Puhtaalle lautaselle on jo voinut laskeutua kodin mikromuoveja. Kuva: Heriot–Watt University
Puhtaalle lautaselle on jo voinut laskeutua kodin mikromuoveja. Kuva: Heriot–Watt University

Muovi on peräisin kodin huonekalujen pehmusteista, kankaista ja pölystä.

Skotlantilainen syö yli sata mikroskooppisen pientä mikromuovin sirua jokaisella päivällisellä. Näin laskettiin tutkimuksessa, jonka teki Edinburghissa sijaitsevan Heriot-Wattin yliopiston tutkijat.

Muovi on peräisin kodin huonekalujen pehmusteista, kankaista ja kotipölystä. Sitä laskeutuu lautasille ja astioihin, joilta ruokaillaan.

Tutkijat selvittivät ruuan mikromuovien määrää petrimaljojen avulla. Tutkijat käyttävät niitä yleisesti laboratorioissa. Niissä viljellään muun muassa bakteereja.

Alun perin tutkijat yrittivät selvittää, kuinka paljon muovia on aterialla syötävissä simpukoissa. He löysivät kaksi tai yksi mikromuovin osasta per simpukka. Ne saattoivat olla peräisin merestä. Näin ollen koehenkilö saattoi saada simpukoista keskimäärin sata muovihiukkasta vuodessa.

Tutkijat laittoivat lisäksi petrimaljoja päivällislautasten viereen. Maljoissa oli tahmeaa ainetta, johon pöly tarttui. Koe toistettiin useita kertoja kolmessa kodissa illan pääruuan aikaan.

Maljoihin kertyi jopa 14 pientä mikromuovia aterian aikana eli noin 20 minuutissa. Koska ruokalautanen on petrimaljaa paljon isompi, tutkijat arvioivat, että sille laskeutuu kodin päivällisen aikana arviolta 114 pientä muovihippusta.

Tutkijat päättelivät, että henkilö voi saada syödessä nieluunsa ja suolistoonsa yli 68 000 pienenpientä muovinpalasta vuodessa.

”Tulokset saattavat yllättää ne, jotka odottivat, että meren mikromuovien osuus ravinnossa on suurempi kuin kotitalouden pölyn”, kommentoi professori Ted Henry. Hän tutkii ympäristömyrkkyjä Heriot–Wattin yliopistossa.

Kodin asukas myös hengittää mikromuoveja ilman kautta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Hannu Kiviranta suhtautuu tulokseen varovaisesti.

”Näytteiden määrä on tutkimuksessa aika pieni. Olisin hiukan varovainen päätellyistä kokonaiskuitujen määristä. Esimerkiksi ranskalainen tutkimus on päätynyt huomattavasti pienempiin öljyhiilivetypohjaisten kuitujen laskeumaan sisätiloissa neliömetriä kohti”, Kiviranta sanoo.

Suomessa ei ole hänen tietääkseen ole tehty vastaavaa selvitystä.

Ruuan muovikuitujen määrityksen menetelmät eivät vielä ole standardoituja. Se vaikuttaa Kivirannan mukaan tulosten vertailtavuuteen.

”Tulokset kuitenkin osoittavat, että sisäilmassa on moninaisia kuitujen lähteitä. Se on ihan uskottavaa, kun miettii mihin kaikkeen öljyhiilipohjaisia kuituja on käytetty.”

Suuri osa mikroskooppisesta muovista tulee ihmisestä ulos ruuansulatuksen mukana.

”Terveydellinen riski kuitujen nielemisestä ruuan mukana on nykyisen käsityksen mukaan hyvin pieni”, sanoo Kiviranta.

Tutkimusta alalta tarvitaan kuitenkin hänen mielestään lisää. Mikromuovien haittoja ihmisille on yhä tutkittu vähän. Merieliöiden tiedetään kärsivän isommasta muoviroskasta.

Britanniassa ajetaan tiukempia kieltoja kertakäyttöisille muoveille. Myös merien muoviroskaukseen on herätty maailmanlaajuisesti.

Korjaus 10.4.2018 klo 10.04: Hannu Kivirannan sukunimi oli kirjoitettu väärin Kivirinnaksi. Nyt nimi on korjattu.

syytinki
Seuraa 
Viestejä9109
Liittynyt18.8.2008

Ihminen syö päivällisellä ainakin sata mikromuovin hiukkasta

Kaipa tuosta suurin osa kulkee suolen läpi vahinkoa tekemättä. Hiukan vaivaa, että mitä tapahtuu kun muovilla maustetun töhnän paistaa, grillaa tai keittää. Muovin kuumentaminen tai polttaminen kun taitaa olla oma lukunsa. En ole ainakaan vielä kuollut. Toisaalta, mistä tuon tietää mitä se vaikuttaa. Olisko joku oire tällä palstalla roikkuminen.
Lue kommentti

Eurooppalaiset miehet taas ovat kolme kertaa todennäköisemmin mustatukkaisia kuin naiset.

Herrasmiehet pitävät vaaleaveriköistä, kuuluu kuuluisan Marilyn Monroe -elokuvan nimi. Ilmeisesti todella pitävät. Muuten olisi vaikea selittää, miksi vaaleahiuksisuus on naisilla luontaisesti paljon yleisempää kuin miehillä.

Miehillä taas on huomattavasti todennäköisemmin mustat hiukset. Se voi puolestaan selittyä naisten viehtymyksellä tummahiuksisiin miehiin.

Tätä päätyi ihmettelemään tutkijaryhmä, joka selvitti laajassa tutkimuksessa hiusten väriin vaikuttavia geenejä.

Nature Genetics -tiedelehdessä ilmestyneessä tutkimuksessa monikansallinen ryhmä onnistui kartoittamaan 124 uutta geeniä, jotka vaikuttavat hiusten väriin. Aiemmin hiusväriin vaikuttavia geenejä oli löydetty noin tusina.

Tutkimus on toistaiseksi laajin aiheesta tehty: siinä tutkittiin yhteensä 300 000 eurooppalaistaustaisen ihmisen geeniperimää Euroopassa ja Amerikassa.

Tutkimuksessa paljastui monta mielenkiintoista asiaa. Ensinnäkin naisilla vaaleat hiukset ovat kaksi kertaa yleisemmät kuin miehillä. Miehet taas ovat kolme kertaa todennäköisemmin mustatukkaisia kuin naiset.

Tämä pätee sekä perimältään eurooppalaistaustaisiin ihmisiin sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Löydös oli tutkijoille yllätys.

Tutkijat hakevat syytä parinvalinnasta.

”Osa voi johtua evoluutiosta, sillä vaaleahiuksiset naiset saavat miehiä helpommin, ja vastaavasti tummahiuksiset miehet menestyvät paremmin parisuhdemarkkinoilla vaaleahiuksisiin miehiin verrattuna”, sanoo geneettisen epidemiologian professori Tim Spector Lontoon King’s Collegesta BBC-uutiskanavan haastattelussa.

Hiusten väriin kohdistuu siis sukupuolivalintaa, mikä auttaa pitämään ominaisuutta yleisenä populaatiossa. Spector kuitenkin korostaa, että tämä on spekulointia.

Itse geeneissä ei nimittäin näytä olevan eroa. Jostain syystä ne kuitenkin ilmenevät eri tavalla miehissä ja naisissa.

Vaaleatukkaisia poikia syntyy yhtä paljon kuin tyttöjä, mutta vaaleahiuksisuutta aiheuttavat geenit kytkeytyvät useammin pojilla pois päältä heidän kasvaessaan ja väri tummuu.

Tätä kutsutaan epigenetiikaksi. Ei tiedetä, miksi geenien ilmeneminen muuttuu tällä tavalla. Siihen vaaditaan jatkotutkimusta. Tutkijoita kiinnostaisi sekin, onko taustalla jokin nykyajan kulttuurillinen muutostekijä.

Ihmisen geenit ovat soluissa kiveen hakattuja, mutta epigeneettinen taso on altis ympäristön aiheuttamille muutoksille.

Tutkijan mielestä presidentti Donald Trumpkaan ei vaikuta tietävän paljon, vaikka laukookin vankasti mielipiteitään. Kuva: Paul D. Williams/The White House
Tutkijan mielestä presidentti Donald Trumpkaan ei vaikuta tietävän paljon, vaikka laukookin vankasti mielipiteitään. Kuva: Paul D. Williams/The White House

Niin sanottu ylivertaisuusvinouma saa epäpätevän ihmisen yliarvioimaan omaa osaamistaan ja pätevän vähättelemään itseään.

Mitä vähemmän ihminen asiasta tietää, sitä enemmän hän luulee tietävänsä. Asioista oikeasti perillä olevat taas saattavat olla taipuvaisia vähättelemään omaa osaamistaan.

Tähän psykologiassa tunnettuun ylivertaisuusvinoumaan eli Dunning–Krugerin vaikutukseen törmää esimerkiksi internetin kommenttipalstoilla. Uusi tutkimus osoittaa, että se vaikuttaa myös poliittisessa ajattelussa.

Politiikan tutkimuksen apulaisprofessori Ian Anson Marylandin yliopistosta havahtui tutkimaan asiaa seuratessaan sosiaalisessa mediassa käytyjä keskusteluja Yhdysvaltain vaalien aikaan. Anson ja muut tutkijat kiinnittivät huomiota siihen, että sosiaalisessa mediassa paljon seuraajia saaneet kommentaattorit esittivät vaalikamppailusta varsin voimakkaita ja itsevarmoja näkemyksiä.

”Vaalien jälkeen jotkut alkoivat puhua jopa Dunning–Kruger-presidentistä, sillä Donald Trump laukoo voimakkaita mielipiteitä asioista, joista ei kuitenkaan vaikuta tietävän paljon mitään”, Anson sanoo Psypost-verkkolehdessä.

Anson huomasi, että ylivertaisuusvinouman vaikutusta ei juurikaan ollut selvitetty politiikan tutkimuksessa. Häntä kiinnosti myös, ovatko erityisen vahvasti johonkin poliittiseen siipeen sitoutuvat ihmiset alttiimpia sille.

Anson kehitti yksinkertaisen koeasetelman testatakseen asiaa. 2600 täysi-ikäistä amerikkalaista vastasi verkkokyselyyn, jossa kartoitettiin heidän tietojaan Yhdysvaltojen politiikasta. Lomakkeessa kysyttiin esimerkiksi, kuka on Yhdysvaltain energiaministeri, kumpi puolue hallitsee tällä hetkellä edustajainhuonetta ja mihin hankkeisiin hallitus käyttää vähiten rahaa.

Koehenkilöitä pyydettiin samalla arvioimaan, miten hyvin he kokevat olevansa perillä politiikasta.

Todellinen osaaminen osoittautuikin kuviteltua vähäisemmäksi. Mitä huonommat tiedot politiikasta ihmisellä testin mukaan oli, sitä paremmaksi hän omat tietonsa arvioi. Ylipäänsä koe osoittautui valtaosalle vaikeaksi.

”Moni amerikkalainen vaikuttaa todella itsevarmalta omista tiedoistaan, koska he eivät tiedä itse, kuinka vähän he oikeastaan tietävät.”

”Vaikutus näyttää myös vahvistuvan, kun ihmiset kohtaavat toisen poliittisen laidan edustajia”, Anson kertoo.

Kokeen toisessa osassa jompaankumpaan poliittiseen laitaan vahvasti samaistuvat osallistujat pantiin pisteyttämään muiden vastauksia. Heille annettiin valmiiksi täytetty lomake, jonka kerrottiin olevan toista poliittista laitaa edustavan henkilön täyttämä. Vakaumukselliset republikaanit siis luulivat arvioivansa vankkojen demokraattien vastauksia ja toisin päin.

Vinouma vaikutti tässäkin. Mitä huonommin henkilö oli itse pärjännyt testissä, sitä todennäköisemmin hän pisteytti muiden testivastaukset puhtaasti omien poliittisten luulojensa mukaan.

”Tulokset viittaavat siihen, että amerikkalainen poliittinen keskustelukulttuuri on laajasti epäonnistunut. Kun yhden laidan edustaja kohtaa omaan puolueeseensa kuulumattoman, on varsin todennäköistä, että hän arvioi sekä omansa että toisen ihmisen poliittisen ymmärryksen väärin. Ja usein vielä niin, että hän pitää itseään pätevämpänä”, Anson sanoo.

Ansonin tutkimus julkaistiin Political Psychology -lehdessä.