Kaivauksilta löytyi mastodontin reisiluun päitä irrallaan varresta. Muinaiset ihmiset ehkä hakkasivat ne irti saadakseen luuydintä. Kuva: San Diegon luonnonhistoriallinen museo
Kaivauksilta löytyi mastodontin reisiluun päitä irrallaan varresta. Muinaiset ihmiset ehkä hakkasivat ne irti saadakseen luuydintä. Kuva: San Diegon luonnonhistoriallinen museo
Tämä on saattanut toimia iskukivenä. Kuva: Tom Deméré / San Diegon luonnonhistoriallinen museo
Tämä on saattanut toimia iskukivenä. Kuva: Tom Deméré / San Diegon luonnonhistoriallinen museo

Käsittelyn jäljet mastodontin luissa vievät Amerikan asutushistoriaa yli satatuhatta vuotta kauemmas ajassa.

Ihmissuvun asutushistoria Amerikassa menee dramaattisesti uusiksi. Tähän asti varhaisimmat ihmisten merkit nykyisen mantereelta ovat vajaan 15 000 vuoden takaa. Nyt arvostetussa Naturessa julkaistu tutkimus varhentaa Amerikan asutusta kerralla yli satatuhatta vuotta.

Ihmisen käsittelyn jäljet näkyvät tutkijoiden mukaan mastodontin luissa, jotka ovat löytyneet Cerrutin kaivauspaikalta Etelä-Kaliforniasta. Mastodontti on sukupuuttoon kuollut, norsua muistuttava ja sille etäisesti sukua oleva eläin.

San Diegon luonnonhistorian museon johdolla tehdyissä kaivauksissa löytyi mastodontin raajojen luita, hampaita ja syöksyhampaita. Jäänteet olivat paikalla sellaisessa järjestyksessä, johon ne tuskin jäisivät luonnollisen tai tapaturmaisen kuolema jälkeen.

Monet luista olivat rikki kuin iskujen jäljiltä. Paikasta löytyi myös suurikokoisia kiviä, jotka erottuvat kooltaan kerrostuman muusta kiviaineksesta. Samanlaisia kiviä ei myöskään löytynyt heti ylemmästä ja alemmasta sedimentistä.

Tutkijat uskovat, että kiviä on käytetty iskutyökaluina ja alasimina, joiden avulla luut on hajotettu. Luiden pyöreät päät olivat myös irrallaan varrestaan. Merkit viittaavat siihen, että luita on rikottu ravinteikkaan luuytimen saamiseksi sekä ehkä työkaluiksi.

Kokeissaan tutkijat hajottivat norsujen luita hakkaamalla. Sitten he vertasivat kaivauspaikan luita ja kiviä niihin, joita he olivat käyttäneet kokeissaan. Rikkoutumisen ja kulumisen jäljet muistuttivat toisiaan.

Mastodontin luut oli särkymisjälkien perusteella hajonneet tuoreeltaan.

Luut olivat rikkoutuneet samalla tavalla kuin mammutinluut muissa kaivauksissa myöhemmältä ajalta. Näissä on suljettu pois mahdollisuus, että jäljet olisivat geologisten prosessien tai petojen kaluamisen tulosta, kertoo Steve Holen Amerikan kivikauden tutkimuskeskuksesta tiedotteessa.

Luiden ikä yllätti. Radiologisten ajoitusten perusteella luujäänteet ovat arviolta 130000 vuotta vanhoja.

Tähän asti varhaisimmat luotettavat ihmisen läsnäolon merkit Amerikassa ovat alle 15000 vuoden takaa. Ihmisiä onkin siis ollut reippaasti yli satatuhatta vuotta varhemmin.

Paikalla ei kuitenkaan ehkä ollut nykyihmisiä vaan jonkin sukulaislajin jäseniä. Vallitsevan käsityksen mukaan nykyihminen lähti Afrikasta vasta 50 000–60000 vuotta sitten.

Mastodonttia käsittelivät mahdollisesti pystyihmiset, neandertalilaiset tai denisovanihmiset. Nämä ovat tutkijoiden mukaan voineet saapua vesireittejä pitkin Euraasiasta Amerikkaan. Tuolloin elettiin jääkausien välistä lämmintä aikaa eikä Beringinsalmi ollut kuivana, niin kuin se oli jääkausien aikana. Maatie oli tukossa.

Etäisenä mahdollisuutena tutkijat pitävät sitäkin, että jokin nykyihmisen esimuoto olisi matkannut Amerikkaan. He viittaavat Etelä-Kiinasta tehtyihin hammaslöytöihin, joiden perusteella nykyihminen asui niillä tienoilla jo 120000 vuotta sitten, siis kauan ennen kuin varsinainen muutto Afrikasta alkoi.

Kommentissaan Naturessa Jerusalamin heprealaisen yliopiston professori Erella Hovers muistuttaa, että Amerikoista on löytynyt aiemminkin merkkejä jopa 80000 vuoden takaisesta ihmisen läsnäolosta. Aiemmat tutkimukset on kuitenkin kyseenalaistettu ja luotettavana pidetään vain 15000 vuoden taakse ajoitettuja löytöjä.

Hovers arvelee, että uutta löydöstä on vaikeampi kumota. Hänen mukaansa aika näyttää, mullistaako tutkimus käsitykset siitä, miten ihmislajit ovat levinneet pitkin maapalloa.

Euroopan avaruusjärjestön havainnekuvassä on asteroidi Didysos ja sitä kiertävä kappale, johon tutkijat törmäyttäisivät luotaimen.

Yhdysvaltain avaruusjärjestö Nasan ja Euroopan Esan tutkijat haluavat selvittää, miten asteroideja voitaisiin torjua, mutta Euroopan puolelta rahoitus on jäissä.

Kuulussa Armageddon-katastrofielokuvassa 1990-luvulta Bruce Willisin johtama tiimi lähetetään avaruuteen räjäyttämään Maata kohti syöksyvä asteroidi palasiksi.

Yhdysvaltojen ja Euroopan avaruusjärjestöjen Nasan ja Esan tutkijat suunnittelevat vähän samaa, mutta paljon pienemmässä mitassa ja ilman ydinpommeja.

Niin sanottu Aida-hanke on ollut vireillä jonkin aikaa. Nimi tulee sanoista Asteroid Impact and Deflection Assessment.

Sen tarkoitus on laukaista luotain Didymos-asteroidille, jota kiertää myös pieni kuu. Didymoksen läpimitta on 800 metriä ja sitä kiertävän kappaleen läpimitta on 150 metriä.

Tutkijat haluavat törmäyttää luotaimen tähän pienempään kappaleeseen. Ajatuksena on tutkia, miten asteroidien ratoja pystytään muuttamaan törmäyksellä.

Aida koostuisi kahdesta luotaimesta: eurooppalaisten Aim laukaistaisiin ensin ja se asettuisi kiertämään Didymosta.

Aim tekisi tärkeitä mittauksia ja sen jälkeen laukaistaisiin amerikkalaisten Dart, joka törmäisi Didymoksen kuuhun ja suistaisi sen radaltaan.

Didymos sopii kohteeksi, koska se on lähellä ja törmäyskoe ei saisi sen kuuta syöksymään Maata kohti. Didymoksen kuu on myös samaa kokoluokkaa kuin maapalloa todennäköisimmin uhkaavat asteroidit. Asiasta kertoo Nasan verkkosivu.

Uhkaavia asteroideja ei tällä hetkellä tunneta. Asteroidivyöhykkeellä on kuitenkin tuhansia ja tuhansia kappaleita, jotka voisivat mahdollisesti joskus ajautua törmäämään maapalloon.

Kiviä putoilee silloin tällöin. Kuuluisa Siperian Tunguskan räjähdys vuonna 1908 aiheutui todennäköisesti pienehkön asteroidin törmäyksestä. Vuonna 2013 Tšeljabinskin yllä räjähti meteori, joka aiheutti 1 600 ihmisen loukkaantumisen.

Tutkijat uskovat, että asteroidien törmäykseltä voidaan suojautua. Siksi Aida-hankkeen eteneminen olisi tärkeää.

”Emme ole voimattomia asteroidien edessä. Mutta meidän täytyy harjoitella niiden torjumista tosielämässä siltä varalta, että joskus joudumme oikeasti suistamaan asteroidin radaltaan”, sanoo yhdysvaltalaista osaa hankkeesta johtava Andrew Cheng tiedotteessa.

Viime joulukuussa Euroopan avaruusjärjestö Esan jäsenmaat peruivat rahoituksen toiselta hankkeeseen tarvittavalta luotaimelta

Rahat ohjattiin Marsista elämää etsivään ExoMars-hankkeeseen.

Nyt tutkijat yrittävät lobata asteroidihanketta taas henkiin.

Latviassa pidetyssä tapaamisessa tutkijat esittivät halvemman vaihtoehdon Aimin toteuttamiseksi.

Uudessa versiossa luotaimesta olisi riisuttu Didymoksen kuuhun suunniteltu laskeutuja ja poistettu tutkajärjestelmä, joka luotaisi kuun rakennetta. Hintalappu olisi nyt 210 miljoonaa.

Nasan Dart-hanke eli varsinainen törmääjä etenee eurooppalaisista huolimatta, mutta Dart ei pysty tekemään kaikkia niitä tärkeitä mittauksia, joihin Aimia tarvittaisiin.

Aimin pitäisi mitata tarkasti kappaleen massa, jotta törmäyksen vaikutukset voitaisiin myös mitata.

”Emme ole koskaan kokeilleet asteroidin työntämistä radaltaan eikä sitä voi testata laboratoriossa mitenkään. Meidän täytyy selvittää, pitävätkö simulaatiomme ja mallimme paikkansa”, kertoo Esan johtaja Jan Woerner.

Nasa rakentaa Dart-luotaintaan edelleen alkuperäisessä aikataulussa. Sen olisi tarkoitus törmätä asteroidiin vuonna 2022.

Tutkijat sanovat, että parasta olisi ollut saada Aim tekemään mittauksia samaan aikaan Dartin kanssa. Aim pystyy heidän mukaansa hoitamaan tehtävänsä myös törmäyksen jälkeen, jos hanke ylipäätään saa rahoitusta.

Koirat, joilla oli tietty muoto oksitosiiniin liittyvästä geenistä, kääntyvät herkemmin omistajansa puoleen. Sama geenivariantti löytyi myös susilta.

Aivoissa erittyvä kiintymyshormoni oksitosiini on tärkeä osa ihmisten välistä sosiaalista kanssakäymistä. Hellyydenosoitukset kuten halaaminen ja suutelu saavat oksitosiinia erittymään, ja sitä vapautuu erityisesti seksin aikana.

Oksitosiini säätelee myös ihmisen ja lemmikkien välistä elämää. Lemmikin silittely vapauttaa oksitosiinia, ja samalla tavoin koirankin aivot raksuttavat.

Ruotsalaisessa Linköpingin yliopistossa tutkittiin oksitosiinin vaikutusta kultaisiin noutajiin. Koirat, joilla oli tietty geenimuunnos oksitosiinireseptoriin liittyvällä alueella perimässä, kääntyivät herkemmin omistajansa puoleen pyytääkseen apua.

Tutkimuksessa pantiin 60 kultaista noutajaa ratkaisemaan yksinkertainen pulma. Niiden piti avata kansi saadakseen herkkupalan.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen kansi suljettiin niin, ettei koira voinut saada sitä auki. Tarkoitus oli katsoa, miten herkästi koira hakee omistajaltaan apua.

Kolme varttia ennen koetta koirien kuonoon suihkutettiin joko oksitosiinia tai suolavesiliuosta. Sitten tutkijat ottivat aikaa, kuinka kauan koira jaksaa itsekseen painia kannen kanssa.

Oksitosiinisuihke todella vaikutti, mutta vain osaan koirista. Sellaiset koirat, joilla oli tietty oksitosiinireseptoriin liittyvä geenivariantti, tulivat helpommin pyytämään apua omistajaltaan.

Samoja koiria testattiin myös suolavesiliuoksella, mikä odotetusti ei vaikuttanut avuntarpeen lisääntymiseen.

Kaikista koirista otettiin dna-näytteet. Tutkijat paikansivat erityyppisiä muunnoksia oksitosiinigeenien lähistöllä niiden kromosomistossa. Niin sanotun AA-genotyypin koirat reagoivat oksitosiiniin, kun taas GG-genotyypin koirat eivät.

Samaa vaihtelua havaittiin myös susilla. Tutkijat analysoivat 21 suden dna:ta niiden verinäytteistä.

Toisin sanoen oksitosiinireseptoriin liittyvät muunnokset olivat susilla jo ennen niiden kesyttämistä koiriksi. Se voi selittää, miksi tietyt sudet muinoin tulivat paremmin ihmisten kanssa toimeen.

”Tulokset antavat olettaa, että ihmiset aikoinaan valitsivat kesytettäviksi yhteistyökykyisiä susia ja jalostivat niistä seuraavia sukupolvia”, sanoo tiedotteessa Mia Persson, yksi tutkijoista.

Tutkimuksen julkaisi Hormones and Behaviour.