Taiteilijan näkemys supermassiivisesta mustasta aukosta. Se ahmii ainetta ja säteilee hurjasti. Kuva: Nasa
Taiteilijan näkemys supermassiivisesta mustasta aukosta. Se ahmii ainetta ja säteilee hurjasti. Kuva: Nasa

Musta aukko nielee Auringon verran massaa kahdessa päivässä.

Australialaiset tähtitieteilijät ovat löytäneet hyvin kaukaa avaruudesta voimakkaasti säteilevän ja nopeasti laajenevan mustan aukon.

Kyseessä on niin sanottu kvasaari. Kvasaarit ovat poikkeuksellisen voimakkaasti säteileviä galaksien keskuksia, joita hallitsee supermassiivinen musta aukko.

Mustaan aukkoon putoaa jatkuvasti valtava määrä ainetta, ja kurimuksessa kiertävä aine kuumenee ja säteilee niin voimakkaasti, että kvasaarit hohtavat häikäisevän kirkkaina.

Nyt löydetyn kvasaarin ytimessä oleva musta aukko kasvaa nopeammin kuin mikään toistaiseksi löydetty. Sen massa lisääntyy noin prosentin miljoonassa vuodessa. Tämä voi kuulostaa hitaalta, mutta käytännössä se tarkoittaa, että musta aukko nielee Auringon verran massaa kahdessa päivässä – siis 180 Aurinkoa vuodessa.

”Musta aukko kasvaa niin nopeasti ja sen imemät kaasut tuottavat niin paljon kitkaa ja lämpöä, että se hohtaa tuhansia kertoja kirkkaampana kuin kokonaiset galaksit”, vertaa tähtitieteilijä Christian Wolf englantilaisessa AstronomyNow -lehdessä.

”Jos tämä musta aukko sijaitsisi meidän Linnunratamme ytimessä, se näyttäytyisi meille kymmenen kertaa kirkkaampana kuin täysikuu. Se näyttäisi uskomattoman kirkkaalta tähdeltä, jonka hohteessa muita tähtiä ei melkein huomaisi”, Wolf jatkaa.

Onneksi ei sijaitse, sillä kvasaarit hohkaavat ympäristöönsä niin paljon säteilyä, esimerkiksi röntgensäteitä, että elämä maapallolla olisi mahdotonta.

Löydetty kvasaari sijaitseekin erittäin kaukana, 12 miljardin valovuoden päässä. Se on siis meille näkyvän maailmankaikkeuden reunamilla.

Todellisuudessa kvasaari on vielä kauempana ja etääntyy meistä jatkuvasti, sillä maailmankaikkeus laajenee. Me pystymme näkemään sen nyt sellaisena kuin se oli 12 miljardia vuotta sitten.

Uteliaimmat voivat yrittää painaa sen nimen mieleen: QSO SMSS~J215728.21-360215.1.

Supermassiiviset mustat aukot ovat nimensä mukaisesti hyvin massiivisia: tämä yksilö pitää sisällään 20 miljardin Auringon massan.

Vaikka tällaiset kvasaarit säteilevät rajusti ja ovat äärimmäisen kirkkaita, niitä on kuitenkin vaikea löytää. Ne sijaitsevat tyypillisesti hyvin kaukana, eikä niitä ole helppo erottaa muista galakseista ja tähdistä. Vastaavia tunnetaan silti jo monia.

”On hyvin tärkeää löytää nämä kaikkein massiivisimmat, sillä niitä on kaikkein vaikeinta ymmärtää”, Wolf sanoo australialaiselle ABC-uutiskanavalle.

On mysteeri, miten kyseinen kvasaari on kasvanut niin suureksi niin nopeasti. Kun maailmankaikkeus syntyi 13,8 miljardia vuotta sitten ja kvasaari on ollut olemassa jo 12 miljardia vuotta sitten, se on kasvanut nuoressa universumissa varsin rivakkaa tahtia.

Kvasaarien havaitseminen on tärkeää myös siksi, että niiden avulla voidaan mitata maailmankaikkeuden laajenemista.

Wolfin ryhmän tutkimuksen julkaisee Australian tähtitieteellisen seuran lehti Pasa, ja se on nyt saatavilla arXiv-esijulkaisupalvelussa.

Tokilogi
Seuraa 
Viestejä262
Liittynyt15.5.2018

Hirviömäinen musta aukko kasvaa ennätysvauhdilla

Toope kirjoitti: Juu, pitäisi keksiä jokin keino havaita pimeää ainetta ja energiaa. Valitettavasti tieteemme on vielä aika kehittymätöntä. Ei pimeän energian olemassaolosta ole näyttöä, joten toistaiseksi sitä ei tarvitse havaitakaan. Pimeitä galakseja saattaa silti olla. https://tekniikanmaailma.fi/tahtitieteilijat-loysivat-6-erikoista-pimeaa...
Lue kommentti

Nimipäivä oli pitkään tärkein henkilökohtainen merkkipäivä.

Tiedätkö, milloin sinulla on nimipäivä? Toisin kun monessa muussa maailman maassa, vastauksesi on todennäköisesti kyllä. Liekö edes suomalaista, joka ei tietäisi.

Entä panitko merkille, että eilen alkoi naistenviikko? Monet panivat – muutkin kuin ne yli 600 000 naista, joiden nimipäivä osuu 18.7.–24.7. sijoittuvaan viikkoon.

Meillä muistetaan naistenviikko sen peruina, että ennen sääkarttoja ja taloussivujen pörssianalyysejä suomalaiset yrittivät ennakoida elämäänsä enteistä.

Naisten viikolla selvisivät sadot ja sateet.

Joka ei ole Marketan aikana heinässä, se ei korjaa heiniä.
Jos ei Kristiinan päivänä ole pavussa kukkaa, saa päästää siat papumaahan.
Jos on poudat, varokaa ämmäviikkoa. Kyllä ämmät kastelee.
Kun Matleenan päivänä sataa, sataa Pertun päivään asti.

Vietto alkoi 1700-luvulla

Naistenviikon juuren muodostavat kahden pyhimyksen, Maria Magdalenan ja Kristinan, keskiaikaiset muistopäivät.

Katolisen kirkon pyhimyskalenterista lähti aikoinaan koko ajatus nimille omistetuista päivistä. Pyhimysten päivät alkoivat muuntua nimipäiviksi, kun kirkon jäsenet ryhtyivät nimeämään lapsiaan pyhimysten mukaan.

Yhteys pyhimyksiin höllentyi, kun Martin Luther käynnisti Saksassa uskonnollisen reformaation. Se hylkäsi pyhimysten palvonnan ja korvasi pyhimyskalenterit evankelisilla kalentereilla, joihin merkittiin nimipäiviä myös suosituille kansannimille.

Suomeen tämä maallinen nimipäiväperinne saapui Ruotsin kautta 1700-luvulla. Tavan omaksuivat ensin – niin kuin tuolloin uudet muotivillitykset yleensä – säätyläiset, mutta seuraavalla vuosisadalla nimipäiviä vietettiin jo koko maassa.

Perinteen yleistymistä edisti täkäläinen nimipäiväkalenteri, jota päivitettiin vastaamaan suomalaisten tosiasiallista nimistöä.

Maassa, jossa kaikki eivät vielä satakaan vuotta sitten tienneet toistensa syntymäpäiviä, eivät aina omaansakaan, almanakkaan merkityt nimipäivät antoivat mahdollisuuden toivottaa sukulaisille ja ystäville vuosittain lisää onnellisia elonpäiviä.

Näin Suomesta tuli nimipäivien vieton kärkimaita – ja sellainen maamme on yhä. Meidän lisäksemme maallisia nimipäiviä viettävät innokkaasti lähinnä ruotsalaiset, tšekit ja latvialaiset.

Kalenterit tukevat edelleen

Nimipäiväperinteen säilymistä ovat tukeneet uudet nimipäiväkalenterit, joilla on haluttu varmistaa, että mahdollisimman monella on tilaisuus viettää nimipäivää.

Suomenruotsalaiset saivat omansa vuonna 1929. Inarinsaamelaisten kalenteria on julkaistu vuodesta 1996, ja ensimmäinen pohjoissaamelaisten kalenteri ilmestyi 1997.

Luonnollisesti myös ortodokseilla on kalenteri. He juhlivat nimipäivää oman nimikkopyhänsä päivänä.

Nykyään jopa 84 prosenttia suomalaisista pystyy viettämään nimipäivää suomenkielisen nimipäiväkalenterin mukaan.

Jos nimeään etsii lisäksi suomenruotsalaisesta, ortodoksisesta tai saamelaisesta kalenterista, nousee luku yli 90 prosenttiin, arvioi nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma-Paukkala, joka Helsingin yliopiston almanakkatoimiston johtajana hoitaa suomenkielistä nimipäiväkalenteria.

 

Lue lisää

Tiede-lehdessä 8/2018 on pitkä artikkeli, jossa tiedetoimittaja Johanna Junttila  kertoo nimipäiväperinteen synnystä ja nimipäivien perinteisistä viettotavoista. Nykyiset someviestit ja pullakahvit työpaikalla ovat kalpea aavistus alkuperäisistä menoista. Ennen päivänsankari sai nimipäiväpuun ja olkiheilan sänkyyn.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Jopa huonomuistisena pidetty kultakala pystyy palauttamaan mieleensä yli vuoden takaisia tapahtumia.

Englanninkieliset kutsuvat hajamielisyyttä usein ”kultakalan muistiksi”, ja sen väitetään olevan vain kolmen sekunnin mittainen.

Todellisuudessa kultakala, kuten moni muukin kala, on muistivirtuoosi. Sen muisti on jopa niin luotettava, että Kanadassa Brittiläisen Kolumbian yliopiston luennoitsijat hyödyntävät sitä biologian opetuksessa.

Harjoituksessa kunkin opiskelijan pitää opettaa yhdelle kultakalalle, että se saa ylimääräisen ruoka-annoksen uimalla tietyn värisen muoviputken luo. Joka kalalle on varattu hiukan eri värisävy. Sitten putkirivistö pidetään poissa kalojen näkyviltä vuoden ajan. Tämän jälkeen opiskelija saa tehtäväkseen kokeilla, vieläkö hänen ”oma” kalansa valitsee oikean sävyn.

Vastaus on kyllä. Jokainen kultakala viilettää edelleen oman värisävynsä putkelle.

Kalojen muisti on muutenkin osoittautunut mainettaan paremmaksi. Eräs todiste tästä on röyhelötokko, sormenmittainen sintti, joka elää Atlantin rantavesissä.

Tutkimuksissa on paljastunut, että röyhelötokko painaa nousuveden aikana mieleensä kolmiulotteisen kartan kotivetensä pohjasta. Sitä hyödyntämällä tokko löytää laskuveden aikana vuorovesilammikosta takaisin mereen. Kartta päässään se loikkii yhdestä rannalle jääneestä lampareesta viereiseen, siitä seuraavaan ja niin edelleen avoveteen asti.

Jos tokot siirtää vieraan rannan lammikoihin, niiden loikat suuntautuvat mihin sattuu ja päättyvät yleensä kuivalle maalle. Jo yhden nousuveden mittainen uiskentelu uuden pohjamaiseman yllä riittää kuitenkin siihen, että ne muistavat oikeat hyppelyreitit yli kuukautta myöhemmin.

 

Lue lisää

Kesäkuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa tutkija ja tietokirjailija Helena Telkänranta kertoo kalojen hämmästyttävistä kyvyistä. Valtaosa kalojen älyä ja tunnemaailmaa koskevista tutkimuksista on niin tuoretta, että tiedot eivät ole vielä ehtineet esimerkiksi oppikirjoihin.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.