuutena.

Yhteiset sisällöt syntyvät muuntuneessa tietoisuuden tilassa, jossa aivot tuottavat kuvia ihan itsestään, ilman visuaalisia ärsykkeitä. Tutkijat kutsuvat sisäsyntyisiä aistimuksia entoptisiksi kuviksi, mutta he eivät osaa vielä sanoa, miten aivot niitä tarkkaan ottaen tekevät. Se tiedetään, että havainnot etenevät vaiheissa abstrakteista kuvioista hallusinaatioihin ja että aivot ovat mukana laajalti.

Kuka vain voi kokea

Myös se on käynyt tutkimuksissa ilmi, että entoptisia havaintoja voi syntyä kenen tahansa päässä.

Tilaisuuksia tarjoaa tietoisuuden häilyvyys. Tajuntamme ei näet ole vakaa vaan vaihtelee tilasta toiseen. Erityisen altis harha-aistimuksille tietoisuus on silloin, kun se on kääntynyt sisäänpäin, itseen.

Entisaikain samaanit näkivät oman kulttuurinsa pyhiä ja pahoja, me voimme nähdä enkelin, kuolleen omaisen tai hirviön. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan yliluonnolliset aistimukset ovat yleisiä. Sellaisen on kokenut joka toinen maailman ihminen.

 

Lue lisää

Huhtikuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa kalliotaidetta tutkiva psykologi Mauno Niskanen valaisee universaalin tietoisuuden ja entoptisten aistimusten syntyä.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Planeetta imee 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet planeetan, joka on kuin itse pimeys. Kaukana Leijonan tähdistössä omaa tähteään kiertävä Jupiterin kokoinen Wasp-104b imee jopa 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tutkijat kirjoittavat arXiv-esijulkaisupalveluun ladatussa artikkelissaan, että Wasp-104b on ”mustempi kuin hiili”.

Wasp-104b on Jupiterin massainen kaasujättiläinen. Se kiertää emotähteään erittäin lähellä, lähempänä kuin Merkurius kiertää meidän Aurinkoamme. Planeetta tekee täyden kierroksen tähtensä ympäri alle kahdessa vuorokaudessa.

Tällaista tähden lähellä kiertävää kaasuplaneettaa kutsutaan kuumaksi jupiteriksi. Tähden säteily lämmittää planeettaa jopa tuhansiin asteisiin, mikä estää muun muassa pilvien muodostumisen planeetan päiväpuolelle.

Wasp-104b on lisäksi vuorovesilukittunut tähteensä, eli aina sama puoli planeetasta on tähteen päin. Toisella puolella vallitsee ikuinen yö.

Äärimmäisen musta väri johtuu siitä, että valoa heijastavia pilviä ei pääse muodostumaan. Sen sijaan planeetan kaasukehässä on kaliumia ja natriumia, jotka imevät valoa.

Tummuus ei estä meitä havaitsemasta planeettaa. Tämäkin planeetta löydettiin tarkastelemalla varjoa, joka muodostuu kun planeetta kulkee meistä katsoen tähtensä editse.

”Tähän asti tunnetuista mustista planeetoista sanoisin, että tämä menee top viiteen. Ehkä top kolmoseen”, pohtii tutkimusta johtanut astrofyysikko, tohtoriopiskelija Teo Mocnik englantilaisesta Keelen yliopistosta New Scientist -lehdessä.

Wasp-104b ei ole siis ainoa laatuaan. Tällaisia pikimustia planeettoja tunnetaan muutama muukin. Tummin kaikista on vuonna 2011 löydetty TrES-2b, joka heijastaa vain 0,1 prosenttia siihen osuvasta valosta. Sen kaasukehässä on muun muassa titaanioksidia valoa imemässä.

Toinen kiintoisa musta jättiläinen on Hat-p-7b. Sen yöpuolella sataa rubiineja ja safiireita, kun planeetan kaasukehässä oleva alumiinioksidi tiivistyy mineraalikiteiksi eli korundeiksi.

Vaikka nämä planeetat heijastavat äärimmäisen vähän valoa, on hieman harhaanjohtavaa verrata niitä hiileen, huomauttaa astrofysiikan professori Adam Burrows Princetonin yliopistosta. Ne eivät näyttäydy aivan pikimustina, vaan mitä luultavimmin Wasp-104b on hyvin tumman purppuran värinen. TrES-2b puolestaan on niin kuuma, että se hohtaa heikosti punaisena, kuin kekäle.

Planeetat löydettiin Kepler-avaruusteleskoopin avulla. Aurinkoa kiertävä Kepler-teleskooppi on tähän mennessä havainnut jo yli 2300 planeettaa muiden tähtien ympäriltä.