Kemistit ovat eristäneet hiestämme yli kolmesataa yhdistettä, mutta hyttysiin vetoavaa kuningasainetta ei ole löytynyt. Olisiko houkutin sittenkin monen kemikaalin cocktail?

Kuvittele kaunis kesäilta järven rannalla. On isäntä, on emäntä, lämmin sauna – ja verenimijöiden joukko-osasto asemissaan lähimetsän hämärässä. Kun isäntä astuu ulos saunasta ja höyry leijailee ympäristöön, hyttyset liikahtelevat levottomasti mutta eivät nouse siivilleen. Kun emäntä tulee ovesta, koko joukko-osasto lähtee liikkeelle ja piirittää naisparan kiihkeänä parvena. – Miksi ne kiusaavat vain minua eivätkä sinua, emäntä tuskailee ja pakenee sisälle.

Ilmiö on todellinen

Tilanne on tuttu monessa suomalaisperheessä. Hyttysten imukärsässä toiset maistuvat paremmalta kuin toiset. Nämä hyttysmagneetit keräävät kaikki hyttyset ympärilleen, ja muut saavat olla rauhassa.

Hyttysmagnetismi on todistettu myös tieteellisesti. Laboratoriokokeissa hyttyset lentävät putkessa, joka y:n lailla jakautuu kahteen osaan. Toisessa sakarassa on hyttysmagneetin hikeä ja toisessa verrokin. Lähes poikkeuksetta hyttyset seuraavat hyttysmagneetin hajua.

Hyttysmagnetismia ei ole todettu muilla eläimillä – ehkä siksi, ettei sitä ole tutkittu – mutta saman sukuinen ilmiö on lehmien kärpäsmagnetismi. Britanniassa Rothamstedin yliopiston tutkijat ovat havainneet, että laitumilla suurin osa kärpäsistä pyörii muutaman kärpäsmagneetin ympärillä.

Mikä hyttysmagneeteissa hyttysiä himottaa? Kysymykseen ei ole valmista vastausta, mutta hyvä alku kuitenkin.

Houkuttimia suusta ja ihosta

Tutkijat ovat tienneet vuosia, että uloshengityksessä vapautuva hiilidioksidi on hyvä hyttyshoukutin. Hyttysten lisäksi se vetää puoleensa paarmoja, mäkäröitä ja muita kaksisiipisiä. Tutkijoiden mukaan hiilidioksidi ei kuitenkaan voi olla koko tarina eikä ehkä edes tarinan puolikas.

– Jos hyttyset etsisivät uhrinsa yksin hiilidioksidin perusteella, ne yrittäisivät lentää suuhumme ja sieraimiimme, sanoo Yhdysvaltain maatalousministeriön kemisti Uli Bernier.

Bernierin mukaan hiilidioksidi aktivoi hyttysen. Kun kaasumolekyylit leijailevat veriateriaa odottavan siivekkään tuntosarvien CO2 -reseptoreihin, se tietää, että uhri on lähellä, ja lähtee etsimään tätä. Kun hyttynen pääsee lähemmäksi, se etsiytyy uhrin iholle muiden vihjeiden perusteella. Tärkein niistä on hienhaju.

Hien yhdisteitä on tutkittu pitkään siinä toivossa, että niistä löytyisi ratkaisu tehokkaampien hyttyskarkotteiden kehittämiseen. Jo vuonna 1968 havaittiin esimerkiksi, että maitohappo on paljon tehokkaampi hyttyshoukutin kuin hiilidioksidi. Maitohappoa ehdotettiin jopa hyttysmagneetiksi, sillä sitä vapautuu ihosta eikä hengityksestä.

Kuvio on kuitenkin muuttunut sitä monimutkaisemmaksi, mitä enemmän ilmiötä on selvitelty.

Yksi aine vai paletti?

Hyttysmagneettitutkimuksen keskeisin kysymys on, onko ihmishiessä jokin yksittäinen kuningasaine, joka vetää hyttysiä puoleensa, vai toimiiko houkuttimena useiden aineiden sekoitus. Havainnot eivät yksiselitteisesti puolla kumpaakaan ajatusta.

Ensimmäistä hypoteesia tukee Kalifornian yliopistossa löydetty proteiini Agamobpi. Se on hyttysen tuntosarvissa toimiva proteiini, joka sitoo houkuttelevan hajumolekyylin ja siirtää sen hajureseptoriin. Mikä tuo hajumolekyyli on, ei vielä tiedetä, mutta koska proteiinit toimivat avain ja lukko -periaatteella, hyttysmagnetismi voisi perustua yhteen ainoaan hajumolekyyliin. Toisaalta näitä molekyylejä ja niitä sitovia proteiineja voi olla paljon vielä tunnistamatta.

Uli Bernierin tutkimusryhmä on testannut yli kolmesataa ihmishiestä eristettyä yhdistettä ja löytänyt kolme "maagista" kemikaalia, joita 90 prosenttia hyttysistä ei voi vastustaa. Ne houkuttelevat niitä kaikissa oloissa ja huomattavasti tehokkaammin kuin pelkkä hiilidioksidin ja maitohapon sekoitus.

Näiden vielä liikesalaisuuksina pysyvien kemikaalien tutkimukset viittaavat siihen, että hyttysmagnetismin avain olisi hajupaletti eli erilaisten yhdisteiden sekoitus oikeassa suhteessa. Kun kolmen yhdisteen pitoisuuksia muutellaan tietyllä tapaa, haju ei herätä hyttysissä minkäänlaista reaktiota, kun taas tietyt sekoitussuhteet tekevät niistä verenhimoisia.

Mikään sekoitus ei kuitenkaan ole vielä osoittautunut yhtä hyväksi houkuttimeksi kuin ihmisen käsivarsi. Tämän perusteella hyttysmagnetismi perustuisi itse kunkin henkilökohtaiseen kemialliseen profiiliin.

Bakteerit mukana pelissä

Tilannetta monimutkaistaa vielä eräs muuttuja: bakteerit. Kaikki hikemme yhdisteet eivät ole omiamme, vaan osa on peräisin ihomme bakteerien aineenvaihduntatuotteista. Hyttysmagnetismi voisi siis vaihdella sen mukaan, miten hyvin tai huonosti pidämme huolta hygieniastamme.

Bakteerien osuus ilmiössä löytyi hauskan mielleyhtymän kautta Hollannissa vuonna 1993. Wageningenin yliopiston tutkija Bart Knols oli ihmetellyt, miksi Anopheles gambiae -hyttynen hakeutuu useimmiten jalkoihin; Suomessa tästä mieltymyksestä tunnetaan pieni Aedes cinereus.

Koska jalat haisevat usein varpaanvälijuustolta, Knols päätti testata, houkuttelisiko pelkkä varpaanvälijuusto hyttysiä. Hän laittoi hyttyset hajuputkeen ja tarjosi niille puhdasta ilmaa ja limburginjuustoa. Suurin osa hyttysistä tunsi selvää tenhoa juustoa kohtaan.

Voimakastuoksuinen limburger on belgialaisten munkkien kehittämä juusto, jota valmistusprosessin tietyssä vaiheessa poljettiin paljailla jaloilla. Ei siis liene sattumaa, että juustossa elävä bakteeri Brevibacterium linens on hyvin läheistä sukua jalkapohjissamme viihtyvälle Brevibacterium epidermis -lajille.

Jos hyttysiä juustossa vetävät bakteerien aineenvaihduntatuotteet, miksi eivät meidän jaloissamme.

Hyttysten kiinnostus sukkamehua kohtaan on todettukin Yhdysvalloissa. Maatalousministeriön kemisti Dan Kline houkutteli hyttysiä sukilla, joita hän oli käyttänyt kolme päivää.

Pitoisuus kaikkein tärkein?

Hyttysmagnetismin tutkijat ovat päätyneet miettimään myös kysymystä, voisivatko jotkut ihmiset olla hyttysmagneettien vastakohtia ja jopa karkottaa hyttysiä. Kysymys ei välttämättä ole kaukaa haettu, sillä esimerkkejä löytyy eläinmaailmasta.

Rothamstedin yliopiston tutkijat ovat havainneet, että jotkin lehmät erittävät voimakkaita hajuja, joita kärpäset karttavat. Kun näitä kärpäskarkottimia sijoitetaan laitumille tavallisten lehmien sekaan, kärpäskiusa vähenee parhaimmillaan kymmeniä prosentteja.

On enemmän kuin todennäköistä, että meillä ihmisilläkin on karkottavia yhdisteitä. Tuoreen havainnon mukaan esimerkiksi rasva-aineenvaihdunnassa syntyvät ketoaineet pitävät hyttyset loitolla. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, haisevatko ne hyttysistä vastenmielisiltä vai peittävätkö ne houkuttelevia hajuja.

Useimmat tutkijat ovat kuitenkin sillä kannalla, että niin magneeteissa kuin karkotteissa on pikemmin kyse pitoisuuksista kuin yksittäisistä yhdisteistä. Hyvä esimerkki on maitohappo. Pieninä pitoisuuksina se houkuttaa hyttysiä mutta suurina karkottaa niitä.

Teksti: Jani Kaaro

Julkaistu Tiede -lehdessä 6/2010.

Tiede.fi-sivuston päivittäiset tiedeuutiset palaavat kesätauolta 1. elokuuta. 

Tietoisuus ei ole vakaa tila vaan vaihtelee alati. Se tarjoaa tilaisuuksia oudoille aistimuksille. Kuva: iStock

Muinaisen kalliotaiteen kuvajaiset tuotti muuntunut tietoisuus. Se syntyy meidänkin aivoissamme.

Kalliotaidetta tehtiin kaikilla asutuilla mantereilla kymmeniätuhansia vuosia. Suomestakin sitä tunnetaan yli viidentuhannen vuoden takaa.

Jos olet joskus katsellut kuvia näistä maalauksista tai uurroksista, olet varmaan pannut merkille, kuinka samankaltaisia ne ovat maailman eri puolilla.

Kaikkialla kiveen on laadittu ristikoita, siksakkeja, aaltoviivoja, täpliä, kaaria ja spiraaleja. Yhtä lailla yleismaailmallisia ovat eläimet, ja joka puolella on kuvattu paljon myös ihmisiä.

Ihmisissä huomiota kiinnittää yhtäläinen kahtalaisuus. Osa toimittaa selvästi arkisia askareita, osa kokee jotain yliluonnollista. Heillä saattaa olla linnun pää, peuran sarvet tai leijonan häntä.

Menneisyytemme tutkijoilla on selitys samankaltaisuuteen. Se löytyy aivoistamme.

Tietoisuus on universaali

Tietoisuuden syvintä olemusta etsitään yhä, mutta yksi asia näyttää selvältä: aivomme tuottavat kaikille yhteistä tajunnan sisältöä.

Esihistoriallista ihmismieltä tutkiva Steven Mithen laskee, että universaali tietoisuus syntyi noin 50 000–60 000 vuotta sitten, samoihin aikoihin, kun meidän nykyisten ihmisten esivanhemmat purkautuivat Afrikasta maailmalle. Silloin aivorakenteissa tapahtui muutoksia, jotka mahdollistivat uudet kollektiiviset innovaatiot.

Kalliotaiteessa tämä näkyy aiheiden samanlaisuutena.

Yhteiset sisällöt syntyvät muuntuneessa tietoisuuden tilassa, jossa aivot tuottavat kuvia ihan itsestään, ilman visuaalisia ärsykkeitä. Tutkijat kutsuvat sisäsyntyisiä aistimuksia entoptisiksi kuviksi, mutta he eivät osaa vielä sanoa, miten aivot niitä tarkkaan ottaen tekevät. Se tiedetään, että havainnot etenevät vaiheissa abstrakteista kuvioista hallusinaatioihin ja että aivot ovat mukana laajalti.

Kuka vain voi kokea

Myös se on käynyt tutkimuksissa ilmi, että entoptisia havaintoja voi syntyä kenen tahansa päässä.

Tilaisuuksia tarjoaa tietoisuuden häilyvyys. Tajuntamme ei näet ole vakaa vaan vaihtelee tilasta toiseen. Erityisen altis harha-aistimuksille tietoisuus on silloin, kun se on kääntynyt sisäänpäin, itseen.

Entisaikain samaanit näkivät oman kulttuurinsa pyhiä ja pahoja, me voimme nähdä enkelin, kuolleen omaisen tai hirviön. Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan yliluonnolliset aistimukset ovat yleisiä. Sellaisen on kokenut joka toinen maailman ihminen.

 

Lue lisää

Huhtikuun Tiede-lehdessä on pitkä artikkeli, jossa kalliotaidetta tutkiva psykologi Mauno Niskanen valaisee universaalin tietoisuuden ja entoptisten aistimusten syntyä.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.

Planeetta imee 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tähtitieteilijät ovat löytäneet planeetan, joka on kuin itse pimeys. Kaukana Leijonan tähdistössä omaa tähteään kiertävä Jupiterin kokoinen Wasp-104b imee jopa 99 prosenttia siihen osuvasta valosta.

Tutkijat kirjoittavat arXiv-esijulkaisupalveluun ladatussa artikkelissaan, että Wasp-104b on ”mustempi kuin hiili”.

Wasp-104b on Jupiterin massainen kaasujättiläinen. Se kiertää emotähteään erittäin lähellä, lähempänä kuin Merkurius kiertää meidän Aurinkoamme. Planeetta tekee täyden kierroksen tähtensä ympäri alle kahdessa vuorokaudessa.

Tällaista tähden lähellä kiertävää kaasuplaneettaa kutsutaan kuumaksi jupiteriksi. Tähden säteily lämmittää planeettaa jopa tuhansiin asteisiin, mikä estää muun muassa pilvien muodostumisen planeetan päiväpuolelle.

Wasp-104b on lisäksi vuorovesilukittunut tähteensä, eli aina sama puoli planeetasta on tähteen päin. Toisella puolella vallitsee ikuinen yö.

Äärimmäisen musta väri johtuu siitä, että valoa heijastavia pilviä ei pääse muodostumaan. Sen sijaan planeetan kaasukehässä on kaliumia ja natriumia, jotka imevät valoa.

Tummuus ei estä meitä havaitsemasta planeettaa. Tämäkin planeetta löydettiin tarkastelemalla varjoa, joka muodostuu kun planeetta kulkee meistä katsoen tähtensä editse.

”Tähän asti tunnetuista mustista planeetoista sanoisin, että tämä menee top viiteen. Ehkä top kolmoseen”, pohtii tutkimusta johtanut astrofyysikko, tohtoriopiskelija Teo Mocnik englantilaisesta Keelen yliopistosta New Scientist -lehdessä.

Wasp-104b ei ole siis ainoa laatuaan. Tällaisia pikimustia planeettoja tunnetaan muutama muukin. Tummin kaikista on vuonna 2011 löydetty TrES-2b, joka heijastaa vain 0,1 prosenttia siihen osuvasta valosta. Sen kaasukehässä on muun muassa titaanioksidia valoa imemässä.

Toinen kiintoisa musta jättiläinen on Hat-p-7b. Sen yöpuolella sataa rubiineja ja safiireita, kun planeetan kaasukehässä oleva alumiinioksidi tiivistyy mineraalikiteiksi eli korundeiksi.

Vaikka nämä planeetat heijastavat äärimmäisen vähän valoa, on hieman harhaanjohtavaa verrata niitä hiileen, huomauttaa astrofysiikan professori Adam Burrows Princetonin yliopistosta. Ne eivät näyttäydy aivan pikimustina, vaan mitä luultavimmin Wasp-104b on hyvin tumman purppuran värinen. TrES-2b puolestaan on niin kuuma, että se hohtaa heikosti punaisena, kuin kekäle.

Planeetat löydettiin Kepler-avaruusteleskoopin avulla. Aurinkoa kiertävä Kepler-teleskooppi on tähän mennessä havainnut jo yli 2300 planeettaa muiden tähtien ympäriltä.