Ihosta saa monikykyisiä kantasoluja.
Ihosta saa monikykyisiä kantasoluja.

Läpimurto lupaa sydänhoitoja ilman hylkimistä. 

Ensi kertaa tutkijat onnistuivat muuntamaan sydänpotilaiden ihosta otetut kantasolut terveiksi sydänlihassoluiksi, jotka voivat yhdistyä olemassa olevaan kudokseen.

Tutkimus voi mahdollistaa vaurioituneen sydämen korjaamisen potilaan omista monikykyisistä kantasoluista  lähitulevaisuudessa. Kun kantasolut ovat omia, vältytään hylkimisreaktiolta.

Vielä menetelmää pitää kuitenkin kehittää, ja tutkijat arvioivat, että aikaisintaan viiden-kymmenen vuoden päästään hoitokokeisiin.

Aiemminkin on pystytty muuntamaan terveiltä nuorilta ihmisiltä saatuja monikykyisiä kantasoluja sydänlihakudokseksi. Uusi saavutus israelilaisen Lior Gepstein johtamassa tutkimuksessa oli se, että kantasolut olivat peräisin iäkkäämmiltä sydänpotilailta, ja että uusi kudos saatiin istutettua osaksi entistä sydänlihaskudosta. Tuloksena saatu kudos oli tervettä ja vastasi vastasyntyneen sydänsoluja.

Tutkimuksen julkaisi The European Heart Journal.