Kemistit ovat eristäneet hiestämme yli kolmesataa yhdistettä, mutta hyttysiin vetoavaa kuningasainetta ei ole löytynyt. Olisiko houkutin sittenkin monen kemikaalin cocktail?

Kuvittele kaunis kesäilta järven rannalla. On isäntä, on emäntä, lämmin sauna – ja verenimijöiden joukko-osasto asemissaan lähimetsän hämärässä. Kun isäntä astuu ulos saunasta ja höyry leijailee ympäristöön, hyttyset liikahtelevat levottomasti mutta eivät nouse siivilleen. Kun emäntä tulee ovesta, koko joukko-osasto lähtee liikkeelle ja piirittää naisparan kiihkeänä parvena. – Miksi ne kiusaavat vain minua eivätkä sinua, emäntä tuskailee ja pakenee sisälle.

Ilmiö on todellinen

Tilanne on tuttu monessa suomalaisperheessä. Hyttysten imukärsässä toiset maistuvat paremmalta kuin toiset. Nämä hyttysmagneetit keräävät kaikki hyttyset ympärilleen, ja muut saavat olla rauhassa.

Hyttysmagnetismi on todistettu myös tieteellisesti. Laboratoriokokeissa hyttyset lentävät putkessa, joka y:n lailla jakautuu kahteen osaan. Toisessa sakarassa on hyttysmagneetin hikeä ja toisessa verrokin. Lähes poikkeuksetta hyttyset seuraavat hyttysmagneetin hajua.

Hyttysmagnetismia ei ole todettu muilla eläimillä – ehkä siksi, ettei sitä ole tutkittu – mutta saman sukuinen ilmiö on lehmien kärpäsmagnetismi. Britanniassa Rothamstedin yliopiston tutkijat ovat havainneet, että laitumilla suurin osa kärpäsistä pyörii muutaman kärpäsmagneetin ympärillä.

Mikä hyttysmagneeteissa hyttysiä himottaa? Kysymykseen ei ole valmista vastausta, mutta hyvä alku kuitenkin.

Houkuttimia suusta ja ihosta

Tutkijat ovat tienneet vuosia, että uloshengityksessä vapautuva hiilidioksidi on hyvä hyttyshoukutin. Hyttysten lisäksi se vetää puoleensa paarmoja, mäkäröitä ja muita kaksisiipisiä. Tutkijoiden mukaan hiilidioksidi ei kuitenkaan voi olla koko tarina eikä ehkä edes tarinan puolikas.

– Jos hyttyset etsisivät uhrinsa yksin hiilidioksidin perusteella, ne yrittäisivät lentää suuhumme ja sieraimiimme, sanoo Yhdysvaltain maatalousministeriön kemisti Uli Bernier.

Bernierin mukaan hiilidioksidi aktivoi hyttysen. Kun kaasumolekyylit leijailevat veriateriaa odottavan siivekkään tuntosarvien CO2 -reseptoreihin, se tietää, että uhri on lähellä, ja lähtee etsimään tätä. Kun hyttynen pääsee lähemmäksi, se etsiytyy uhrin iholle muiden vihjeiden perusteella. Tärkein niistä on hienhaju.

Hien yhdisteitä on tutkittu pitkään siinä toivossa, että niistä löytyisi ratkaisu tehokkaampien hyttyskarkotteiden kehittämiseen. Jo vuonna 1968 havaittiin esimerkiksi, että maitohappo on paljon tehokkaampi hyttyshoukutin kuin hiilidioksidi. Maitohappoa ehdotettiin jopa hyttysmagneetiksi, sillä sitä vapautuu ihosta eikä hengityksestä.

Kuvio on kuitenkin muuttunut sitä monimutkaisemmaksi, mitä enemmän ilmiötä on selvitelty.

Yksi aine vai paletti?

Hyttysmagneettitutkimuksen keskeisin kysymys on, onko ihmishiessä jokin yksittäinen kuningasaine, joka vetää hyttysiä puoleensa, vai toimiiko houkuttimena useiden aineiden sekoitus. Havainnot eivät yksiselitteisesti puolla kumpaakaan ajatusta.

Ensimmäistä hypoteesia tukee Kalifornian yliopistossa löydetty proteiini Agamobpi. Se on hyttysen tuntosarvissa toimiva proteiini, joka sitoo houkuttelevan hajumolekyylin ja siirtää sen hajureseptoriin. Mikä tuo hajumolekyyli on, ei vielä tiedetä, mutta koska proteiinit toimivat avain ja lukko -periaatteella, hyttysmagnetismi voisi perustua yhteen ainoaan hajumolekyyliin. Toisaalta näitä molekyylejä ja niitä sitovia proteiineja voi olla paljon vielä tunnistamatta.

Uli Bernierin tutkimusryhmä on testannut yli kolmesataa ihmishiestä eristettyä yhdistettä ja löytänyt kolme "maagista" kemikaalia, joita 90 prosenttia hyttysistä ei voi vastustaa. Ne houkuttelevat niitä kaikissa oloissa ja huomattavasti tehokkaammin kuin pelkkä hiilidioksidin ja maitohapon sekoitus.

Näiden vielä liikesalaisuuksina pysyvien kemikaalien tutkimukset viittaavat siihen, että hyttysmagnetismin avain olisi hajupaletti eli erilaisten yhdisteiden sekoitus oikeassa suhteessa. Kun kolmen yhdisteen pitoisuuksia muutellaan tietyllä tapaa, haju ei herätä hyttysissä minkäänlaista reaktiota, kun taas tietyt sekoitussuhteet tekevät niistä verenhimoisia.

Mikään sekoitus ei kuitenkaan ole vielä osoittautunut yhtä hyväksi houkuttimeksi kuin ihmisen käsivarsi. Tämän perusteella hyttysmagnetismi perustuisi itse kunkin henkilökohtaiseen kemialliseen profiiliin.

Bakteerit mukana pelissä

Tilannetta monimutkaistaa vielä eräs muuttuja: bakteerit. Kaikki hikemme yhdisteet eivät ole omiamme, vaan osa on peräisin ihomme bakteerien aineenvaihduntatuotteista. Hyttysmagnetismi voisi siis vaihdella sen mukaan, miten hyvin tai huonosti pidämme huolta hygieniastamme.

Bakteerien osuus ilmiössä löytyi hauskan mielleyhtymän kautta Hollannissa vuonna 1993. Wageningenin yliopiston tutkija Bart Knols oli ihmetellyt, miksi Anopheles gambiae -hyttynen hakeutuu useimmiten jalkoihin; Suomessa tästä mieltymyksestä tunnetaan pieni Aedes cinereus.

Koska jalat haisevat usein varpaanvälijuustolta, Knols päätti testata, houkuttelisiko pelkkä varpaanvälijuusto hyttysiä. Hän laittoi hyttyset hajuputkeen ja tarjosi niille puhdasta ilmaa ja limburginjuustoa. Suurin osa hyttysistä tunsi selvää tenhoa juustoa kohtaan.

Voimakastuoksuinen limburger on belgialaisten munkkien kehittämä juusto, jota valmistusprosessin tietyssä vaiheessa poljettiin paljailla jaloilla. Ei siis liene sattumaa, että juustossa elävä bakteeri Brevibacterium linens on hyvin läheistä sukua jalkapohjissamme viihtyvälle Brevibacterium epidermis -lajille.

Jos hyttysiä juustossa vetävät bakteerien aineenvaihduntatuotteet, miksi eivät meidän jaloissamme.

Hyttysten kiinnostus sukkamehua kohtaan on todettukin Yhdysvalloissa. Maatalousministeriön kemisti Dan Kline houkutteli hyttysiä sukilla, joita hän oli käyttänyt kolme päivää.

Pitoisuus kaikkein tärkein?

Hyttysmagnetismin tutkijat ovat päätyneet miettimään myös kysymystä, voisivatko jotkut ihmiset olla hyttysmagneettien vastakohtia ja jopa karkottaa hyttysiä. Kysymys ei välttämättä ole kaukaa haettu, sillä esimerkkejä löytyy eläinmaailmasta.

Rothamstedin yliopiston tutkijat ovat havainneet, että jotkin lehmät erittävät voimakkaita hajuja, joita kärpäset karttavat. Kun näitä kärpäskarkottimia sijoitetaan laitumille tavallisten lehmien sekaan, kärpäskiusa vähenee parhaimmillaan kymmeniä prosentteja.

On enemmän kuin todennäköistä, että meillä ihmisilläkin on karkottavia yhdisteitä. Tuoreen havainnon mukaan esimerkiksi rasva-aineenvaihdunnassa syntyvät ketoaineet pitävät hyttyset loitolla. Vielä ei kuitenkaan tiedetä, haisevatko ne hyttysistä vastenmielisiltä vai peittävätkö ne houkuttelevia hajuja.

Useimmat tutkijat ovat kuitenkin sillä kannalla, että niin magneeteissa kuin karkotteissa on pikemmin kyse pitoisuuksista kuin yksittäisistä yhdisteistä. Hyvä esimerkki on maitohappo. Pieninä pitoisuuksina se houkuttaa hyttysiä mutta suurina karkottaa niitä.

Teksti: Jani Kaaro

Julkaistu Tiede -lehdessä 6/2010.

Tiede.fi-sivuston päivittäiset tiedeuutiset palaavat kesätauolta 1. elokuuta. 

Uudet tutkimukset osoittavat, että aspiriini ei auta torjumaan ensimmäistä sydäninfarktia tai aivoverenkierron tukosta, vaikka se ehkäisee niiden uusiutumista.

Aspiriinia käytetään yleisesti paitsi särkylääkkeenä myös sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyyn iäkkäillä, riskiryhmiin kuuluvilla ihmisillä.

Aspiriini eli asetyylisalisyylihappo ehkäisee veren hyytymistä, sillä se estää verihiutaleita takertumasta toisiinsa. Lääkkeen käyttö pienentää tutkitusti riskiä sydän- tai aivoinfarktin uusiutumiseen. Se saattaa myös ehkäistä peräsuolen ja paksusuolen syöpien esiasteiden kehittymistä.

Suomessakin aspiriinin on laskettu ehkäisevän satoja kuolemia vuodessa. Moni keski-iän ylittänyt syö myös omasta aloitteestaan ”miniaspiriinia” eli suurimmillaan 100 milligramman annoksen asetyylisalisyylihappoa päivässä verenkiertohäiriöitä ehkäistäkseen.

Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että jos henkilöllä ei ole merkittäviä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä, ei aspiriinista ole hyötyä. Toisin sanoen aspiriini tuskin auttaa ehkäisemään sitä ensimmäistä infarktia, vaikka se suojaakin niiden uusiutumiselta.

Arvostetussa New England Journal of Medicinessä julkaistut kolme uutta tutkimusta viittaavat nyt vahvasti siihen, että perusterveelle 70 vuotta täyttäneelle ihmiselle ei ole mitään hyötyä popsia aspiriinia päivittäin varmuuden vuoksi.

Päin vastoin siitä voi olla haittaa, sillä veren hyytymistä ehkäisevä aspiriini lisää riskiä vaarallisiin verenvuotoihin aivoissa ja ruoansulatuskanavassa. 19 000 henkilön seurantaryhmässä aspiriinia päivittäin käyttäneet saivat merkittävästi todennäköisemmin verenvuotoja kuin ne, joille annettiin lumelääkettä. Mitään hyötyjä aspiriinista ei ilmennyt.

”Jos et tarvitse aspiriinia, älä ota sitä”, tiivistää tutkimuksia johtanut professori John McNeil australialaisesta Monashin yliopistosta The New York Timesissa.

Aspree-tutkimushankkeen tarkoitus oli saada lisätietoa aspiriinin vaikutuksesta nimenomaan perusterveisiin yli 70-vuotiaisiin ihmisiin, jotka eivät ole koskaan saaneet aivohalvausta tai sydänkohtausta. Samalla haluttiin selvittää, ehkäiseekö päivittäinen aspiriiniannos dementiaa tai syöpää tässä ikäryhmässä.

Tutkimuksessa seurattiin 19 000:ta ihmistä, pääosin valkoihoisia australialaisia, viiden vuoden ajan. Lisäksi mukana oli pienempi ryhmä yhdysvaltalaisia 65 vuotta täyttäneitä afrikkalais- ja latinotaustaisia koehenkilöitä. Näillä väestöryhmillä on suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja dementiaan.

Puolet koehenkilöistä sai joka päivä 100 milligramman annoksen aspiriinia ja puolet lumepillerin. Valtaosa tutkituista ei ollut aiemmin käyttänyt säännöllisesti aspiriinia.

Aspiirini ei suojannut ensimmäiseltä sydänkohtaukselta, aivohalvaukselta eikä muilta sydän- ja verisuonisairauksilta juuri lumelääkettä paremmin. Aspiriiniryhmässä näitä sairastapauksia oli 10,7 jokaista tuhatta henkilöä kohti, kun lumelääkeryhmässä niitä oli 11,3.

Aspiriinia päivittäin käyttävät saivat kuitenkin muita todennäköisemmin vakavia verenvuotoja ruoansulatuskanavaan tai aivoihin. Aspiriiniryhmässä verenvuototapauksia oli tuhatta henkilöä kohden 8,6 ja lumelääkeryhmässä 6,2.

Dementian ja muiden elämänlaatua heikentävien sairauksien esiintyvyydessä ei kuitenkaan havaittu näiden kahden ryhmän välillä mitään eroa seuranta-aikana.

Yllättäen aspiriiniryhmässä kuolleisuus ja erityisesti syöpäkuolleisuus oli hieman suurempi kuin lumelääkeryhmässä. Syöpää ei esiintynyt aspiriiniryhmässä sen enempää, mutta siihen kuoltiin hieman todennäköisemmin.

Tutkijat huomauttavat, että tämä havainto ei välttämättä merkitse mitään. Aspiriinin tiedetään suojaavan paksu- ja peräsuolen syöviltä, mutta hyödyt eivät välttämättä tule esille tämän tutkimuksen kaltaisessa viiden vuoden seurannassa.

Aspiriinin haittavaikutukset, kuten vatsahapon lisääntynyt eritys, ruoansulatuskanavan haavaumat ja verenvuotoriskit, on tunnettu hyvin jo aiemmin. Siinä mielessä löydös ei ole mullistava.

Laaja tutkimus auttaakin punnitsemaan aspiriinin hyötyjä ja haittoja ikäihmisillä entistä tarkemmin. Tutkijat aikovat jatkaa seurantaa viisi vuotta selvittäkseen, ilmenisikö tätä vanhemmilla ihmisillä joitain hyötyjä. Lisäksi he ottavat näytteitä tutkimusaikana syöpään kuolleiden kasvaimista.

Vanhat suositukset pätevät edelleen. Vaikka perusterveelle aspiriinista ei olisi hyötyä, se auttaa tutkitusti ehkäisemään sydäninfarktin ja tukostyyppisten aivoverenkiertohäiriöiden uusiutumista. On myös havaittu, että aspiriini vähentää paksusuolisyövän riskiä henkilöillä, joilla on siihen perinnöllinen alttius.

”Jos sinulla on ollut sydänkohtaus, tämä on kiistatonta: aspiriini pelastaa henkiä”, sanoo kardiologi Jeffrey Berger New Yorkin yliopistosta. Hän ei ollut mukana tutkimuksessa.

Uudet tutkimukset ovat vapaasti luettavissa. Niiden otsakkeet olivat suomeksi seuraavat:

Aspiriinin vaikutus kuolleisuuteen terveillä ikäihmisillä, Aspiriinin vaikutus sydän- ja verisuonisairauksiin sekä verenvuotoihin sekä Aspiriinin vaikutus terveiden elinvuosien määrään vanhemmalla iällä.

Ihmiset pelkäävät jatkuvasti antavansa itsestään huonon kuvan.

Useimmilla meistä on taipumus huolehtia liikaakin siitä, mitä muut meistä oikein ajattelevat. Kaksi uutta tutkimusta auttavat ehkä murehtimaan vähemmän.

Muut ihmiset ovat varsin alttiita antamaan anteeksi huonoa ja jopa moraalittomana ja itsekkäänä pidettyä käytöstä, osoittaa Nature Human Behaviour -lehden julkaisema tutkimus.

Toisessa tutkimuksessa taas selvitettiin sitä, miten paljon tai vähän ihmiset ajattelevat muiden pitävän heistä. Ihmiset aliarvioivat johdonmukaisesti muiden mielipiteitä heistä – toisin sanoen muut pitävät sinusta enemmän kuin ehkä luuletkaan, kertovat tutkijat Psychological Science -lehdessä.

Anteeksiantoa selvittäneessä moniosaisessa tutkimuksessa yhteensä 1 500 koehenkilöä sai eteensä tilanteen, jossa kaksi kuvitteellista hahmoa joutui tekemään päätöksen.

Hahmot saivat tilaisuuden antaa toiselle ihmiselle kivuliaita sähköiskuja rahapalkkiota vastaan. Toinen hahmoista oli ”hyvis”, joka pääosin kieltäytyi satuttamasta muita edes rahaa vastaan. Toinen taas oli ”pahis”, joka useimmiten otti rahat ja antoi kerkeästi sähköä.

Koehenkilöiltä kysyttiin, mitä mieltä he ovat näiden hahmojen luonteesta ja kuinka varmoja he ovat omasta näkemyksestään. Heidän piti myös arvioida, mitä kukin hahmo seuraavaksi tekee, kun vastaavia valintatilanteita toistettiin useita kertoja.

Tutkimuksen edetessä kävi ilmi, että ihmiset muodostivat melko vahvan näkemyksen siitä, että reilusti toiminut ja sähköiskujen antamisesta kieltäytynyt hahmo oli jatkuvasti hyvä. Tästä hahmosta jäi vahva, positiivinen mielikuva, mikä ei toki yllätä.

Ilkeämmin toimineesta hahmosta ei kuitenkaan muodostunut tällaista pysyvää näkemystä. Ikään kuin koehenkilöt olisivat epäröineet päättää, onko kyseessä sittenkään niin paha tyyppi.

Kun tämä hahmo sitten yhtäkkiä kieltäytyikin antamasta sähköiskuja, koehenkilöiden mielikuva koheni välittömästi. He olivat valmiita antamaan anteeksi ja tavallaan pidättäytymään lopullisesta tuomiosta.

”Joskus ihmiset käyttäytyvät tahtomattaan huonosti ja meidän täytyy pystyä korjaamaan heistä muodostuneita mielikuvia, jotka voivat osoittautua vääriksi”, selittää tutkimuksen tekijä, psykologi Molly Crockett Yalen yliopiston tiedotteessa.

Tutkimus viittaa siihen, että ihmiset eivät yhden mokan tai tylyn käytöksen perusteella välttämättä muodosta lopullista kuvaa toisesta.

Toisessa tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset uskovat toisten elättävän heistä huonompaa mielikuvaa kuin heillä todellisuudessa on.

Tässäkin tutkimuksessa oli monta osaa, kun asiaa selvitettiin useammasta kulmasta eri ryhmillä koehenkilöitä. Perusajatus kaikissa oli se, että kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä tapaa ja keskustelee niitä näitä, joko lyhyesti tai pidemmin.

Pisimmillään henkilöt jaksoivat turista jopa 45 minuuttia. Sitten heidän piti arvioida, kuinka paljon he pitivät vastapuolesta ja hänen kanssaan keskustelemisesta, ja vastaavasti kuinka paljon vastapuoli heidän arvionsa mukaan piti heistä. Henkilöiltä kysyttiin asteikolla 0–7, millaisen vaikutuksen toinen osapuoli oli tehnyt ja haluaisivatko he esimerkiksi tutustua tähän paremmin.

Kaikissa viidessä kokeessa kävi johdonmukaisesti niin, että ihminen arvioi toisen pitäneen hänestä vähemmän kuin tämä todellisuudessa piti.

Yksi tekijä voi tietysti olla se, ettei ihminen kehtaa arvioida tehneensä toiseen todella hyvän vaikuyuksen – sehän kuulostaa omahyväiseltä. Näin ollen koehenkilöillä olisi siis taipumus aliarvioida itseään vaikuttaakseen hieman nöyremmältä.

Tutkijoiden mukaan tästä ei kuitenkaan ole kysymys. Oma arvio oli yhteydessä myös ujouteen: ujommat henkilöt aliarvioivat tekemäänsä vaikutustaan enemmän, kun taas vähemmän ujoiksi luokitelluilla oli pienempi ero toisen ja oman arvion välillä.

Tutkijat kirjoittavat, että ihmisillä on käsitys ideaaliminästä, jonka tasolle oikea minä ei yllä. Siksi ihmiset kuvittelevat näyttävänsä sosiaalisesti kömpelömmiltä kuin he todellisuudessa ovatkaan.

Se on kuitenkin harhaa.

”Muut ihmiset pitävät meistä enemmän kuin arvaammekaan”, tutkijat päättävät artikkelinsa.