Jäävuori ajelehti Kulusukin kaupungin sataman ohi Grönlannissa elokuussa 2009. Maapallon pohjoiset alueet lämpenevät kaksi kertaa nopeammin kuin muu maapallo. Kuva: Bob Strong / Reuters
Jäävuori ajelehti Kulusukin kaupungin sataman ohi Grönlannissa elokuussa 2009. Maapallon pohjoiset alueet lämpenevät kaksi kertaa nopeammin kuin muu maapallo. Kuva: Bob Strong / Reuters

Pohjoinen alue lämpenee kaksi kertaa nopeammin kuin muu maapallo ja joidenkin merialueiden keskilämpötila on neljä astetta tavallista korkeampi kertoo tuore raportti.

Yhdysvaltain sään- ja merentutkimuslaitos Noaa on julkaissut vuosittaisen raporttinsa pohjoisten alueiden tilasta, ja se on karua kertomaa.

Ikirouta jatkaa sulamistaan, ja pohjoiset alueet lämpenevät kaksi kertaa nopeammin kuin muu maapallo. Merijään huippumäärä oli tänä vuonna maaliskuussa pienempi kuin koskaan aiemmin, ja ylipäänsä tämä vuosi oli historian toiseksi lämpimin pohjoisilla alueilla. Ennätysvuosi oli 2016. Tänä vuonna alueella oli 1,6 astetta keskimääräistä lämpimämpää.

Barentsinmerellä ja Tšuktšimerellä meriveden pintalämpötila oli elokuussa 4 astetta keskiarvoa korkeampi. Koillis-Siperian ja Alaskan välissä sijaitsevan Tšuktšimeren pintalämpötila on noussut 0,7 astetta vuosikymmenessä vuodesta 1982 lähtien.

Leväkukinnot lisääntyvät, kun jää vetäytyy ja päästää auringonvaloa mereen. Myös tundra alkaa vihertää Siperiassa, Alaskassa ja Kanadassa ilmaston lämmetessä. Jään sulaminen vain kiihdyttää lämpenemistä, kun valkoinen, auringonvaloa heijastava pinta vähenee.

Ikirouta sulaa nopeammin kuin koskaan. Sen osalta tiedot ovat vasta alustavia, mutta näyttää siltä, että ennätykset ovat taas rikkoutumassa, raportoi The Guardian-lehti.

Hyviäkin uutisia on. Aasian alueella lumipeite oli tavallista suurempi, mikä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 2005. Toisaalta Pohjois-Amerikan alueella lumipeite pysyi keskiarvon alapuolella jo yhdettätoista vuotta, raportoi CNN.

Grönlannin merijää suli hieman keskiarvoa hitaammin viileän kesän vaikutuksesta. Vaikka jään maksimimäärä maaliskuussa oli pienempi kuin aiemmin, syyskuussa mitattu vähimmäismäärä oli vain kahdeksanneksi pienin.

Tämä on kuitenkin laiha lohtu. Jää hupenee vuosi vuodelta ja myös ohenee.

Kun vuonna 1985 merijäästä lähes puolet oli paksua, monivuotista jäätä, nykyään jopa 79 prosenttia on ohuempaa, yksivuotista jäätä.

Jääkairanäytteistä, fossiileista ja muista lämpötilan välillisistä mittareista voidaan todeta, että lämpötila pohjoisessa nousee ja jää vähenee tahdilla, jollaista ei ole koettu 1500 vuoteen.

”Arktinen alue on perinteisesti ollut maapallon jääkaappi, mutta nyt kaapin ovi on jätetty auki”, muotoilee Noaan arktista tutkimusohjelmaa johtava Jeremy Mathis.

Tutkijat muistuttavat, että arktisen alueen muutoksilla on valtava vaikutus koko maapalloon. Lämpötilan nousu vaikuttaa ilmastoon monimutkaisilla tavoilla. Esimerkiksi muutokset pohjoisen alueen merijäässä ja lämpötilassa voivat vaikuttaa ilmakehän suihkuvirtauksiin, millä on hyvin voinut olla osansa Yhdysvaltain poikkeuksellisissa sääoloissa ja muun muassa Kalifornian metsäpaloissa.

Kukko kiekuu yhtä kovaa kuin lentoon lähtevä lentokone.

Miksi kukko ei kuuroudu, ihmettelivät eläintieteilijä Raf Claes Antwerpenin yliopistosta Belgiasta ja hänen kollegansa. He äänittivät kieuntaa lintujen ulkokorvan aukon viereen kiinnitetyillä nauhureilla ja saivat tulokseksi hämmästyttäviä lukuja.

Kun kukko kiekaisee kunnolla, ääni on niin voimakas, että voisi viedä kuulon liian lähellä seisovalta hoitajalta. Huuto kestää vain yhdestä kahteen sekuntia, mutta raikaa kurkusta keskimäärin yli 130 desibelin voimalla.

Äänenpaine vastaa sitä, että ihminen seisoisi 15 metrin päässä lentoon nousevasta suihkukoneesta.

Kokeen ennätysyksilö rääkäisi peräti 143 desibeliä. Yhtä kova meteli vallitsee lentotukialuksella, keskellä lähtevien ja laskeutuvien koneiden ärjyntää.

Ihminen voi turvallisesti oleskella kahdeksan tuntia 85 desibelin melussa, alle 15 minuuttia sadassa desibelissa ja vähimmillään vain alle sekunnin yli 130 desibelissa, tutkijat kirjoittavat Zoology-lehdessä. Kuuroutuminen johtuu siitä, että sisäkorvan karvasolut vahingoittuvat tai tuhoutuvat.

Claesin ryhmä otti kerroskuvausmenetelmällä kolmiulotteisia röntgenkuvia kukkojen kalloista. Niistä paljastui, miksi kukon kuulo säilyy. Kun sen nokka on ammottaa avoimimmillaan, neljäsosa sen korvakanavasta sulkeutuu täysin ja pehmeä kudos peittää puolet tärykalvosta.

Kukko siis kuulee oman huutonsa vahvasti vaimennettuna.

Kiekumisen voima vaimenee merkittävästi, kun etäisyys kasvaa vain puolellakin metrillä. Tämän ansiosta kukko tuskin vahingoittaa kanojenkaan kuuloa. Mutta jos näin kävisi, kanat toipuisivat. Toisin kuin nisäkkäillä, linnuilla sisäkorvan karvasolujen karvat voivat ainakin jonkin verran uusiutua.

Myös kanoilla korvakäytävä kapeutuu hieman nokan auetessa. Aiemman tutkimuksen mukaan kanojen varoitusäänet kaikuvat metrin päästä mitattuina vain 76 desibelin voimalla.

Ruiske voisi auttaa verkkokalvon rappeumaa sairastavia potilaita.

Ranskalainen GenSight-yritys aikoo kokeilla kunnianhimoista hoitokeinoa verkkokalvorappeumaan. Se perustuu optogenetiikkaan ja geeniterapiaan.

Menetelmällä muunneltaisiin ihmisen silmästä tiettyjä soluja sellaisiksi, että ne alkavat aistia valoa. Tähän tarvittava geeni otetaan levästä.

Verkkokalvon rappeuma on perinnöllinen ja melko yleinen sairaus, jossa silmän valoa aistivat solut rappeutuvat ja kuolevat. Verkkokalvon rappeuma supistaa ja sumentaa näkökenttää hiljalleen ja voi johtaa lopulta sokeutumiseen.

Tutkijat ovat värvänneet Britanniassa 12 koehenkilöä kokeilemaan uutta hoitoa, joka voisi säilyttää heillä ainakin jonkinlaiset näön rippeet.

Taudissa tuhoutuvien valoherkkien solujen lisäksi silmässä on myös soluja, jotka normaalisti eivät aisti valoa. Hoidon tarkoitus on muuttaa nämä solut valoa aistiviksi. Niillä potilas voisi nähdä ainakin tiettyjä valon aallonpituuksia.

Ajatus on, että muokatut solut voisivat kompensoida muiden solujen katoa ainakin osittain.

Levä on yksisoluinen eliö, joka pystyy erään geeninsä avulla aistimaan valoa. Geeni voidaan siirtää ihmisen silmään, jossa se muokkaa silmän soluja.

Kukin koehenkilö saa yhden ruiskeen toiseen silmään. Tätä ei ole aiemmin yritetty ihmisillä. Apinoilla ja hiirillä tehdyt kokeet kuitenkin viittaavat siihen, että geeniruiske on saanut eläinten silmän solut aistimaan punaista valoa.

Pelkän pitkäaaltoisen, punaisen valon aistiminen ei vielä tee näkökyvystä kovin ihmeellistä. Tutkijat toivovat, että se silti auttaisi näkönsä menettäviä havaitsemaan ainakin isoja kohteita ja muita ihmisiä.

Koehenkilöt saavat myös kameroilla varustetut erikoislasit, jotka muuntavat muita valon aallonpituuksia punaisiksi. Näin he saisivat heikkolaatuisen mustavalkonäön.

Myös yhdysvaltalaisella RetroSense Therapeutics -yrityksellä on käynnissä vastaava koe. Tässä kokeessa tosin siirrettävä geeni saa silmän hermosolut aistimaan sinistä, ei punaista valoa.

Käyttäjä4499
Seuraa 
Viestejä2266
Liittynyt21.7.2017

Näkö yritetään palauttaa levän geenillä

Opsiinien merkitys elimistössä on kiehtovaa (opsiinit ovat valoreseptoreita, jotka muuttavat valosignaalin sähköiseksi signaaliksi). Ihmisellä on 9 eri opsiinia, mm. Rodopsiini silmän sauvasolujen näköpurppura. Melanopsiini toimii sirkadiaarisessa rytmissä ja pupillireaktiossa. Enkefalopsinia esiintyy runsaasti mm. aivoissa ja kiveksissä . Vähän myös sydämessä, keuhkoissa, maksassa, munuaisissa, lihaksissa, haimassa ja retinassa. Neuropsiinia on mm. ihmisen aivoissa, silmissä, ihossa ja...
Lue kommentti