Maan ilmakehäKuva: Nasa
Maan ilmakehäKuva: Nasa

Suomen lämpötila voi nousta sadassa vuodessa pahimmillaan yhdeksän astetta.

Viime vuosikymmeninä tapahtunut lämpötilan nousu on suurimmaksi osaksi ihmisen aiheuttamaa, vahvistaa kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n tuore raportti, joka kokoaa yhteen tuhansien ilmastotutkijoiden työn tulokset viime vuosilta.

Raportti ei radikaalisti muuta paneelin aiempia ennusteita. "Kuva ei ole suuresti muuttunut edellisestä raportista, mutta tieteellinen pohja on entistä vahvempi", totesi raportin laatimiseen osallistunut dosentti Jouni Räisänen Helsingin yliopistosta Helsingissä pidetyssä julkistamistilaisuudessa perjantaina.

Sadan viime vuoden aikana maapallon lämpötila on noussut keskimäärin 0,7 astetta ja vauhti on kiihtymässä. Seuraavien sadan vuoden aikana ilmasto lämpenee uusien laskelmien mukaan edelleen vähintään asteen verran, vaikka hiilidioksidipäästöt saataisiin pieniksi. Jos päästöt edelleen kasvavat, nousua saattaa tulla yli kuusi astetta.

Pohjoisessa lämpötilat nousevat enemmän, Suomen korkeudella noin puolitoista kertaa sen minkä maapallolla keskimäärin, Räisänen kertoi. Suomessa lämpötila voi siis pahimmillaan nousta yhdeksän astetta.

Lue lisää Ilmatieteen laitoksen sivuilta.