Töltissä hevosen kaikki neljä jalkaa nousevat ja laskevat vuoron perään. Tällainen nelitahtinen askellaji on myös hevosen kävely eli käynti, joka on kuitenkin huomattavasti hitaampaa.
Töltissä hevosen kaikki neljä jalkaa nousevat ja laskevat vuoron perään. Tällainen nelitahtinen askellaji on myös hevosen kävely eli käynti, joka on kuitenkin huomattavasti hitaampaa.

Geenivirhe teki islanninhevosen ravista miellyttävämpää.

Hevosille poikkeuksellista nelitahtiravia eli tölttiä pidetään nykyään islanninhevosen erikoisuutena, mutta ihan ensimmäisinä näin ravasit englantilaiset lajitoverit, selvisi tuoreessa geenitutkimuksessa. Englannissa tölttääviin hevosiin ihastuivat viikingit, joiden matkassa tölttigeeni seilasi edelleen Islantiin.

Viikinkien ihastus on helppo ymmärtää, jos on kerrankin istunut ravaavan hevosen selässä. Ravi pomputtaa hevosen selässä istuvaa ratsastajaa enemmän kuin muut askellajit.

Tämä johtuu siitä, että toisin kuin esimerkiksi käynti tai laukka, ravi on kaksitahtista. Ristikkäiset jalat astuvat maahan samaan aikaan.



Ravissa hevonen liikuttaa ristikkäisiä jalkojaan samassa maahan ja ylös. Siksi askellajia kutsutaan kaksitahtiseksi.

Islanninhevonen ja muutama muu hevosrotu ravaa kuitenkin tasaisemmin. Islanninhevosen ravi nelitahtista tölttiä, jossa jokainen jalka liikkuu omaan tahtiinsa. Ratsastajan peppu kiittää.

Nelitahtiravi on hevosen perinnöllinen ominaisuus, jonka aiheuttaa virhe raajojen liikettä koordinoivassa geenissä, tutkijat saivat selville aiemmin.

Nyt saksalaiset tutkijat jäljittivät tämän dmrt3-geenin avulla nelitahtiravin historiaa ikivanhoista hevosten jäänteistä.

Paljastui, että ominaisuus ilmestyi hevosille ensi kertaa noin vuonna 850 jälkeen ajanlaskumme alun.

– Paikansimme nelitahtiravihevosten alkuperän keskiajan Englantiin, kertoo Arne Lugwig berliiniläisestä eläintutkimuskeskuksesta.

– Viikingit veivät näitä hevosia sitten Islantiin, ja jalostivat niitä siellä. Myöhemmin askellajin perineitä hevosia kuskattiin joko Englannista tai Islannista kaikkialle maailmaan, hän täsmentää.

Aineistoon sisältyi dna-näytteitä hevosista halki vuosisatojen. Näytteitä 90 oli peräisin ajalta 3 500 eaa.

Tutkimuksessa varhaisin dmrt3-geenivirhe löytyi kahdesta englantilaisesta hevosesta, jotka elivät noin vuonna 850–900 jaa. Seuraavaksi se ilmestyi esiin islantilaishevosissa, joilla se yleistyi nopeasti. Tutkituista 800- ja 1000-luvuilla eläneiden islantilaishevosten jäänteistä 10:llä hevosella 13:sta oli kyseinen geenivirhe.

Ludwigin mukaan tämä viittaa vahvasti siihen, että viikingit kuljettivat nelitahtiravin taitavia hevosia seilatessaan Englannista Islantiin.

”Koska geenivirhe oli yleinen varhaisissa islantilaishevosissa, uskomme, että saarelle asettuneet skandinaavit tykästyivät heti tähän mukavaan ratsumalliin”, Ludwig sanoo.

Muista Euroopasta kerätyistä keskiaikaisissa hevosnäytteissä geenivirhettä ei vielä ollut – ei edes Skandinaviassa.

Tutkimuksen julkaisi Current Biology.

Käyttäjä2671
Seuraa 
Viestejä2
Liittynyt9.8.2016

Islanninhevosen omintakeinen askellus on viikinkien keskiaikainen matkamuisto Englannista

Tarkennus kiinnostavaan artikkeliin: islanninhevonenkin liikkuu ravissa. Sen ravi on monesti yhtä pomputtavaa kuin "tavallisen" hevosen. Lause, jossa viitataan islanninhevosen ravaavan tölttiä, on virheellinen. Islanninhevonen kykenee liikkumaan tasaisessa töltissä, toisin kuin monet muut hevoset -siihen tässä virkkeessä ja koko artikkelissa kaiketi viitataan.
Lue kommentti
MooM
Seuraa 
Viestejä6930
Liittynyt29.6.2012

Islanninhevosen omintakeinen askellus on viikinkien keskiaikainen matkamuisto Englannista

Tölt ei todellakaan ole ravia, vaan enemmän pikakävelyä (käynti on oikea nimitys hevosen kävelymäiselle askellajille), vaikka se on ihan oma askellajinsa. Nelitahtinen askellaji, jossa selkä ei juuri liiku ylös-alas -suunnassa, kuten ravissa. Laukka on helpompaa istua, mutta sekin keinuttaa kuin kiikkutuolissa. Tölttäävä issikka: https://www.youtube.com/watch?v=-7rWeWymJDw Monilla issikoilla on myös luontainen viides askellaji, passi, joka on muuten samanlaista kuin ravi, mutta saman puolen...
Lue kommentti

"MooM": Luultavasti entinen "Mummo", vahvimpien arvelujen mukaan entinen päätoimittaja, jota kolleega hesarista kuvasi "Kovan luokan feministi ja käheä äänikin". https://www.tiede.fi/keskustelu/4000675/ketju/hyvastit_ja_arvioita_nimim...

Uudet tutkimukset osoittavat, että aspiriini ei auta torjumaan ensimmäistä sydäninfarktia tai aivoverenkierron tukosta, vaikka se ehkäisee niiden uusiutumista.

Aspiriinia käytetään yleisesti paitsi särkylääkkeenä myös sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyyn iäkkäillä, riskiryhmiin kuuluvilla ihmisillä.

Aspiriini eli asetyylisalisyylihappo ehkäisee veren hyytymistä, sillä se estää verihiutaleita takertumasta toisiinsa. Lääkkeen käyttö pienentää tutkitusti riskiä sydän- tai aivoinfarktin uusiutumiseen. Se saattaa myös ehkäistä peräsuolen ja paksusuolen syöpien esiasteiden kehittymistä.

Suomessakin aspiriinin on laskettu ehkäisevän satoja kuolemia vuodessa. Moni keski-iän ylittänyt syö myös omasta aloitteestaan ”miniaspiriinia” eli suurimmillaan 100 milligramman annoksen asetyylisalisyylihappoa päivässä verenkiertohäiriöitä ehkäistäkseen.

Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että jos henkilöllä ei ole merkittäviä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä, ei aspiriinista ole hyötyä. Toisin sanoen aspiriini tuskin auttaa ehkäisemään sitä ensimmäistä infarktia, vaikka se suojaakin niiden uusiutumiselta.

Arvostetussa New England Journal of Medicinessä julkaistut kolme uutta tutkimusta viittaavat nyt vahvasti siihen, että perusterveelle 70 vuotta täyttäneelle ihmiselle ei ole mitään hyötyä popsia aspiriinia päivittäin varmuuden vuoksi.

Päin vastoin siitä voi olla haittaa, sillä veren hyytymistä ehkäisevä aspiriini lisää riskiä vaarallisiin verenvuotoihin aivoissa ja ruoansulatuskanavassa. 19 000 henkilön seurantaryhmässä aspiriinia päivittäin käyttäneet saivat merkittävästi todennäköisemmin verenvuotoja kuin ne, joille annettiin lumelääkettä. Mitään hyötyjä aspiriinista ei ilmennyt.

”Jos et tarvitse aspiriinia, älä ota sitä”, tiivistää tutkimuksia johtanut professori John McNeil australialaisesta Monashin yliopistosta The New York Timesissa.

Aspree-tutkimushankkeen tarkoitus oli saada lisätietoa aspiriinin vaikutuksesta nimenomaan perusterveisiin yli 70-vuotiaisiin ihmisiin, jotka eivät ole koskaan saaneet aivohalvausta tai sydänkohtausta. Samalla haluttiin selvittää, ehkäiseekö päivittäinen aspiriiniannos dementiaa tai syöpää tässä ikäryhmässä.

Tutkimuksessa seurattiin 19 000:ta ihmistä, pääosin valkoihoisia australialaisia, viiden vuoden ajan. Lisäksi mukana oli pienempi ryhmä yhdysvaltalaisia 65 vuotta täyttäneitä afrikkalais- ja latinotaustaisia koehenkilöitä. Näillä väestöryhmillä on suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja dementiaan.

Puolet koehenkilöistä sai joka päivä 100 milligramman annoksen aspiriinia ja puolet lumepillerin. Valtaosa tutkituista ei ollut aiemmin käyttänyt säännöllisesti aspiriinia.

Aspiirini ei suojannut ensimmäiseltä sydänkohtaukselta, aivohalvaukselta eikä muilta sydän- ja verisuonisairauksilta juuri lumelääkettä paremmin. Aspiriiniryhmässä näitä sairastapauksia oli 10,7 jokaista tuhatta henkilöä kohti, kun lumelääkeryhmässä niitä oli 11,3.

Aspiriinia päivittäin käyttävät saivat kuitenkin muita todennäköisemmin vakavia verenvuotoja ruoansulatuskanavaan tai aivoihin. Aspiriiniryhmässä verenvuototapauksia oli tuhatta henkilöä kohden 8,6 ja lumelääkeryhmässä 6,2.

Dementian ja muiden elämänlaatua heikentävien sairauksien esiintyvyydessä ei kuitenkaan havaittu näiden kahden ryhmän välillä mitään eroa seuranta-aikana.

Yllättäen aspiriiniryhmässä kuolleisuus ja erityisesti syöpäkuolleisuus oli hieman suurempi kuin lumelääkeryhmässä. Syöpää ei esiintynyt aspiriiniryhmässä sen enempää, mutta siihen kuoltiin hieman todennäköisemmin.

Tutkijat huomauttavat, että tämä havainto ei välttämättä merkitse mitään. Aspiriinin tiedetään suojaavan paksu- ja peräsuolen syöviltä, mutta hyödyt eivät välttämättä tule esille tämän tutkimuksen kaltaisessa viiden vuoden seurannassa.

Aspiriinin haittavaikutukset, kuten vatsahapon lisääntynyt eritys, ruoansulatuskanavan haavaumat ja verenvuotoriskit, on tunnettu hyvin jo aiemmin. Siinä mielessä löydös ei ole mullistava.

Laaja tutkimus auttaakin punnitsemaan aspiriinin hyötyjä ja haittoja ikäihmisillä entistä tarkemmin. Tutkijat aikovat jatkaa seurantaa viisi vuotta selvittäkseen, ilmenisikö tätä vanhemmilla ihmisillä joitain hyötyjä. Lisäksi he ottavat näytteitä tutkimusaikana syöpään kuolleiden kasvaimista.

Vanhat suositukset pätevät edelleen. Vaikka perusterveelle aspiriinista ei olisi hyötyä, se auttaa tutkitusti ehkäisemään sydäninfarktin ja tukostyyppisten aivoverenkiertohäiriöiden uusiutumista. On myös havaittu, että aspiriini vähentää paksusuolisyövän riskiä henkilöillä, joilla on siihen perinnöllinen alttius.

”Jos sinulla on ollut sydänkohtaus, tämä on kiistatonta: aspiriini pelastaa henkiä”, sanoo kardiologi Jeffrey Berger New Yorkin yliopistosta. Hän ei ollut mukana tutkimuksessa.

Uudet tutkimukset ovat vapaasti luettavissa. Niiden otsakkeet olivat suomeksi seuraavat:

Aspiriinin vaikutus kuolleisuuteen terveillä ikäihmisillä, Aspiriinin vaikutus sydän- ja verisuonisairauksiin sekä verenvuotoihin sekä Aspiriinin vaikutus terveiden elinvuosien määrään vanhemmalla iällä.

Ihmiset pelkäävät jatkuvasti antavansa itsestään huonon kuvan.

Useimmilla meistä on taipumus huolehtia liikaakin siitä, mitä muut meistä oikein ajattelevat. Kaksi uutta tutkimusta auttavat ehkä murehtimaan vähemmän.

Muut ihmiset ovat varsin alttiita antamaan anteeksi huonoa ja jopa moraalittomana ja itsekkäänä pidettyä käytöstä, osoittaa Nature Human Behaviour -lehden julkaisema tutkimus.

Toisessa tutkimuksessa taas selvitettiin sitä, miten paljon tai vähän ihmiset ajattelevat muiden pitävän heistä. Ihmiset aliarvioivat johdonmukaisesti muiden mielipiteitä heistä – toisin sanoen muut pitävät sinusta enemmän kuin ehkä luuletkaan, kertovat tutkijat Psychological Science -lehdessä.

Anteeksiantoa selvittäneessä moniosaisessa tutkimuksessa yhteensä 1 500 koehenkilöä sai eteensä tilanteen, jossa kaksi kuvitteellista hahmoa joutui tekemään päätöksen.

Hahmot saivat tilaisuuden antaa toiselle ihmiselle kivuliaita sähköiskuja rahapalkkiota vastaan. Toinen hahmoista oli ”hyvis”, joka pääosin kieltäytyi satuttamasta muita edes rahaa vastaan. Toinen taas oli ”pahis”, joka useimmiten otti rahat ja antoi kerkeästi sähköä.

Koehenkilöiltä kysyttiin, mitä mieltä he ovat näiden hahmojen luonteesta ja kuinka varmoja he ovat omasta näkemyksestään. Heidän piti myös arvioida, mitä kukin hahmo seuraavaksi tekee, kun vastaavia valintatilanteita toistettiin useita kertoja.

Tutkimuksen edetessä kävi ilmi, että ihmiset muodostivat melko vahvan näkemyksen siitä, että reilusti toiminut ja sähköiskujen antamisesta kieltäytynyt hahmo oli jatkuvasti hyvä. Tästä hahmosta jäi vahva, positiivinen mielikuva, mikä ei toki yllätä.

Ilkeämmin toimineesta hahmosta ei kuitenkaan muodostunut tällaista pysyvää näkemystä. Ikään kuin koehenkilöt olisivat epäröineet päättää, onko kyseessä sittenkään niin paha tyyppi.

Kun tämä hahmo sitten yhtäkkiä kieltäytyikin antamasta sähköiskuja, koehenkilöiden mielikuva koheni välittömästi. He olivat valmiita antamaan anteeksi ja tavallaan pidättäytymään lopullisesta tuomiosta.

”Joskus ihmiset käyttäytyvät tahtomattaan huonosti ja meidän täytyy pystyä korjaamaan heistä muodostuneita mielikuvia, jotka voivat osoittautua vääriksi”, selittää tutkimuksen tekijä, psykologi Molly Crockett Yalen yliopiston tiedotteessa.

Tutkimus viittaa siihen, että ihmiset eivät yhden mokan tai tylyn käytöksen perusteella välttämättä muodosta lopullista kuvaa toisesta.

Toisessa tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset uskovat toisten elättävän heistä huonompaa mielikuvaa kuin heillä todellisuudessa on.

Tässäkin tutkimuksessa oli monta osaa, kun asiaa selvitettiin useammasta kulmasta eri ryhmillä koehenkilöitä. Perusajatus kaikissa oli se, että kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä tapaa ja keskustelee niitä näitä, joko lyhyesti tai pidemmin.

Pisimmillään henkilöt jaksoivat turista jopa 45 minuuttia. Sitten heidän piti arvioida, kuinka paljon he pitivät vastapuolesta ja hänen kanssaan keskustelemisesta, ja vastaavasti kuinka paljon vastapuoli heidän arvionsa mukaan piti heistä. Henkilöiltä kysyttiin asteikolla 0–7, millaisen vaikutuksen toinen osapuoli oli tehnyt ja haluaisivatko he esimerkiksi tutustua tähän paremmin.

Kaikissa viidessä kokeessa kävi johdonmukaisesti niin, että ihminen arvioi toisen pitäneen hänestä vähemmän kuin tämä todellisuudessa piti.

Yksi tekijä voi tietysti olla se, ettei ihminen kehtaa arvioida tehneensä toiseen todella hyvän vaikuyuksen – sehän kuulostaa omahyväiseltä. Näin ollen koehenkilöillä olisi siis taipumus aliarvioida itseään vaikuttaakseen hieman nöyremmältä.

Tutkijoiden mukaan tästä ei kuitenkaan ole kysymys. Oma arvio oli yhteydessä myös ujouteen: ujommat henkilöt aliarvioivat tekemäänsä vaikutustaan enemmän, kun taas vähemmän ujoiksi luokitelluilla oli pienempi ero toisen ja oman arvion välillä.

Tutkijat kirjoittavat, että ihmisillä on käsitys ideaaliminästä, jonka tasolle oikea minä ei yllä. Siksi ihmiset kuvittelevat näyttävänsä sosiaalisesti kömpelömmiltä kuin he todellisuudessa ovatkaan.

Se on kuitenkin harhaa.

”Muut ihmiset pitävät meistä enemmän kuin arvaammekaan”, tutkijat päättävät artikkelinsa.