Tutkijat selvittivät, miten luuydin säilyisi luun sisällä kivikauden oloissa. Tässä on kuusi viikkoa vanhaa luuydintä. Kuva: <span class="photographer">Ruth Blasco / AFTAU</span>
Tutkijat selvittivät, miten luuydin säilyisi luun sisällä kivikauden oloissa. Tässä on kuusi viikkoa vanhaa luuydintä. Kuva: Ruth Blasco / AFTAU

Saaliseläimen luita käytettiin kivikauden säilyketölkkeinä.

Riistasaaliin luuydin oli ravitsevaa herkkua kivikauden ihmisille. Siinä oli paljon rasvoja.

Luuydintä ei suinkaan syöty aina heti. Esi-isämme osasivat säilyttää luuydintä luun sisällä pahan päivän varalle, jopa lähes kahdeksi kuukaudeksi. Ihmisillä oli näin siis taito myös ennakoida ja suunnitella tulevaa.

Näin voi päätellä esihistoriallisen ajan luista, jotka löydettiin luolasta Tel Avivin läheltä Israelissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Qesemin luolat löytyivät 2001. Kuva: Wikipedia

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tämä Qesemin luolan löytö on ensimmäinen todiste siitä, että ihminen osasi säännöstellä ravinnon käyttöään jopa yli 400 000 vuotta sitten.

Aiemmin tutkijat luulivat yleisesti, että nykyihmisen esi-isät söivät kaiken heti, minkä vain saaliiksi saivat. Välillä he saattoivat elää nälässä.

Ihmiset toivat luolaan valittujen ruhojen ruumiinosia, sanoo professori Jordi Rosell verkkosivu EurekAlertin tutkimustiedotteessa.

”Yleinen saalis oli peura. Sen raajat ja kallot vietiin luolaan. Ruhon lihat ja rasvat irrotettiin jo metsästyspaikalla.”

Luolaan tuoduista luista 78 prosentissa oli merkkejä siitä, että luuta asukkaat olivat myöhemmin yrittäneet irrottaa saaliinsa nahkaa luun ympäriltä ja päästä käsiksi luuytimeen.

Tutkijat kokeilivat peurojen jalan luiden avulla, kuinka hyvin luuydin säilyi. Syksyn aikana nahan peittämä luuydin säilyi yhdeksän viikkoa.

Tutkimus antaa näytön siitä, että varhaisen vaiheen kivikauden ihmiset varastoivat eläinten luita pitkään, jopa viikkoja. Vasta sitten he söivät ne.

”Luita ja nahkaa on käytetty kuin säilyketölkkeinä, jotka säilöivät luuytimen pitkään”, sanoo professori Ran Barkai.

Luuytimessä on paljon rasvaa ja se oli tärkeä ravinnonlähde yhteisöissä, joiden ravinnon perusta oli eläintuotteissa.

”Tämä on varhaisin näyttö luuytimen varastoinnista. Se antaa kuvan siitä, miten ihmiset asuivat Qesemin luolissa”, sanoo tutkimusta tehnyt tohtori Ruth Blasco.

Samanlaista ruuan säilöntää on havaittu Alaskan nunamiuttien yhteisössä. Siellä saaliin luita varastoitiin talvea varten.

”Esihistoriallisen ajan ihmiset, jotka elivät Qesemin luolassa, olivat riittävän riittävän älykkäitä ja lahjakkaita tajuamaan sen, että eläinten tiettyjä luita saattoi säilöä tietyissä oloissa. Vasta kun siihen oli tarvetta, oli aika poistaa nahka, murskata luu ja syödä luuydin”, selittää professori Avi Gopher.

Qesemin luola on arkeologinen kohde noin 12 kilometriä itään Tel Avivista. Nykyihmisen esi-isiä asui luolien alueella 200 000–400 000 vuotta sitten, kertovat eri ajoitustekniikat. Luolat löytyivät vuonna 2001.

Qesemin luolassa on todistettavasti myös käytetty tulta, laitettu ruokaa ja paistettu lihaa.

Luuytimen varastoinnista kertoi lokakuun alun tiedelehti Science Advances, ja myös verkkosivu Phys.org sekä tiedelehti New Scientist.

Sisältö jatkuu mainoksen alla