Aivojen muistikeskuksen koko voi vaikuttaa siihen, miten ihminen reagoi tuhoisaan tapahtumaan. Mitä pienempi hippokampus, sitä todennäköisemmin katastrofikokemus aiheuttaa traumaperäinen stressireaktio, josta voi seurata pitkäksi aikaa ahdistuneisuutta...

Aivojen muistikeskuksen koko voi vaikuttaa siihen, miten ihminen reagoi tuhoisaan tapahtumaan. Mitä pienempi hippokampus, sitä todennäköisemmin katastrofikokemus aiheuttaa traumaperäinen stressireaktio, josta voi seurata pitkäksi aikaa ahdistuneisuutta, levottomuutta ja masennusta sekä tunteiden latistumista.

Tähän asti on ajateltu, että stressi kutistaa hippokampusta, joka on välttämätön aivoalue oppimisen, muistin ja tunne-elämän kannalta. Yhdysvaltalaistutkijat osoittivat kaksostutkimuksen avulla, ettei selitys ole näin yksinkertainen. Mark Gilbertsonin työryhmä otti aivojen magneettikuvat usealta identtiseltä kaksosparilta. Toinen veljeksistä oli osallistunut Vietnamin sotaan, toinen taas jäänyt kotijoukkoihin. Kuten odottaa saattoi hippokampus oli kutistunut niillä veteraaneilla, jotka olivat kokeneet stressireaktion. Tutkijoiden yllätykseksi myös heidän kotiin jääneillä veljillään kuvattiin normaalia pienempi hippokampus. Koska identtisten kaksosten aivorakenteet ovat samalaiset, havainto viittaa siihen, että veteraaniveljien muistikeskus oli poikkeava jo ennen kuin he altistuivat taistelujen traumoille.

Stanfordin yliopiston arvostettu neuro- ja biotieteiden professori Robert Sapolsky kommentoi havaintoa saman Nature Neuroscience –lehden numerossa. Hänen mukaansa pieni hippokampus on kenties syy eikä seuraus traumaperäisestä stressihäiriöstä. Asia vaatii hänen mielestään kuitenkin lisävahvistuksia.

Traumaperäisen stressireaktion (posttraumatic stress disorder, PTSD) voimakkuuteen vaikuttavat katastrofin kesto ja toistuvuus, sosiaalisen tuen ja avun saatavuus sekä fyysiset vammat, varsinkin jos ne kohdistuvat päähän. Myös aiemmilla kokemuksilla ja persoonallisuuden kypsyydellä on merkitystä. Nuoret ovat alttiimpia saamaan vaikeita oireita kuin aikuiset. Lasten reaktioiden voimakkuus riippuu huoltajien suhtautumisesta ja tuesta. Stressireaktiot ovat tavallisia katastrofin uhreilla. Esimerkiksi odottamattoman maanjäristyksen uhreista noin 80 prosentia saa jonkinasteisia oireita. Tyyppillistä on tilanteen tunkeutuminen mieleen yhä uudelleen, etenkin unissa ja sellaisissa tilanteissa, jotka muistuttavat taopahtumasta. Myös aloitekyvyn puute, välinpitämättömyys ja voimakas syyllisyyden ja vihan tunne sekä alttius psykosomaattisiin sairauksiin ja onnettomuuksiin ovat tavallisia.



Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla