Isät kohtelevat tyttäriään ja poikiaan eri tavoin jo aivan pienestä. Kuva: Piia Arnould
Isät kohtelevat tyttäriään ja poikiaan eri tavoin jo aivan pienestä. Kuva: Piia Arnould

Tyttöjen ja poikien erilainen kohtelu alkaa viimeistään jo yksi-kaksivuotiaana.

Isät suhtautuvat jo yhden tai kahden vuoden ikäiseen lapseensa eri tavoin sen mukaan, onko tämä poika vai tyttö. Asenne-ero on havaittu laboratorio-oloissa jo ennenkin, mutta nyt yhdysvaltalaiset tutkijat onnistuivat näkemään sen arkielämän tuoksinassa.

Arkeen tutkijat pääsivät käsiksi kiinnittämällä isien vyöhön pienen äänitallentimen. Se nauhoitti kahtena päivänä viikossa isien ja lasten kanssakäymistä.

Nauhoitteista paljastui, että isät puhuvat ja leikkivät eri tavoin tyttären ja pojan kanssa.

Ensinnäkin isät huomioivat tytärtä herkemmin vastaamalla tämän kutsuun useammin kuin pojan. Tyttären kanssa isät puhuivat myös tunteista ja käyttivät näiden kanssa ollessaan enemmän ikäviä tunteita tarkoittavia sanoja, kuten suru, itku ja yksinäinen.

Rikkaampi tunnekieli kertoo tutkijoiden mielestä siitä, että isät ovat sallivampia tytärten tunteille kuin poikien. Tällainen tunteiden tunnustaminen ja hyväksyntä voi auttaa tyttöjen tunteiden hallinnan ja myötäelämisen kyvyn kehittymisessä. Pojillekin se tekisi tutkijoiden mukaan hyvää.

Poikien tunnekehitystä kuitenkin avittaa nujuaminen, jota isät harrastavat enemmän heidän kanssaan kuin tytärten. Erilainen leikillinen kutittelu ja tuupiskelu on niin ikään omiaan kehittämään tunteiden säätelyn taitoja ja empatiaa.

Pojille isät myös puhuivat enemmän voimasta ja saavuttamisesta. Heidän kanssaan tavallisempia sanoja olivat paras, voittaa ja huippu.

Tyttärille sitä vastoin puhuttiin kehosta. Isät käyttivät heidän kanssaan enemmän sellaisia sanoja kuin maha, masu, poski tai jalka.

Tällainen vartaloon viittaava puhe voi tutkijoiden mielestä jo pienestä pitäen ruokkia tyttöjen kehotietoisuutta. Tiedetään, että tyttöjen ulkonäköhuolet alkavat usein painaa jo esimurrosiässä.

Tytöt kuulevat isiltään myös enemmän analyyttistä kieltä. Sen on todettu olevan hyödyksi koulussa. Isän käyttämän kielen on aiemmissa tutkimuksissa huomattu vaikuttavan lapsen myöhempiin kielellisiin taitoihin.

Tutkija uskovat, että isät haluavat parastaan lapsilleen eivätkä he välttämättä tiedosta sukupuolivinoumaa suhtautumisessaan lapsiinsa. Isät voivat myös ajatella, että he ohjaavat lastensa käytöstä sukupuoliroolien mukaisiksi siitä uskossa, että koituu lapsen eduksi.

”Meidän tulisi olla tietoisia siitä, miten tiedostamattomat käsitykset sukupuolesta vaikuttavat siihen, miten kohtelemme jopa aivan pieniä lapsia”, muistuttaa Emory-yliopiston Jennifer Mascaro, yksi tutkimuksen tekijöistä tutkimustiedotteessa.

Isien suhtautumiserot poikiin ja tyttäriin näkyivät myös isien aivoissa. Tutkimuksen toisessa osassa he katselivat lastensa valokuvia samalla, kun heidän aivojaan skannattiin magneettikuvauslaitteella.

Isien aivot reagoivat voimakkaammin kuviin onnellisesta tai iloisesta tyttärestä kuin onnellisesta pojasta. He olivat tutkijoiden tulkinnan mukaan siis tyytyväisempiä tytön onnellisuuteen kuin pojan.

Havainto sopii sekä siihen, että isät huomioivat arjessa enemmän tyttäriään, että siihen aiemminkin huomattuun seikkaan, että tytöiltä odotetaan enemmän onnellisuutta kuin pojilta.

Pojissa puolestaan vetosi tyttöjä enemmän neutraali ilme. Neutraalius ei tarkoita merkityksettömiä kasvoja, ilmeisesti tässä tapauksessa on juuri päinvastoin.

Tutkijat arvelevat, että isät voivat liittää neutraalin eli ei iloisen muttei surullisenkaan ilmeen kivoihin touhuihin, kuten nujuamisleikkeihin, joita he poikien kanssa harrastavat.

Tutkimuksen julkaisi Behavoiral Neuroscience.

Cambridgen yliopiston kokeessa kuvattiin lämpökameralla jääkylmässä vedessä pidettyjä käsiä. Kuva: Stephanie Payne
Cambridgen yliopiston kokeessa kuvattiin lämpökameralla jääkylmässä vedessä pidettyjä käsiä. Kuva: Stephanie Payne

Kylmässä ihmisen elimistö uhraa ensimmäisenä ääreisosat supistamalla sormien ja varpaiden verenkiertoa.

Lihaksikasta vartaloa sopii esitellä helteellä rannalla, mutta siitä on hyötyä myös pakkasella. Tähän päätyi American Journal of Physical Anthropology -lehdessä ilmestynyt tutkimus.

Treenatun kropan omistajan kädet palelevat vähemmän kuin laihan tai lihavan. Lihaskimppu saa kylmässä toisenlaisia ihmisiä vähemmän paleltumia näppeihinsä. Hän saattaa myös suoriutua muita paremmin sorminäppäryyttä vaativista tehtävistä hyytävissä oloissa.

Cambridgen yliopiston biologisen antropologian tutkijat havaitsivat, että lihasmassan määrä ennustaa, paljonko lämpöä karkaa käsistä kylmässä. Sen sijaan ihmisen painon, koon tai rasvan osuuden perusteella ei voi päätellä, palelevatko hänen näppinsä herkästi.

Tämä selittää, miksi vanhukset usein hytisevät kylmästä. Heillä lihakset ovat alkaneet rapistua ja lihasmassa vähentyä.

”Ihmiselimistö on hämmästyttävä, dynaaminen järjestelmä, joka käyttää lihaksia lämmön tuottamiseen, jotta loput, muun muassa kädet, pysyisivät lämpiminä”, sanoo tutkimusta johtanut Stephanie Payne EurekAlert-uutispalvelun mukaan.

Moni luulee, että lihavuus suojaisi palelemiselta, koska rasva eristää. Näin ei tuoreen tutkimuksen mukaan ole, vaan lihakset ovat keskeisemmässä osassa lämmönsäätelyssä.

”Valkoinen rasva toimii lähinnä suojaavana eristeenä. Sillä voi olla merkitystä lämpimänä pysymiselle silloin, kun koko keho altistuu kylmälle vaikkapa avannossa uidessa”, sanoo erikoistutkija Sirkka Rissanen Työterveyslaitokselta Oulusta.

Vielä vähemmän lämmittää isoista rasvapallosista ja sidekudoksesta muodostuva selluliitti. Sekin kyllä eristää jonkin verran.

Sen sijaan ruskea rasva tuottaa lämpöä. Sitä on jonkin verran vastasyntyneillä ja ihmisillä, jotka viettävät paljon aikaa ulkosalla. Nimi tulee siitä, että ruskeassa rasvakudoksessa on paljon verisuonia ja rasva jakautuu moniin pisaroihin soluissa.

Käsissä on harvoin kovin paljon minkäänlaista rasvaa, ja niiden lihaksetkin ovat pienet.

Käsillä on laaja pinta-ala suhteessa tilavuuteen, mikä voi aiheuttaa ongelmia kylmissä oloissa, Payne toteaa. Siksi hänen ryhmänsä tutki ihmisen vartalon koon ja koostumuksen vaikutusta lämmön menettämiseen ja uudelleen lämpenemiseen juuri käsissä.

Lihasten kyky tuottaa lämpöä on tunnettu pitkään, mutta Paynen tiimi on ainakin omasta mielestään tutkinut sormien kylmettymistä uudenlaisella koeasetelmalla.

Kokeeseen osallistui 114 vapaaehtoista yliopisto-opiskelijaa ja paikallista asukasta Britannian Cambridgesta. Naisia oli vähän enemmän kuin miehiä.

Koehenkilöt mitattiin ja punnittiin ja heidän vartalonsa rasva- ja lihaspitoisuudet analysoitiin. Sitten jokainen heistä työnsi kätensä jääkylmään veteen kolmeksi minuutiksi. Tutkijat seurasivat lämpökameran avulla, kuinka nopeasti kunkin kädet lämpenivät jälleen.

Osallistujat olivat 18–50-vuotiaita ja heidän sukujuurensa olivat eurooppalaisia. Alkuperä on tärkeä asia, sillä monet kylmissä paikoissa elävät ihmisyhteisöt ovat sopeutuneet viileään. Heillä saattaa esimerkiksi olla suhteessa muita enemmän lihasmassaa kehossaan.

Ihmiset ottaisivat tiedon maapallon ulkopuolisesta mikrobielämästä avosylin vastaan.

Elokuva- ja viihdeteollisuus on tehnyt kaikkensa, jotta maapallolle saapuvat vieras elämä ja äly näyttäytyisivät kielteisessä valossa. Mutta ihmisten reaktio siihen ei ole samansuuntainen – ei ainakaan, jos puhutaan mikrobitason elämästä.

Aiemmin on tutkittu enemmän julkisia reaktioita siihen, jos saataisiin viestejä elämästä muualla. Nyt sosiaalipsykologian professori Michael Varnum Arizonan yliopistosta keskittyi mahdollisiin mikroskooppisen elämän löytöihin avaruudesta.

Ensin ryhmä selvitti joukkoviestimen julkaisemien artikkelien kieltä. Niissä kerrottiin Maan ulkopuolista elämää koskevista todisteista.

Varnum esitteli tuloksia viime viikon lopulla Yhdysvaltain tiedeviikolla Austinissa Texasissa.

Yksi tutkituista uutisista oli Nasan ilmoitus vuonna 1996. Tutkijat kertoivat silloin, että Marsista Maahan tulleessa meteoriitissa oli mahdollisesti mikrobeja. Toinen uutinen oli Tabbyn tähdestä. Se himmeni ja sykki muutama vuosi sitten niin oudosti, että syyksi ehdotettiin vieraan älyn tekemiä rakennelmia.

Kielellinen tunneanalyysi paljasti, että uutisten sävyssä oli enemmän myönteistä kuin kielteistä.

Lisksi Varnum tutki erillisissä kokeessa kussakin satojen tavallisten ihmisten reaktioita vieraan elämän löytöihin.

Yksi joukko sai verkossa luettavakseen uutisartikkelin, joka ilmoitti että Maan ulkopuolisia mikrobeja oli löydetty. Vastaajat pohtivat sitten, mitä uutinen merkitsi heille itselleen ja miten ihmiskunta reagoisi siihen.

Toinen ryhmä jaettiin kahtia. Toiset lukivat artikkelin, jossa kerrottiin vuoden 1996 mikrobien löydöstä, ja toiset artikkelin tutkijoista, jotka valmistivat keinotekoista elävää solua.

Tutkimus paljasti, että vastauksissa myönteinen kieli oli yleisempää kuin kielteinen. Vastaajat uskoivat, että maan ulkopuolinen elämä toisi enemmän etuja kuin riskejä.

Vastaajat tuntuivat kuitenkin ajattelevan, että koko ihmiskunta olisi vähemmän innostunut löydöstä kuin he itse olivat.

Omat vastaukset kuviteltuihin ilmoituksiin sisälsivät keskimäärin yli viisi prosenttia myönteisiä sanoja ja 1,32 prosenttia kielteisiä sanoja. Kun vastaajat pohtivat koko ihmiskunnan vastausta, olivat samat luvut 3,81 prosenttia positiivisia ja 2,97 prosenttia kielteisiä.

Vastaajien ikä, sukupuoli, tulot ja muut muuttujat eivät vaikuttaneet juuri lainkaan vastauksissa, sanoi Varnum.

Vastaajat olivat myönteisempiä luettuaan uutisia Marsin mikrobeista kuin silloin, kun uutiset kertoivat elämän luomisesta laboratoriossa Maan päällä. Tutkija Varum tulkitsee tämän niin, että mahdollisuus löytää vierasta elämää on ihmisten mielessä jotain erityistä.

Tutkimus tarkasteli vain yhdysvaltalaisten vastauksia. Se keskittyi vieraaseen elämään vain mikrobien tasolla.

Puutteistaan huolimatta työ tarjoaa kuitenkin käsityksiä siitä, miten ihmiset reagoivat vieraan elämän löytymiseen.

”Vastaus näyttää olevan, että otamme vieraan elämän vastaan aika myönteisesti”, tutkijat kirjoittavat.

Viimeksi Varnumin ryhmä on tutkinut sitä, kuinka ihmiset ottivat vastaan aurinkokunnan ulkopuolelta tulleen asteroidin, Oumuamuan. Sitä kerrottiin paljon vuodenvaihteessa.

”On rohkaisevaa, että ihmiset ovat nähtävästi innostuneita mikrobien elämän löytämisestä Maan ulkopuolelta”, sanoo professori Lewis Dartnell Guardianille. Hän on astrobiologi Westminsterin yliopistossa Britanniassa.

”Emme ehkä koskaan kohtaa älykkäitä avaruusolioita, mutta valmisteilla on useita luotaimia, jotka voisivat löytää merkkejä mikrobeista.”

Tutkimus julkaistiin äskettäin Frontiers in Psychology -tiedelehdessä.