Hirvet tulevat toimeen monien loistensa kanssa. Kuva: Ville Männikkö
Hirvet tulevat toimeen monien loistensa kanssa. Kuva: Ville Männikkö

Hirvikärpäsiä on laskettu yhdestä hirvestä enimmillään kymmeniätuhansia.

Häiritsevätkö hyttyset, piinaavatko paarmat? Hirvieläimillä on monin verroin tukalampaa loisten kanssa.

”Venäjän tundralla arvioitiin taannoin, että hyttyset kuppaavat vuorokaudessa porosta kahvikupillisen verran verta. Poro painaa ihmisen verran, joten hirvellä kyse on luultavasti isommasta verimäärästä”, sanoo tutkimusprofessori Antti Oksanen Ruokavirastosta.

Hirvikärpäsiä on laskettu yhdestä hirvestä enimmillään kymmeniätuhansia. Normaa­listi niitä lienee satoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hirven nahat ovat usein käyttökelvottomia puremien vuoksi. Eläin ei silti hirmuisesti kärsi kärpäsistään eikä saa allergisia reaktiota niiden puremista.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Näinhän se luonnossa on. Olosuhteisiin täytyy sopeutua, muuten pitää väistää. Hirvikärpäsillekään ei olisi hyvä, jos hirvet kärsisivät niistä erityisen paljon”, Oksanen sanoo.

Onko ihminen sitten hirveä herkempi puremille? Oksasen mukaan ei, vaan kyseessä on perin inhimillinen ongelma.

”Meitä kiusaavat asiat, joita muut lajit eivät jouda miettimään. Esimerkiksi kauriilla on aina pedot kintereillä, ja tärkeintä on säilyä hengissä.”

Hirvikärpänen ei pysty lisääntymään ihmisen veren avulla, mutta sillä on huono ­näkö. Siksi se kopsahtelee usein ihmisen niskaan ja puraisee – onhan jalkojen alla suurikokoinen nisäkäs.

Hyttysiä raskaamman sarjan loinen hirvillä on hirven­nenäsaivartaja (Cephenemyia ulrichii). Kimalaista muistuttava, kiiliäisiin eli saivartajiin kuuluva kärpäslaji roiskaisee loppukesällä toukat hirven sieraimiin, joista ne ryömivät nielun takaosassa olevaan nielurisapussiin talvehtimaan.

Kymmenet toukat pysyttelevät suullaan kiinni pussin pohjalla, syövät kudosnestettä ja kasvavat 2–4 senttimetrin mittaisiksi.

Kevään tullen isoimmat toukat toteavat, että on aika heittäytyä aivastuksen vietäväksi. Piikikkään toukan onkin helppo tuottaa aivastusrefleksi ryömimällä pitkin limakalvoa.

Toukat putoavat aivastuksen mukana maahan ja koteloituvat. Ne kuoriutuvat pikaiseen aikuisuuteen, jonka ainoa tarkoitus on paritella, kypsyttää toukkia sisällään ja roiskaista ne taas hirven sieraimiin.

Ajatus piikikkäistä verenimijätoukista nielurisapussissa kuulostaa hirmuiselta. Oksasen mukaan tässäkin pätee evoluu­tion logiikka: isännän on parasta sopeutua loiseen rauhanomaisesti.

”Porolla hirvennenäsaivartajan lähisukulaiset saulakat (Cephenemyia trompe) aiheuttavat keväällä yskää, jos niitä on paljon. Hirvelläkin todennäköisesti suuri määrä aiheuttaa kutinaa, yskää ja tulehduksiakin. Yleensä hirvi ei kuitenkaan hirveästi kärsi saivartajastaan.”

Hirvi toki tunnistaa lähestyvän kiiliäisnaaraan ja yrittää suojautua toukkaruiskautukselta työntämällä turpaa maahaan. Myös vauhko juokseminen kuuluu tällöin asiaan, samoin silloin kun isommat toukat kutittelevat hirven limakalvoilla.

Metsästäjät eivät hirvennenäsaivartajaa yleensä hirvissä havaitse, sillä syksyllä toukat ovat vielä pieniä. Keväisin sen sijaan toukat erottuvat selvästi kolariruhoissa.

Ihmisen on syytä varoa hirvennenäsaivartajaa, sillä heikkonäköinen naaras saattaa luulla ihmisen silmiä hirven sieraimiksi ja ruiskia sinne pikkutoukkiaan.

Jos näin käy, kivuliaat toukat on turvallisinta poistattaa lääkärissä.

Poroja kiusaavat nieluun ryömivän poronnenäsaivartajan eli saulakan ohella ihon alle ryömivät kurmut (Hypoderma tarandi).

Kurmunaaras laskee munansa yleensä poron koipiin, jossa nahka on ohutta. Kuoriudut­tuaan toukat ryömivät kudoksia pitkin selkänahkan alle loisimaan. Seuraavana kesänä ne pudottautuvat maahan koteloitumaan.

”Poro erottaa kurmun ja saulakan aikuisten lentoäänet toisistaan. Saulakkaa poro torjuu painamalla turvan maahan kiinni. Kurmua vastaan auttaa vain juokseminen, eikä sekään kovin hyvin.”

Porot ja villipeurat nousevat pahimpaan hyönteisaikaan eli räkkäaikaan korkeille tuntureille ja lumelle asti, koska korkealla on enemmän tuulta ja vähemmän hyönteisiä. Tunturin puutteessa maantie kelpaa samaan tarkoitukseen.

Ihmisen iho on ohut ja herkkä, mutta hirvieläimilläkin riittää herkkiä paikkoja hyttysten, paarmojen, mäkäräisten ja punkkien iskeä.

Näitä ovat korvat, vatsan­alusta, raajojen sisäpinta sekä peräaukon ja sukuelinten seutu. Karva suojaisi hyönteisiltä, mutta toisaalta se on kuuma. Hirvet ja porot vaihtavat karvansa juuri ikävimpään räkkäaikaan.

Kiusaan nähden hirvieläimet ottavat loisensa kevyesti. Samaa Oksanen suosittaa ihmisille.

”Kärsivällisyys on hyve loisen­ isännälle. Raapimisesta ei seuraa mitään hyvää.”

Sisältö jatkuu mainoksen alla