Taiteilijan näkemys supermassiivisesta mustasta aukosta. Se ahmii ainetta ja säteilee hurjasti. Kuva: Nasa
Taiteilijan näkemys supermassiivisesta mustasta aukosta. Se ahmii ainetta ja säteilee hurjasti. Kuva: Nasa

Musta aukko nielee Auringon verran massaa kahdessa päivässä.

Australialaiset tähtitieteilijät ovat löytäneet hyvin kaukaa avaruudesta voimakkaasti säteilevän ja nopeasti laajenevan mustan aukon.

Kyseessä on niin sanottu kvasaari. Kvasaarit ovat poikkeuksellisen voimakkaasti säteileviä galaksien keskuksia, joita hallitsee supermassiivinen musta aukko.

Mustaan aukkoon putoaa jatkuvasti valtava määrä ainetta, ja kurimuksessa kiertävä aine kuumenee ja säteilee niin voimakkaasti, että kvasaarit hohtavat häikäisevän kirkkaina.

Nyt löydetyn kvasaarin ytimessä oleva musta aukko kasvaa nopeammin kuin mikään toistaiseksi löydetty. Sen massa lisääntyy noin prosentin miljoonassa vuodessa. Tämä voi kuulostaa hitaalta, mutta käytännössä se tarkoittaa, että musta aukko nielee Auringon verran massaa kahdessa päivässä – siis 180 Aurinkoa vuodessa.

”Musta aukko kasvaa niin nopeasti ja sen imemät kaasut tuottavat niin paljon kitkaa ja lämpöä, että se hohtaa tuhansia kertoja kirkkaampana kuin kokonaiset galaksit”, vertaa tähtitieteilijä Christian Wolf englantilaisessa AstronomyNow -lehdessä.

”Jos tämä musta aukko sijaitsisi meidän Linnunratamme ytimessä, se näyttäytyisi meille kymmenen kertaa kirkkaampana kuin täysikuu. Se näyttäisi uskomattoman kirkkaalta tähdeltä, jonka hohteessa muita tähtiä ei melkein huomaisi”, Wolf jatkaa.

Onneksi ei sijaitse, sillä kvasaarit hohkaavat ympäristöönsä niin paljon säteilyä, esimerkiksi röntgensäteitä, että elämä maapallolla olisi mahdotonta.

Löydetty kvasaari sijaitseekin erittäin kaukana, 12 miljardin valovuoden päässä. Se on siis meille näkyvän maailmankaikkeuden reunamilla.

Todellisuudessa kvasaari on vielä kauempana ja etääntyy meistä jatkuvasti, sillä maailmankaikkeus laajenee. Me pystymme näkemään sen nyt sellaisena kuin se oli 12 miljardia vuotta sitten.

Uteliaimmat voivat yrittää painaa sen nimen mieleen: QSO SMSS~J215728.21-360215.1.

Supermassiiviset mustat aukot ovat nimensä mukaisesti hyvin massiivisia: tämä yksilö pitää sisällään 20 miljardin Auringon massan.

Vaikka tällaiset kvasaarit säteilevät rajusti ja ovat äärimmäisen kirkkaita, niitä on kuitenkin vaikea löytää. Ne sijaitsevat tyypillisesti hyvin kaukana, eikä niitä ole helppo erottaa muista galakseista ja tähdistä. Vastaavia tunnetaan silti jo monia.

”On hyvin tärkeää löytää nämä kaikkein massiivisimmat, sillä niitä on kaikkein vaikeinta ymmärtää”, Wolf sanoo australialaiselle ABC-uutiskanavalle.

On mysteeri, miten kyseinen kvasaari on kasvanut niin suureksi niin nopeasti. Kun maailmankaikkeus syntyi 13,8 miljardia vuotta sitten ja kvasaari on ollut olemassa jo 12 miljardia vuotta sitten, se on kasvanut nuoressa universumissa varsin rivakkaa tahtia.

Kvasaarien havaitseminen on tärkeää myös siksi, että niiden avulla voidaan mitata maailmankaikkeuden laajenemista.

Wolfin ryhmän tutkimuksen julkaisee Australian tähtitieteellisen seuran lehti Pasa, ja se on nyt saatavilla arXiv-esijulkaisupalvelussa.

Useita tutkimuksia kokoavan katsauksen perusteella proteiinilisät on paras nauttia kokonaisen aterian yhteydessä, jos tavoite ei ole paisua mahdollisimman isoksi.

Markkinat ovat pullollaan erilaisia proteiinilisiä – patukoita, pirtelöitä ja pillereitä. Niiden hyöty tavalliselle treenajalle on kyseenalainen.

Ravitsemustietelijä Mikael Fogelholm huomauttaa Lääkärilehdessä, että suomalaiset saavat ruoasta suositusten mukaisesti proteiinia, eikä lisäproteiinista ole osoitettu olevan hyötyä – jos ei hevin haittaakaan.

Jos proteiinilisiä aikoo kuitenkin käyttää, uuden amerikkalaistutkimuksen tulokset saattavat kiinnostaa.

Indianassa sijaitsevan Purduen yliopiston ravitsemustieteilijät ovat koonneet yhteen tietoa 34 satunnaistetusta kontrolloidusta tutkimuksesta, joissa on tutkittu proteiinilisien käytön vaikutusta kehon rasvattoman massan ja kokonaismassan lisääntymiseen voimaharjoittelijoilla.

Tutkijoita kiinnosti nimenomaan se, onko väliä, milloin proteiinilisiä nauttii suhteessa muuhun ravinnonsaantiin. Tutkimus on julkaistu Nutrition Reviews -lehdessä.

Lyhykäisyydessään tulos on tämä: jos haluaa kasvattaa kehon kokonaismassaa, proteiinilisät kannattaa syödä aterioiden välissä. Jos taas tavoitteena on vähentää läskiä ja lisätä rasvatonta massaa, lisäproteiini on syytä säästää muun ruoan yhteyteen.

Syynä näyttää olevan yksinkertaisesti se, että aterioiden välissä nautittu proteiinilisä nostaa helposti päivän kokonaisenergiansaantia. Proteiinia ateroiden yhteydessä nauttiva saattaa sen sijaan ottaa vähemmän muuta ruokaa lautaselle ja tulla kokonaisuudessa syöneeksi vähemmän.

Tutkimuksissa proteiinilisiä treenin aikoihin tai muulloin ateroiden välissä nauttineilla henkilöillä kokonaispaino nousi useammin. Ateroiden kanssa proteiininsa nauttivilla puolestaan kehon rasvaton paino lisääntyi ja läskit sulivat tehokkaammin.

Sama lukuina: ruoan kanssa proteiinilisiä käyttävistä paino nousi vain 56 prosentilla henkilöistä, kun aterioiden välillä proteiinia ottaneista paino nousi 72 prosentilla henkilöistä.

Rasvaton paino lisääntyi kummallakin ryhmällä. Ateriaryhmällä ne nousi 94 prosentilla henkilöistä ja toisella ryhmällä 90 prosentilla henkilöistä.

Suurin ero oli rasvan karistamisessa. Kun proteiinilisät säästi aterialle, 87 prosentilla henkilöistä kehon rasva väheni, kun taas proteiinia pitkin päivää popsivista rasvaa suli vain 59 prosentilla.

Kehon rasvattoman painon suhde kokonaispainoon lisääntyi jokaisella, joka nautti proteiininsa aterian yhteydessä, mutta aterioiden välissä proteiinia syövistä 16 prosentilla näin ei käynyt.

Proteiinilisien säästäminen aterialle näyttää siis parantavan kehon koostumusta ja auttavan rasvan vähentämisessä.

Tässä tutkimuksessa ei ole tarkasteltu henkilöitä, jotka eivät nauti lainkaan proteiinilisiä, vaan ainoastaan sitä, milloin lisäproteiini kannattaisi nauttia, jos sitä käyttää.

Proteiinia tarvitaan lihasten kasvuun, mutta tutkimusten mukaan yli 1,6 gramman päiväsaannista painokiloa kohti ei näytä olevan lisähyötyä. Se tarkoittaa satakiloisella ihmisellä 160 grammaa proteiinia päivässä.

Suomessa proteiinin saantisuositus on 10–20 prosenttia päivittäisestä energiasta

Serengetin läpi virtaavassa Mara-joessa ja Tansanian Ruaha-joessa elävät virtahevot muuttavat veden sontaiseksi liejuksi.

Koskemattoman luonnon läpi virtaava luonnontilainen joki voi olla aivan kammottava jätesammio täysin ilman ihmisen vaikutusta. Näin ovat virtahevot tehneet Afrikan joille.

400 kilometriä pitkä Mara-joki mutkittelee Kenian ylängöiltä Tansaniaan Masai Maran kansallisen suojelualueen läpi ja laskee lopulta kauniiseen Victoriajärveen. Serengetin tasangoilla sijaitseva alue on Afrikan upeimpia luonnonpuistoja.

Paikoittain Mara-joki on kuitenkin niin täynnä siinä rypevien virtahepojen ulostetta, että kalat tukehtuvat hapenpuutteeseen. Kun virtahepojen uloste- ja virtsamassat lähtevät tulvien seurauksena liikkeelle, kaloja kuolee kaukana alajuoksullakin.

Tutkijapariskunta Chris Dutton ja Amanda Subalusky seurasivat jokea ja ihmettelivät, miksi aina veden noustessa puolisen metriä rannoille kertyy tuhansia kuolleita kaloja.

Paikalliset riistanvartijat syyttivät tilanteesta yläjuoksulla asuvien maanviljelijöiden torjunta-aineita, mutta uutteralla tutkimustyöllä Dutton ja Subalusky onnistuivat ratkaisemaan mysteerin.

Kyseisellä alueella elää noin 4 000 virtahepoa. Öisin ne laiduntavat ruohotasangoilla, ja päivisin ne tulevat jokeen viilentymään ja suojautumaan paahtavalta auringolta.

Virtahevoilla on tapana tehdä kaikki tarpeensa jokeen. Kun eläimiä on tuhansia, joessa köllöttelevät virtahevot tuottavat yhdessä ainoassa päivässä 8 500 kiloa ulostetta.

”Kun seisot sillalla ja lasket verkon veteen vain pariksi sekunniksi, se on keskeltä aivan täynnä ulostetta. Ulostetta on joka paikassa, kivien päällä ja pohjassa”, Dutton päivittelee The Atlantic-lehdessä.

Kuivalla kaudella veden pinta laskee, ja paikoittain joki on niin sakeana, että sen vesi on pelkkää ammoniakista, metaanista ja rikkivedystä koostuvaa sontaliejua. Ulostetta hajottavat bakteerit imevät kaiken hapen.

Kun lopulta sataa ja joki tulvii, lieju liikahtaa kohti alajuoksua ja aiheuttaa massiivista happikatoa vielä matkojen päässä. Sama on havaittu myös Tansanian Ruaha-joessa.

Soppaa sakeuttaa vielä se, että joka vuosi tuhannet gnuuantiloopit vaeltavat joelle ja hukkuvat massoina. Vuoden aikana, osana luonnon tavallista kiertokulkua, jokeen saattaa hukkua 6 000 antilooppia. Niinpä joessa mädäntyy säännöllisesti 1 100 tonnin edestä kuolleita eläimiä.

”Mara on todella ainutlaatuinen ekosysteemi”, Subalusky sanoo.

Hänen mukaansa virtahevot ja gnuuantiloopit toimivat kuin liukuhihna, joka kanavoi ravinteita maan päältä ja siirtää ne jokeen ulosteiksi ja mädäntyviksi raadoiksi.

Suojelualueella elää lisäksi useita elefanttilaumoja sekä tuhansia seeproja ja gaselleja saalistajineen.

Voi hyvin olla, että monet maailman luonnontilaiset joet muistuttivat liejuisena virtaavaa Maraa, ennen kuin ihminen saapui ja teurasti suurikokoiset maaeläimet sukupuuttoon tai sen partaalle.

Duttonin, Subaluskyn ja kollegoiden tutkimuksen julkaisi Nature Communications.