HDL:n lisäys voi olla sydämen kannalta turhaa.

Terveellisenä pidetty HDL-kolesteroli ei välttämättä pienennäkään sydänkohtausten vaaraa, vaikka niin on pitkään uskottu. Onkin mahdollista, ettei HDL:n lisäämiseen tähtäävät nykysuositukset tuota toivottua tulosta.

HDL:n merkitys on kyseenalaistettu tuoreissa geneettisissä tutkimuksissa, joissa HDL:n pitoisuus ei ole vaikuttanut sydänriskeihin henkilöillä, joiden HDL-tasot ovat korkeat perinnöllisistä syistä. Kun HDL-pitoisuus on suuri perimän takia, tulokset todennäköisesti selittyvät HDL-pitoisuudella eikä ympäristöseikoilla.

Nyt tutkijat selvittivät, olivatko HDL-kolesterolia luonnostaan lisäävää geenimuotoa kantavat säästyneet sydänkohtauksilta muita todennäköisemmin. Tutkijat analysoivat 21 000 sydänkohtauspotilaan ja 95 000 terveen verrokin tietoja 20 eri tutkimuksesta. Kävi ilmi, että sydänkohtauksia todettiin yhtä paljon riippumatta perinnöllisestä HDL:n runsaudesta. Sama todettiin erillisessä analyysissä, joka kattoi kaikkiaan neljätoista HDL-pitoisuutta lisäävää geenimuotoa.

Näyttää siis siltä, ettei HDL:n runsaus automaattisesti laske sydänriskejä, vaikka niin on ajateltu. Yksi selitys havainnoille on HDL:n heterogeenisyys. Se koostuu useista yhdisteistä, joista osa saattaa suojata sydäntaudeilta ja osalla ei ole mitään vaikutusta.

Tulokset julkaistiin arvostetussa Lancet-tiedelehdessä.

Lähde: Uutispalvelu Duodecim

Kasvontunnistusohjelma erottaa eri-ikäisenä otetuista kuvista saman lapsen.

Lasten katoamiset ja kaappaukset ovat maailmalla yleisempi ongelma kuin Suomessa. Moni vanhempi kantaa mukanaan kadonneen valokuvaa.

Sitä voi käyttää todisteena. Mutta kun katoamisesta on aikaa, valokuvan arvo kadonneen etsinnässä hiipuu. Ihminen kun voi näyttää hyvin erilaiselta muutaman vuoden kuluttua.

Nyt kuvien vertailuun esimerkiksi poliisin avuksi on otettu avuksi tekoäly. Se voisi löytää kadonneen henkilön valokuvan avulla nopeammin kuin ihminen.

Poliisilla on jo käytössä eri ohjelmia, joilla he vertailevat valokuvia. Ne ovat kuitenkin parhaimmillaan, kun kadonnut on yli 20-vuotias.

Tietojenkäsittelytieteen tutkija Debayan Deb Michiganin osavaltion yliopistosta kehitti ryhmineen kasvoja tunnistavan laskentaohjelman. Algoritmi tunnistaa eri-ikäisistä kasvoista samoja piirteitä.

Deb kehitti ohjelmaa antamalla sille tuhat kuvaa 2–18-vuotiaista lapsista. Jokainen lapsi oli kuvattu ainakin neljä eri kertaa kuuden vuoden aikana.

Tekoäly löysi oikean lapsen kuvia vertailemalla 80 prosentissa tapauksista, kertoo arxivessa julkaistu tutkimus.

Jos kuvat oli otettu alle vuoden välein, tekoäly löysi saman henkilön kasvonpiirteet yli yhdeksässä tapauksessa kymmenestä. Tunnistus laski 73 prosenttiin, jos kuvien välillä oli kulunut yli kolme vuotta.

Ryhmä yrittää nyt kouluttaa tekoälyä löytämään lapsi kuvista, joiden välissä on kulunut usea vuosi, kertoo New Scientist.

Sähköinen stimulointi aktivoi aivot alttiiksi harjoitukselle.

Netistä saa korvakuulokkeita, jotka lupaavat lisää taitoa, voimaa ja kestävyyttä, kertoo Helsingin Sanomien juttu.

Kalifornialaisen yrityksen Halon kuulokkeiden sanka antaa aivokuorelle sähköistä stimulaatiota. Kun urheilusuoritusta tai musiikkikappaletta treenaa stimuloiduin aivoin, harjoituksen vaikutus tehostuu, yritys vakuuttaa.

Newsweek-lehden mukaan yhdysvaltalaiset urheilijat ovat toimineet koekäyttäjinä. Halon omassa tutkimuksessa stimulaatiota saaneiden urheilijoiden ponnistusvoima lisääntyi kuukauden harjoittelun aikana selvästi enemmän kuin lumekuulokkeita käyttäneellä ryhmällä.

Periaatteessa tällainen neurodoping voi toimia.

”Sille on neurofysiologista perustaa”, sanoo Turun yliopistollisen keskussairaalan ylilääkäri ja kliinisen neurofysiologian professori Satu Jääskeläinen.

Niin sanotulla transkraniaalisella tasavirtastimulaatiolla eli tDCS:llä voidaan nostaa aivokuoren aktiivisuustasoa eli valmiutta hermoimpulsseihin. Olemassa olevat hermoyhteydet tehostuvat. Samalla lisääntyy aivoalueen muovautuvuus eli kyky muodostaa uusia yhteyksiä.

Sähköistä stimulointia on kehitetty ennen kaikkea sairauksien hoitoon, mutta myös sen vaikutusta suorituskykyyn on tutkittu.

Tieteellisissä kokeissa se on parantanut terveiden koehenkilöiden reaktioaikoja, tehostanut motorista oppimista ja parantanut kognitiivista suorituskykyä.

Sillä on pystytty jopa parantamaan kestävyyttä. Uupumukseen asti ajetuissa pyöräilytesteissä stimulaatiota saaneet koehenkilöt pystyvät jatkamaan pidempään kuin verrokkiryhmä.

Se on lyhentänyt reaktioaikoja ja lisännyt reiden ojennusvoimaa. Sillä on pystytty hillitsemään käsien vapinaa, josta ampujat haluavat päästä eroon.

Stimuloidut koehenkilöt ovat omaksuneet taitoja nopeammin ja pystyneet toistamaan oppimaansa täsmällisemmin.

Kuitenkin Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen Kihun johtaja Sami Kalaja kertoo HS:n jutussa, että nykynäytön perusteella huippu-urheilussa vaikutukset olisivat heikot tai jopa olemattomat.

Suurimpia vaikutuksia aivostimulaatiolla on saatu koehenkilöillä, joilla on aivojen toiminnassa jokin vajaus tai häiriö. Terveillä havaitut muutokset ovat pienempiä.

Kysely

Kokeilisitko neurodopingia?