Sandy kasteli Vapaudenpatsaan.
Sandy kasteli Vapaudenpatsaan.

Kahden asteen lämmönnousu kymmenkertaistaisi myrskyjen nostamat tulvat. 

Ilmaston lämmetessä hurrikaani Katrinan kokoisia myrskyvuoksia esiintyy kymmen kertaa tiheämmin kuin nyt, arvioi kansainvälinen tutkimusryhmä Pnas-tiedelehdessä.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että hirmumyrskyjen nostamat tulvat lisääntyvät lämpiminä aikoina. Vuodesta 1923 lähtien suuria myrskytulvia on Yhdysvaltain etelä- ja itärannikolla sattunut kerran 20 vuodessa.

"Jo 1900-luvulla tapahtuneen lämpenemisen takia olemme ylittäneet kynnyksen, jonka jälkeen puolet hirmumyrskytulvista johtuu ilmastonmuutoksesta", sanoo tutkija Aslak Grinsted Kööpenhaminan yliopiston Niels Bohr –tutkimuslaitoksesta.

Sisältö jatkuu mainoksen jälkeen

Mikäli ilmasto lämpenee kaksi astetta, myrskytulvien määrä kymmenkertaistuu nykyisestä. Tämä tarkoittaisi sitä, että Katrina-luokan hyöky sattuisi joka toinen vuosi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Trooppiset hirmumyrkyt syntyvät lämmenneiden valtamerten yllä, kun vesi haihtuu voimakkaasti lämpimään ilmaan. Atlantilla ne liikkuvat tyypillisesti kohti Meksikonlahtea ja Yhdysvaltain itärannikkoa. Viime syksynä tällainen Sandyksi nimetty hirmumyrsky kylvi tuhoa Karibialta ja New Yorkiin asti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla