Näistä pulloista tuskin lötyy valkoista tuoksua.
Näistä pulloista tuskin lötyy valkoista tuoksua.

Yli 30:n eri hajumolekyylin yhdistelmä koetaan neutraalina. 

Hajuaistillekin on nyt löytynyt oma valkoisensa. Hajuvalkoinen syntyy 30 tai useamman hajumolekyylin yhdistelmästä, raportoivat israelilaiset tutkijat Pnas-tiedelehdessä.

Tutkijat käyttivät kokeissaan 86:ta hajuainetta, joista jokainen koostui vain yhdenlaisesta molekyylistä. Aineet laimennettiin yhtä voimakkaiksi, ja sitten niitä yhdisteltiin erilaisiksi hajuyhdisteiksi.

Seokset, joissa oli 30 tai sitä useampia hajuaineita, koettiin hajultaan samanlaisiksi, vaikka niissä ei ollut yhtään yhteistä molekyyliä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lisäksi tutkijat loivat hajuyhdistelmiä, joita he nimittivät uudella nimellä laurax. Kun koehenkilöt oppivat käyttämään laurax-nimitystä, he alkoivat kutsua sillä myös sellaisia seoksia, joita he eivät olleet koskaan aiemmin haistaneet, mikäli seos sisälsi 30 tai useampia hajuaineita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Laurax tuoksui koehenkilöiden mielestä neutraalilta, niin ettei sitä pidetty miellyttävänä eikä epämiellyttävänä. Laurax onkin tutkijoiden mukaan valkoisuutta hajun alueella.

Näkyvä valkoinen syntyy useiden valon aallonpituuksien yhtäaikaisuudesta, valkoinen kohina puolestaan useista äänen taajuuksista. Vastaavasti hajuvalkean aistii, kun haistaa monia yhtä voimakkaita hajuja samanaikaisesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla