Haarahaukka osaa sytyttää tulen Australiassa. Kuva: Kimmo Taskinen
Haarahaukka osaa sytyttää tulen Australiassa. Kuva: Kimmo Taskinen

Linnut saattoivat oppia tulen hallitsemisen taidon jo kauan ennen ihmistä.

Australiasta kerätyt silminnäkijähavainnot ovat saaneet tutkijat vakuuttuneiksi siitä, että haukat osaavat hyödyntää maastopaloja. Ne ehkä savustavat saaliinsa esille maasta.

Australian pohjoisosissa elävien petolintujen on havaittu noukkivan maastopaloista palavia tikkuja ja tiputtavan ne toisaalle. Näin linnut sytyttävät uusia pieniä tulipaloja, joiden avulla ne kenties pakottavat saaliseläimiä esille piilostaan.

Havaintoja ovat luonnossa tehneet etenkin Australian alkuperäisväestöön kuuluvat metsänvartijat. Havaintoja on ainakin haarahaukasta, viheltäjähaukasta ja ruskojalohaukasta.

Australialainen ornitologi Bob Gosford on kerännyt silminnäkijähavaintoja petolintujen tulen käytöstä vuosien ajan. Hän on vakuuttunut, että linnut osaavat hallita tulta.

Gosford kollegoineen on nyt koonnut havaintoja uuteen tutkimukseen, jonka on julkaisut Journal of Ethnobiology.

New Scientist -lehti kertoo yhdestä kiintoisasta silminnäkijähavainnosta.

Entinen palomies ja valokuvaaja Dick Eussen oli 1980-luvulla sammuttamassa maastopaloa uraanikaivoksen liepeillä Pohjois-Australiassa.

Tien toisella puolella alkoi kyteä uusi palo, ja Eussen havaitsi parinkymmenen metrin päässä lentelevän viheltäjähaukan, jolla oli savuava tikku suussaan. Lintu pudotti tikun maahan ja sytytti uuden tulipalon. Eussen kertoo joutuneensa sammuttamaan yhteensä seitsemän tällaista lintujen levittämää paloa.

Vastaavia havaintoja on lukuisia. Gosfordin mukaan linnut tekevät tätä tarkoituksella.

”Havainnot ovat mielestämme voimakas todiste siitä, että käytös on tarkoituksellista ja sitä tapahtuu useammin kuin on ajateltukaan”, Gosford sanoo New Scientist -lehdessä.

Tällainen nokkeluus ei ole lintumaailmassa ennenkuulumatonta. Tiedetään hyvin, että linnut ovat älykkäitä. Korpit osaavat käyttää työkaluja ja haikaroiden on havaittu kalastavan syötin avulla.

”Jos linnut kykenevät kalastamaan syötillä, ne ovat kyllä tarpeeksi fiksuja levittääkseen tulipaloja”, kommentoi eläintieteen yliopistonlehtori Steve Debus australialaisesta New Englandin yliopistosta New Scientistille.

Hän suhtautui aluksi kriittisesti Gosfordin havaintoihin pyromaanilinnuista, mutta uskoo nyt, että linnut voivat hyvinkin sytyttää tulipaloja tarkoituksella.

Kaikki yksilöt eivät kuitenkaan hyödynnä tulta.

”Havaintojen perusteella vain jotkut oppivat tämän käytöksen, mutta meillä ei yksinkertaisesti ole vielä tarpeeksi todistusaineistoa”, sanoo apulaisprofessori Mark Bonta Pennsylvanian osavaltionyliopistosta.

Linnut näyttävät sytyttävän lisää tulipaloja vasta silloin, kun maastopalo uhkaa jo sammua. Näin ne pitävät tulta yllä. Vastaavia havaintoja on muualtakin kuin Australiasta.

Ryhmä aikoo nyt kerätä lisää tietoa ja koota yhteen lisää havaintoja ympäri maailmaa. Voi olla, että kyky käyttää tulta on kehittynyt useaan otteeseen eri lajeille.

Voi jopa olla, että linnut ovat hoksanneet tulen hyödyt jo kauan ennen ihmistä. Petolinnut ovat lennelleet maapallolla miljoonia vuosia ennen kuin esi-isämme oppivat valjastamaan tulen käyttöönsä.

Ei tiedetä, milloin ihminen sytytti ensimmäisen nuotionsa, mutta arkeologisten todisteiden perusteella tulen käyttö yleistyi neandertaaleilla Euroopassa noin 400 000 vuotta sitten.

Tokkura
Seuraa 
Viestejä3429
Liittynyt16.1.2016

Haukat osaavat käyttää tulta saalistuksessa

Mehiläishaukat käyttävät ruohikkopaloja hyväkseen ruoanhenkinnassa, koska niide edellä pakenee usein sankka parvi isoja lentäviä hynteisiä kuten juuri mehiläisiä. Joku on väittänyt joskus nähneensä niiden vievän palavaa oksaa nokassaan vaikka jonkin joen yli. https://fi.wikipedia.org/wiki/Mehil%C3%A4ishaukka
Lue kommentti

Luonnonolojen synnyttämät kulttuurikuplat eriyttivät Suomen murteet, ehdottaa tutkimusryhmä.

Maamme murrejako on syntynyt osaksi luonnonolojen vaikutuksesta, ehdottaa ryhmä kielitieteen ja biologian tutkijoita Turun ja Tampereen yliopistoista.

Varhaiset suomalaiset ovat kehittäneet toistaan eroavia tapoja sopeutua paikallisiin oloihin ja hankkia niistä elantonsa. Tutkijoiden hypoteesin mukaan esimerkiksi erilaiset tavat viljellä maata ovat johtaneet yhteisöjen eriytymiseen, niin että myös niiden kielet erkaantuvat.

Tämä tuottaa murteita ja myöhemmin jopa kokonaisia uusia kieliä.

”Mekanismi voisi olla se, että jos ympäristön erot ovat suuria, ihmiset eivät ole niin paljon tekemisissä kuin, jos he elävät samanlaisissa ympäristöoloissa. Myös muuttoliike on voinut muotoutua luonnonolojen mukaan ”, selittää evoluutiobiologian tutkija Terhi Honkola Turun yliopistosta Helsingin Sanomien jutussa.

Ryhmien väliset kontaktit ja kommunikaatio saattavat ylläpitää yhteisöjen samankaltaisuutta ja pienentää murre-eroja.

Voisi helposti luulla, että maantieteellinen läheisyys lähentää puheenparsia.

Yllättävä havainto ryhmän tutkimuksessa kuitenkin oli, että koko Suomen murrejaossa maantieteellisellä etäisyydellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten erilaisia murteet ovat.

Vierekkäisiin murrealueisiin kuuluvat voivat puhua hyvin erilaista murretta. Toisaalta samanlaista murretta voivat puhua ihmiset, jotka elävät eri puolilla maata.

Jyrkkä murreraja kulkee esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen ja niin sanotun savolaiskiilan välissä, vaikka puhujat elävät vieretysten.

Tilaisuuden levittäytymiseen antoi se, että savolaisten harjoittama kaskiviljely mahdollisti siirtymisen uusille asuinalueille helpommin kuin lännessä harjoitettu peltoviljely. Kaskiviljelijät raivasivat ja lannoittivat pellon polttamalla metsän.

”Ihmisten kulttuuri on vaikuttanut siihen, millaisille alueille he ovat olleet valmiita siirtymään”, selittää suomen kielen yliopistonlehtori Unni-Päivä Leino Tampereen yliopistosta.

Kaskenpoltto on tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka selittää ajan oloon kehittynyttä jakoa itä- ja länsimurteisiin.

Kaskeamista harjoitettiin niin lännessä kuin idässä. Kuitenkin lännessä lähinnä raivattiin peltoja lehtimetsistä ja siirryttiin pian pysyvien peltojen viljelyyn.

Itä-Suomessa sen sijaan kaskenpoltto jatkui kauemmin. Läntiset viljelytekniikat eivät välttämättä sopineet sikäläisiin oloihin. Viljelty kaskiruis ja kaskeamisen menetelmät tuotiin idästä, sillä ne soveltuivat paremmin Itä-Suomen vaikeampaan maastoon.

Itä- ja länsimurteiden lisäksi kolmas suuri kupla löytyy pohjoisesta. Myös pohjoiset murteet on saattanut erottaa omaksi ryhmäkseen elinkeinojen erilaisuus. Karjatalous, metsästys ja kalastus soveltuivat Pohjois-Suomen oloihin paremmin kuin peltoviljely.

Murrerajan pohjoispuolella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet ovat sanastoltaan lähellä Kainuun murretta.

”Vaikka Kainuun alkujaan asuttivat savolaiset, kontakteja rannikolle on ollut turkis- ja tervakaupan vuoksi niin paljon, että ne ovat lähentäneet näitä murteita toisiinsa”, Leino sanoo.

Kysely

Puhutko itäistä, läntistä vai pohjoista murretta?

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.