Tavanomainen sukellus kestää tunnin, mutta ennätys osoittaa, että hanhennokkavalas voi pidättää hengitystään paljon kauemmin. Kuva: Shutterstock
Tavanomainen sukellus kestää tunnin, mutta ennätys osoittaa, että hanhennokkavalas voi pidättää hengitystään paljon kauemmin. Kuva: Shutterstock

Tutkijat ovat laskeneet, että hanhennokkavalaiden pitäisi kokonsa puolesta pystyä varastoimaan happea vain 33 minuutin sukellusta varten.

Eläinkunnassa on rikottu sukellusennätys. Kansainvälinen tutkimusryhmä onnistui taltioimaan hanhennokkavalaan sukelluksen, joka kesti kolme tuntia ja 42 minuuttia.

Se on liki tunnin verran enemmän kuin nisäkkäiden edellinen sukellusennätys, kaksi tuntia ja 43 minuuttia.

Vertailun vuoksi: ihminen on pystynyt pidättämään veden alla hengitystään 24 minuuttia ja kolme sekuntia. Ihmisten sukellusennätys tehtiin pysyttelemällä vedessä paikoillaan, mutta hanhennokkavalas oli koko sukelluksen ajan aktiivisesti liikkeessä, kertovat tutkimukseen osallistuneet biologit.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Sukellusennätyksestä kertova tutkimus julkaistiin Journal of Experimental Biology -tiedejulkaisussa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tutkijat tarkkailivat vedenpinnan alla liikkuvan valaan liikkeitä satelliittitunnisteilla, joiden avulla he pystyivät seuraamaan sukelluksen kestoa ja syvyyttä. Yhteensä 24 hanhennokkavalaan sukelluksia mitattiin Yhdysvaltojen North Carolinassa vuosina 2014–2018.

Satelliittimittaukset paljastivat, että hanhennokkavalaat sukeltavat merinisäkkäistä pisimpään ja syvimmälle. Tavanomaisesti hanhennokkavalas sukelsi noin kilometrin syvyyteen ja pysytteli vedenpinnan alapuolella tunnin kerrallaan.

Syvin havaittu hanhennokkavalaan sukellus suuntautui 2992 metrin eli lähes kolmen kilometrin syvyyteen.

Valaat pystyvät varastoimaan suuria määriä happea lihaksistoonsa ja verenkiertoonsa. Silti tutkijat ovat hämmästyneitä pienten hanhennokkavalaiden kyvystä pidättää hengitystään tuntikausia.

Tutkijat ovat laskeneet, että noin 2,5 tonnin painoisiksi ja 5–7 metrin pituisiksi kasvavien hanhennokkavalaiden pitäisi kokonsa puolesta pystyä varastoimaan happea vain 33 minuutin sukellusta varten.

Uusi sukellusennätys kesti siis lähes seitsemän kertaa niin kauan kuin tutkijoiden käsityksen mukaan on edes mahdollista.

Tutkijoiden mukaan pitkät sukellukset eivät vaatineet hanhennokkavalailta ollenkaan toipumista veden pinnalla, vaan ne pystyivät toistamaan pitkiä sukelluksia heti edellisten perään.

Tutkijat ovat pyrkineet selittämään havaintojaan muun muassa hanhennokkavalaiden kyvyllä vähentää verenkiertoa pitkien sukellusten aikana maksassa, munuaisissa ja suolistossa niin, että happea riittää sydämelle, aivoille ja lihaksille.

Samaan aikaan ne kykenevät mahdollisesti hidastamaan sydämensä sykettä ja siten myös aineenvaihduntaansa.

Lisäksi tutkijat arvelevat, että valaiden erityislaatuinen lihasrakenne vähentää kudosten riippuvuutta hapesta. Kun happi alkaa pitkän sukelluksen aikana loppua, valaat pystyisivät sietämään väsyneisiin lihaksiin kertyvää maitohappoa.

Shockrates4
Seuraa 
Viestejä1466

Tahitian löydetty?

Moderaattori beyond, on jäänyt kiinni antifamaisesta moderoinnista, mielipiteesi palstalla eivät merkitse mitään ne voidaan poistaa ja kirjoitusoikeutesikin, varoittamatta. Heidän lelut, heidän säännöt. Älä siis kuvittele että voisit informoida tällä alustalla vapaasti. Kiellettyjä aiheita on ilmastonmuutos(CO2 vaikutuksen vastainen kanta), BLM-marxisteista kirjoittaminen, Sanna Marinin kritisoiminen, Vihreiden kritisoiminen, varsinkin kiellettyä on linkittää tietolähteeseen suoraa kommentteja, silloinvoi tulla noutaja liian nopeasti. Ai niin, älä kirjoita presidentti Trumpista mitään positiivista tai fakenews medioista negatiivista. HCQ ja Covid 19 eivät kuulu beyondin mukaan yhteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla