Kaskenpolttoa Enossa vuonna 1893.
Kaskenpolttoa Enossa vuonna 1893.

Routa jakoi idän ja lännen. 

Ilmasto on perimmäinen syy Suomen alueelliseen jakautumiseen niin itä-länsi- kuin etelä-pohjois-suunnassa,vahvistaa Jyväskylän yliopistossa tänään tarkastettu Reijo Solantien taloushistorian väitöstutkimus.

Etelän ja pohjoisen raja kulkee sisämaassa pitkin päätoimisen agraariasutuksen ilmastollista pohjoisrajaa. Se on säilynyt nykyaikaan asti niin talouselämän kuin politiikan rakenteissa, Solantie havainnoi.

Idän ja lännen jakolinjan länsipuolella routa on paksumpi ja maa syvältä kylmempi kuin sen itäpuolella. Paksu routa haittaa metsänkasvua, mutta ei pintajuurisia peltokasveja. Peltoruis päinvastoin talvehtii huonosti idän sulassa maassa lumen alla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Nykyään rajan itäpuolella metsäntuoton suhde peltoalaan on suurempi kuin lännessä, ja lännessä taas kotieläintuotanto ja sen tuottama lantamäärä peltohehtaaria kohti ovat suuremmat kuin idässä, mikä näkyy lännen suurempina hehtaarisatoina.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Tutkimuksessaan Solantie osoitti, miten ilmaston ja yhteiskunnan välinen suhde on Suomen boreaalisissa oloissa ollut kautta historian olennaisesti toisenlainen kuin Keski-Euroopassa.

Vanha perinteinen maatalous ja asutus olivat aina 1700-luvulle asti sopeutuneet hyvin ilmaston riskeihin, mikä on ollut elintärkeää kun toimeentulo on perustunut omavaraisuuteen. Nyky-yhteiskunnassa, jossa ilmaston huomioiminen ei enää ole elämän ja kuoleman kysymys, ilmastollisiin riskeihin suhtaudutaan Solantien mukaan välinpitämättömämmin kuin ennen. Tämä näkyy niissä "yllätyksissä", joita ilmasto jatkuvasti Suomen yhteiskunnalle tuottaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla