Hammaslääkäriopiskelijoiden hoitovirheet lisääntyivät, kun he operoivat ahdistuneen ihmisen hiellä hajustettua nukkea.
Hammaslääkäriopiskelijoiden hoitovirheet lisääntyivät, kun he operoivat ahdistuneen ihmisen hiellä hajustettua nukkea.

Hammaslääkäriopiskelijat tekivät enemmän virheitä, kun he harjoittelivat operaatioita nukella, jolle oli puettu ahdistuneen ihmisen aiemmin käyttämä paita.

Ihminen voi ehkä haistaa toisen ihmisen pelon. Italialaisten ja norjalaisten tutkijoiden kokeessa hammaslääkäriopiskelijat tekivät enemmän hoitovirheitä, kun he operoivat ahdistuneen ihmisen hiellä hajustettua nukkea.

Saattaa siis olla, että ihminen tuottaa tunnetiloistaan viestiviä kemiallisia signaaleja, joihin muut tiedostamattaan reagoivat.

Italialaisen Sissa-tutkimuskeskuksen ja Oslon yliopiston kliinisen hammaslääketieteen tutkijat värväsivät 24 vapaaehtoista opiskelijaa, joiden piti luovuttaa tutkimukseen kaksi t-paitaa. Toista he olivat pitäneet yllään stressaavassa koetilanteessa, ja toista paitaa he käyttivät tavallisella, rauhallisella yliopistoluennolla.

Paidat käsiteltiin kehon tuoksut peittävällä hajusteella (eugenolilla). Sitten ne annettiin toisten vapaaehtoisten opiskelijoiden nuuhkittavaksi. Nämä opiskelijat eivät aistineet paitojen tuoksussa mitään eroa.

Paidat puettiin seuraavaksi hammaslääkäreiden koulutuksessa käytettäville harjoitusnukeille, ja opiskelijat saivat ryhtyä harjoittelemaan nukeilla kolmea tavanomaista hammasoperaatiota.

Koeryhmässä oli niin ikään 24 kolmannen vuoden hammaslääketieteen opiskelijaa. He eivät tienneet, mikä paita nukella on päällä – kaikki tuoksuivat samalta eugenolilta.

Kun opiskelijat operoivat stressaantuneen henkilön aiemmin käyttämään t-paitaan puettua nukkea, he tekivät selvästi enemmän virheitä kuin muissa tilanteissa. He esimerkiksi saattoivat raapaista ja vahingoittaa viereisiä hampaita.

Tutkijat katsovat, että paitoihin oli jäänyt kemiallinen jälki stressistä, ja koehenkilöt aistivat tämän tiedostamattaan. Ahdistuksen aistiminen teki myös koehenkilöistä jännittyneempiä ja he sortuivat virheisiin.

Tuloksen yleistämisessä tosielämään on kuitenkin ilmeisiä rajoitteita. Koehenkilöt olivat vasta opiskelijoita, 24 henkilön otanta on varsin pieni, ja hutiloinnin taustalla voi olla jokin muukin selittävä tekijä.

Tämän perusteella ei nyt missään tapauksessa kannata ajatella, että pelokkaana hammaslääkärin vastaanotolle meneminen johtaisi hoitovirheisiin. Voisi ajatella, että vastaanottohuone olisi muutenkin tulvillaan pelon hajua, harvapa hammasoperaatioon iloisin mielin astelee.

Tutkimus on kuitenkin kiinnostava päänavaus ihmisen alitajuisesta, kemiallisesta viestinnästä. Sitä, voiko ihminen todella haistaa pelon, on tutkittu paljon vastaavilla kokeilla, joissa ihmiset on laitettu haistelemaan joko stressaantuneen tai rentoutuneen henkilön hikeä vaatekappaleista.

On viitteitä siitä, että ihminen kyllä reagoi pelokkaan henkilön tuoksuun, mutta ei esimerkiksi tiedetä, mikä molekyyli hiessä tätä tunnetilaa välittäisi.

Hajuaistia tutkiva psykologi Pamela Dalton Monellin tutkimuslaitoksesta kehuu New Scientist- lehdessä koetta mielenkiintoiseksi. Hän ei osallistunut tutkimukseen.

”Tämä auttaa meitä ymmärtämään, miten voimme viestiä ilman kieltä”, Dalton sanoo.

Yksi tutkijoista, neurotieteilijä Valentina Parma, huomauttaa, että esimerkiksi hermostuneen henkilön vieressä istuminen koetilanteessa voi hyvin vaikuttaa omaankin koesuoritukseen.

Ja kuten tutkimustulos näyttää osoittavan, myös lääkäri voi tiedostamattaan aistia operoitavan henkilön ahdistuksen. On kuitenkin toinen asia, onko tällä hoitoon mitään vaikutusta.

Koirien on havaittu haistavan ihmisen pelon. Evolutiivisesti olisi järkeenkäypää, että myös ihmisellä voisi olla tallella tällainen mekanismi, joskin lajina olemme kehittyneet luottamaan paljon enemmän näköön kuin hajuaistiimme.

Toisaalta viime vuonna Science-lehdessä ilmestynyt tutkimus esittää, että ihmisen hajuaisti on todellisuudessa paljon parempi kuin kuvitellaan. Neurotieteilijä John McGannin mukaan ihmisellä on aivan riittävästi hajureseptoreita pystyäksemme erottelemaan miljoonia ja miljoonia tuoksuja. Jotkin asiat, kuten vaikkapa hedelmien kypsyysasteen, pystymme haistamaan jopa paremmin kuin koirat.

Uuden tutkimuksen julkaisi Chemical Senses.

Vesistöissä kasvavat toukat imevät muovia itseensä.

Mikromuovi eli alle viiden millin kokoinen ja vielä huomattavasti pienempi muovisilppu on tiedostettu valtavaksi ongelmaksi merissä ja vesistöissä.

Vaatteista, kosmetiikasta ja muista tuotteista irtoava mikromuovi päätyy luontoon eikä poistu sieltä. Ravinnon mukana sitä päätyy eläimiin, ja muovi kiertää ravintoketjussa.

Nyt Belfastin ja Readingin yliopistojen tutkijat ovat tehneet huolestuttavan havainnon. Hyttyset ja muut hyönteiset levittävät mikromuovia myös maanpäällisiin ravintoketjuihin, he raportoivat Biology Letters -lehdessä.

Hyönteisten toukat kasvavat vedessä, jossa ne siivilöivät mikroskooppisia muovinpalasia sisäänsä ruoan mukana. Muovi säilyy toukassa, kun se muodonmuutosten myötä kasvaa aikuiseksi hyönteiseksi.

Tutkijat syöttivät lintuhyttysen toukille mikroskooppisia muovinpalasia, kooltaan 2–15 mikrometriä. Mikrometri on millimetrin tuhannesosa. Mitä pienempää muovi oli, sitä enemmän sitä päätyi toukkiin.

Ällistyttävä havainto oli, että muovi ei hävinnyt toukista mihinkään, kun ne kokivat muodonmuutoksen ja kasvoivat aikuisiksi. Täysikasvuisessa lintuhyttysessä muovia oli huomattavia määriä.

”Toukat suodattavat ravintoa suuhunsa eivätkä ne erota, mikä on muovia ja mikä ruokaa. Ne syövät levää, joka on suunnilleen saman kokoista kuin mikromuovi”, kertoo eläintieteen professori Amanda Callaghan Belfastin yliopistosta The Guardian -lehdessä.

Callaghan pitää erittäin todennäköisenä, että myös muiden hyönteislajien vedessä elävät toukat syövät mikromuovia ja kuljettavat sitä aikuisina ympäriinsä. Hyönteiset päätyvät ruoaksi muun muassa linnuille, lepakoille ja hämähäkeille, ja sitä kautta muovia kulkeutuu maanpäällisiin ravintoketjuihin.

”Hyönteisparvien mukana muovia voi nousta ilmoille suuria määriä. Se on todella masentavaa. Tämä muovi ei katoa ikinä mihinkään”, tutkimusta johtanut Callaghan valittelee.

Englannissa mikromuovia on löydetty jo esimerkiksi päivänkorennoista ja vesiperhosista. Walesin joissa jopa puolella tutkituista hyönteisentoukista on mikromuovia sisuksissaan.

Merilinnuistakin on jo löydetty mikromuoveja, mutta aiemmin ei ole tutkittu, voisivatko ne levitä ravinnosta hyönteisten välityksellä.

”Tämä on aiemmin tuntematon reitti. Se altistaa sellaisetkin eläimet, jotka tavallisesti eivät muoville altistu. Emme vielä tiedä vaikutuksia”, Callaghan sanoo.

Valveilla makaaminen tekee vuoteesta vihollisen, joka estää nukkumisen.

Hyvä yöuni on terveytemme elintärkeitä peruspilareita. Se elvyttää kehon, uudistaa soluja, hoitaa mieltä, huoltaa muistia ja suojaa sairauksilta.

Univaje toimii päinvastoin ja on elimistölle myrkkyä.

Se heikentää muistia, häiritsee tunne-elämää, koettelee aineenvaihduntaa ja immuunipuolustusta ja altistaa sairauksille, kuten diabetekselle, sydän- ja verisuonitaudeille, mielenterveyden häiriöille ja aivorappeumille, esimerkiksi Alzheimerin taudille.

Jokainen nukkuu joskus huonosti, mutta toisilla univaikeudet kroonistuvat. Paradoksaalisesti ihminen alkaa silloin pelätä, ettei saa unta, niin paljon, ettei saa unta. Sänky ei ole enää ystävä vaan vihollinen.

Perinteisesti pitkäaikaista unettomuutta on hoidettu lääkkeillä, mutta nykyisin niitä ei enää suositella. Tilalle on tullut lääkkeettömiä vaihtoehtoja, kuten kognitiivis-behavioraalinen cbt-terapia.

Sänky on vain nukkumista varten

Cbt-terapian ytimessä on nukkumista haittaavien pelkojen ja muiden kielteisten ajatusmallien horjuttaminen ja purkaminen.

Tässä yksi tärkeä keino on rajoittaa vuoteessa oloa, sillä pahimmillaan oma sänky on uniongelmaiselle ärsyke, joka estää nukkumisen. Hän on ehdollistunut siihen, että sängyssä odottaa kurja yö.

”Tarkoituksena ei ole rajoittaa nukkumista vaan vuoteessa oloa. Jokainen vuoteessa valveilla oltu hetki vahvistaa negatiivista yhteyttä valveen ja vuoteen välillä”, sanoo Helsingin uniklinikan toiminnanjohtaja Anne Huutoniemi, joka hoitaa uniongelmaisia cbt:llä.

Käytännössä ensin arvioidaan, miten kauan uneton todellisuudessa nukkuu silloin, kun kokee, ettei nuku silmän täyttä. Jos keskiarvoksi saadaan vaikkapa 5,5 tuntia yössä, siitä tehdään vuoteessaoloaika, ja ihminen alkaa mennä nukkumaan vuoteessaoloaikansa verran ennen tavanomaista ylösnousuaikaansa.

Aluksi aikataulua noudatetaan kaksi viikkoa. Jos uneton ei saa unta puolen tunnin kuluessa sänkyyn menosta tai herää yöllä ja virkistyy, hänen on noustava sängystä ja pysyttävä sieltä poissa, kunnes vireys taas vaihtuu väsymykseen.

Jos kahden viikon jälkeen suurin osa sovitusta vuodeajasta kuluu unessa, nukkumaanmenoa voidaan alkaa aikaistaa 15 minuuttia viikossa. Tätä jatketaan, kunnes saavutetaan ideaaliaika, joka kerryttää unta sopivasti.

 

Lue lisää

Tiede-lehdessä 11/2018 on pitkä artikkeli, jossa lääketieteeseen erikoistunut tiedetoimittaja Mari Heikkilä kertoo, miten aivot ehdollistuvat pelkäämään nukkumaan menoa, miten hyviä tuloksia cbt-hoito on tuottanut ja miten itse kukin voi auttaa itseään nukahtamaan helpommin.

Jos aihe kiinnostaa, käy ostamassa paperilehti tai iPad-digilehti.

Jos olet Sanoman jonkin aikakauslehden tilaaja, voit lukea artikkelin kirjautumalla tilaajatunnuksillasi Digilehdet-palveluun.

Ellet ole vielä aktivoinut digilukuominaisuutta, tee se osoitteessa https://oma.sanoma.fi/aktivoi/digilehdet. Aktivoinnin jälkeen pääset kirjautumaan suoraan digilehdet.fi-palveluun.

Ellet ole tilaaja, voit hyödyntää maksutonta tutustumistilausta, joka tarjoaa neljän viikon lukuoikeuden Tiede-lehden artikkeleihin.

Pääset tekemään tilauksen klikkaamalla tätä artikkelilinkkiä.