Hiilivoiman käyttö aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä. Kuvassa hiilivoimalan jäähdytystorneja Saksan Kölnissä maaliskuussa 2016.
Hiilivoiman käyttö aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä. Kuvassa hiilivoimalan jäähdytystorneja Saksan Kölnissä maaliskuussa 2016.

Kun hiilidioksidipitoisuudet olivat tätä tasoa edellisen kerran, merenpinta oli 10–20 metriä korkeammalla.

Maan ilmakehän hiilidioksidimäärä nousi vuonna 2016 ennätyslukemiin, kertoi maailman ilmatieteen järjestön WMO:n raportti maanantaina.

Hiilidioksidin määrä ilmakehässä oli nyt 403,3 ppm, kun vuonna 2015 lukema oli 400 ppm. WMO:n mukaan lukemat ylittävät kirkkaasti luonnollisen vaihtelun yläarvot satojen tuhansien vuosien ajalta.

Vastaavia lukemia ei ole nähty miljooniin vuosiin. Edellisen kerran ilmakehän hiilidioksidimäärät olivat nykyisellä tasolla noin 3–5 miljoonaa vuotta sitten.

Silloin muun muassa Grönlanti oli jäätön ja merenpinta oli 10–20 metriä nykyistä korkeammalla.

Kertooko tämä siis meidän tulevaisuudestamme, ilmatieteenlaitoksen professori ja yksikön päällikkö Ari Laaksonen?

”Toivottavasti ei”, Laaksonen toteaa.

Hän muistuttaa, että fossiiliaineistoista selvitetyt muinaiset hiilidioksidipitoisuudet pysyivät korkealla todella pitkiä aikoja, jopa miljoonia vuosia. Etelämantereen jäätikön sulaminenkin kestäisi tuhansia vuosia.

”Kyllä tässä jotain toivoa on, että hiilidioksiditasot saataisiin ennen pitkää laskemaan”, Laaksonen sanoo.

Nyt hiilidioksidipitoisuus kasvaa kuitenkin poikkeuksellista vauhtia, osoittaa WMO:n raportti.

Viimevuotinen kasvu oli 50 prosenttia nopeampaa kuin keskimäärin kymmenen edellisen vuoden aikana. Kasvu johtui osittain tavallista voimakkaammasta El Niño -ilmiöstä, jonka vuoksi luonnon hiilinielut – valtameret ja kasvillisuus – eivät imeneet yhtä paljon hiiltä itseensä kuin tavallisesti.

Hiilidioksidia on nyt ilmakehässä 45 prosenttia enemmän kuin esiteollisena aikana. Silloin lukema oli noin 280 ppm.

Kasvuvauhti tarkoittaa sitä, että ilmaston lämpenemistä on entistä vaikeampi estää. Tavoitteena on lämpenemisen pitäminen korkeintaan kahdessa asteessa.

”Päästöjen ei tarvitse kasvaa kuin 20–30 vuotta nykyistä vauhtia, niin tavoitteelle voi sanoa hyvästi. Nykyiset sitoumukset riittävät vain siihen, että lämpötila nousee kolme astetta”, Laaksonen sanoo.

Kolme viime vuotta kasvihuonekaasupäästöt ovat pysyneet kurissa eivätkä ole kasvaneet. Ne pitäisi kuitenkin saada laskemaan, jotta kahden asteen tavoitteeseen voidaan päästä. Hiilidioksidin pitoisuus näet jatkaa kasvuaan ilmakehässä, vaikka päästöt pysyisivät vain ennallaan.

”Suuret tulvat ja lämpöaallot ja voimakkaat hurrikaani voivat yleistyä paljonkin, jos mennään yli kahden asteen”, Laaksonen varoittaa.

Ihmisten hiilidioksidipäästöistä hieman yli puolet sitoutuu valtameriin ja kasvillisuuteen, loppuosa päätyy lämmittämään ilmakehää.

”Valtava tärkeä asia on se, miten hiilinielut kehittyvät”, Ilmatieteenlaitoksen tutkimusprofessori Jari Liski sanoo.

”Merien, metsien ja peltojen hiilivarastot kasvavat ja poistavat hiiltä ilmakehästä. Ilman niiden osuutta ilmakehän hiilidioksidimäärä kasvaisi tuplavauhtia. Siksi metsien ja peltojen käsittelyssä on pidettävä huolta, että hiilinielut säilyvät ja mieluummin voimistuvat”, Liski korostaa.

Luonnonolojen synnyttämät kulttuurikuplat eriyttivät Suomen murteet, ehdottaa tutkimusryhmä.

Maamme murrejako on syntynyt osaksi luonnonolojen vaikutuksesta, ehdottaa ryhmä kielitieteen ja biologian tutkijoita Turun ja Tampereen yliopistoista.

Varhaiset suomalaiset ovat kehittäneet toistaan eroavia tapoja sopeutua paikallisiin oloihin ja hankkia niistä elantonsa. Tutkijoiden hypoteesin mukaan esimerkiksi erilaiset tavat viljellä maata ovat johtaneet yhteisöjen eriytymiseen, niin että myös niiden kielet erkaantuvat.

Tämä tuottaa murteita ja myöhemmin jopa kokonaisia uusia kieliä.

”Mekanismi voisi olla se, että jos ympäristön erot ovat suuria, ihmiset eivät ole niin paljon tekemisissä kuin, jos he elävät samanlaisissa ympäristöoloissa. Myös muuttoliike on voinut muotoutua luonnonolojen mukaan ”, selittää evoluutiobiologian tutkija Terhi Honkola Turun yliopistosta Helsingin Sanomien jutussa.

Ryhmien väliset kontaktit ja kommunikaatio saattavat ylläpitää yhteisöjen samankaltaisuutta ja pienentää murre-eroja.

Voisi helposti luulla, että maantieteellinen läheisyys lähentää puheenparsia.

Yllättävä havainto ryhmän tutkimuksessa kuitenkin oli, että koko Suomen murrejaossa maantieteellisellä etäisyydellä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, miten erilaisia murteet ovat.

Vierekkäisiin murrealueisiin kuuluvat voivat puhua hyvin erilaista murretta. Toisaalta samanlaista murretta voivat puhua ihmiset, jotka elävät eri puolilla maata.

Jyrkkä murreraja kulkee esimerkiksi Etelä-Pohjanmaan murteen ja niin sanotun savolaiskiilan välissä, vaikka puhujat elävät vieretysten.

Tilaisuuden levittäytymiseen antoi se, että savolaisten harjoittama kaskiviljely mahdollisti siirtymisen uusille asuinalueille helpommin kuin lännessä harjoitettu peltoviljely. Kaskiviljelijät raivasivat ja lannoittivat pellon polttamalla metsän.

”Ihmisten kulttuuri on vaikuttanut siihen, millaisille alueille he ovat olleet valmiita siirtymään”, selittää suomen kielen yliopistonlehtori Unni-Päivä Leino Tampereen yliopistosta.

Kaskenpoltto on tutkijoiden mukaan yksi mahdollinen tekijä, joka selittää ajan oloon kehittynyttä jakoa itä- ja länsimurteisiin.

Kaskeamista harjoitettiin niin lännessä kuin idässä. Kuitenkin lännessä lähinnä raivattiin peltoja lehtimetsistä ja siirryttiin pian pysyvien peltojen viljelyyn.

Itä-Suomessa sen sijaan kaskenpoltto jatkui kauemmin. Läntiset viljelytekniikat eivät välttämättä sopineet sikäläisiin oloihin. Viljelty kaskiruis ja kaskeamisen menetelmät tuotiin idästä, sillä ne soveltuivat paremmin Itä-Suomen vaikeampaan maastoon.

Itä- ja länsimurteiden lisäksi kolmas suuri kupla löytyy pohjoisesta. Myös pohjoiset murteet on saattanut erottaa omaksi ryhmäkseen elinkeinojen erilaisuus. Karjatalous, metsästys ja kalastus soveltuivat Pohjois-Suomen oloihin paremmin kuin peltoviljely.

Murrerajan pohjoispuolella Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan murteet ovat sanastoltaan lähellä Kainuun murretta.

”Vaikka Kainuun alkujaan asuttivat savolaiset, kontakteja rannikolle on ollut turkis- ja tervakaupan vuoksi niin paljon, että ne ovat lähentäneet näitä murteita toisiinsa”, Leino sanoo.

Kysely

Puhutko itäistä, läntistä vai pohjoista murretta?

Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University
Soikea ja litteä Dickinsonia katsotaan nyt kuuluvaksi eläinkuntaan. Kuva: Ilja Bobrovski/Australian National University

Vienanmeren rannalta löytyneestä fossiilista paljastui eläimellisiä piirteitä.

Maailman varhaisin tunnettu eläin on nyt soikea ja litteä otus. Sen fossiilista paljastui kolesterolin ja muiden rasvojen jäänteitä, ja rasva on eläimen tunnusmerkki, tutkijat toteavat tiedotteessa.

Dickinsonia eli noin 558 miljoonaa vuotta sitten. Otus oli ensimmäisiä monisoluisia eliöitä.

Nämä muinaiset eliöt ovat olleet paleontologian suuria arvoituksia. Ediacarakauden oliot ovat Science-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan ylipäätään niin merkillisiä, että niitä voisi pitää toiselta planeetalta tulleina.

Australialaisen Australian National Universityn video näyttää, miten fossiili löytyi ja miltä Dickinsonia ehkä näytti meressä uidessaan.

Dickinsoniat on luokiteltu vuosikymmenien aikana tutkijasta riippuen jäkäliksi, sieniksi, alkueläimiksi tai jopa jonkinlaiseksi kasvien ja eläinten välivaiheeksi. Tai evoluution umpikujaksi.

Nyt ne nousivat eläinkuntaan, kun tutkijat tarkastelivat luoteiselta Venäjältä Vienanmeren rannikolta löytynyttä fossiilia.

Siitä löytyi runsaasti kolesterolimolekyylejä, hyvin paljon enemmän kuin kerrostumista fossiilin ympärillä. Fossiili koostui suureksi osaksi rasvan jäänteistä.

Otus tarvitsi kolesterolia solukalvoihin, australialainen tutkija John Brocks kertoo New Scientistist -lehdessä. Dickinsonialla ei ole havaittu tukirankaa, joten sen keho oli ilmeisesti pehmeä.

Dickinsoniat kasvoivat jopa 1,4-metrisiksi, joskin löydettyjen yksilöiden koko on vaihdellut suuresti. Nyt voidaan sanoa, että suuria eläimiä eli runsaasti jo miljoonia vuosia aikaisemmin kuin on tähän asti arvioitu.

Ediacarakauden jälkeen kambrikaudella eläinkunta monipuolistui suorastaan räjähdyksenomaisesti.

Dickinsonian fossiileja löytyi ensi kerran Australiassa runsaat 70 vuotta sitten. Se paljastui eläimeksi vasta nyt, kun tutkija Ilja Bobrovski tutki hiekkakivestä löytyneen fossiilin ainesosia eikä rakenteita.

Australiasta löytyneet Dickinsoniat ovat kärsineet kovasta kuumuudesta ja eroosiosta. Tarvittiin fossiileja, joissa elollisen jäännökset olisivat säilyneet paremmin.

Bobrovski lensi helikopterilla Vienanmeren rannalle ”karhujen ja hyttysten maille”. Hän kuvailee roikkuneensa jyrkänteellä kymmenien metrien korkeudessa ja hakanneensa hiekkakivestä kappaleita löytääkseen haluamansa fossiilit.