Kuva: Jukka Uotila ja SLL.
Kuva: Jukka Uotila ja SLL.

Ihmisen biologiset rytmit ja vuorokausivaihtelu vaikuttavat aivohalvausten esiintymiseen. Tapausmäärä vaihtelee viikonpäivien ja vuodenaikojen mukaan. Kesällä ja sunnuntaisin on selvästi vähemmän aivohalvauksia, viikonvaihteen jälkeen sen sijaan tavallista enemmän.

Asia selviää Dimitrije Jakovljevicin väitöstutkimuksesta, joka tarkastetaan tänään Kuopion yliopistossa. Jakovljevicin aineistona oli 15 000 yli 25-vuotiaita aivohalvaukseen sairastunutta suomalaista. Tiedot kerättiin vuosina 1982-1992.

Sairastuneita yhdistää myös matala sosioekonominen asema. Halvaukseen saaneet ovat yleensä keskimääräistä pienituloisempia. Kuolemakin tottelee lompakkoa. Aivohalvauskuolleisuus vähenee siirryttäessä pienituloisista keskituloisiin ja siitä edelleen suurituloisiin.