Iso valliriutta on maailman suurin koralliriutta. Kuva: David Grey
Iso valliriutta on maailman suurin koralliriutta. Kuva: David Grey

Nykyinen ilmastonmuutos on kuitenkin niin nopea, että kuudennesta tuhosta riutta ei ehkä selviä.

Australian Iso valliriutta haalistuu ja kuolee ennätysvauhtia. Syynä ovat valtameriä lämmittävä ilmastonmuutos ja esimerkiksi maatalouden valumavesien ravinteet, jotka tukehduttavat koralleja.

Valliriutta on kuitenkin menneisyydessä osoittautunut varsin sinnikkääksi. Iso valliriutta on tuhoutunut peräti viisi kertaa viimeisen 30 000 vuoden aikana, kun merenpinta on vaihdellut dramaattisesti jääkausien aikana.

Tuho on kuitenkin tapahtunut niin hitaasti, että koralli on ehtinyt sopeutua. Lopulta se on aina palautunut ennalleen, käy ilmi tutkimuksesta, jonka julkaisi Nature Geoscience.

Sydneyn yliopiston tutkija Jody Webster kollegoineen porasi näytteitä fossiloituneesta korallista kuudestatoista paikasta valliriutalla. Hän pystyi rakentamaan kokonaiskuvan siitä, miten riutta on elänyt ja reagoinut ympäristön muutoksiin menneisyydessä.

Ennen viimeisen jääkauden huipentumista 30 000 vuotta sitten ilmasto viileni nopeasti ja merten pinta laski, kun vettä jäätyi. Iso valliriutta tuhoutui tuolloin, ja vielä uudestaan 22 000 vuotta sitten. Meren pinta oli 120 metriä nykyistä matalammalla, eikä vesi enää peittänyt riuttaa.

Riutta pyrki siirtymään laskevan vedenpinnan mukana kohti syvempää merta.

Viime jääkauden huippukohdan jälkeen, ilmaston taas lauhtuessa, riutta joutui vaikeuksiin päinvastaisesta syystä.

Meren pinta nousi niin nopeasti jäätiköiden sulaessa, että välillä takaisin kasvanut valliriutta joutui liian syvälle upoksiin eikä saanut tarpeeksi auringonvaloa.

Riutta tuhoutui jälleen 17 000 vuotta sitten, ja sitten vielä 13 000 vuotta sitten.

Viimeisen kerran riutta kuoli 10 000 vuotta sitten, mutta tässä ei ollut ainakaan ainoana syynä merenpinnan vaihtelu.

Tutkimus viittaa siihen, että viimeisen tuhon aiheutti luultavasti erilaisen maa-aineksen valuminen mereen ja tästä seurannut veden laadun heikentyminen ja sameneminen.

Riutta on joka kerta pompannut takaisin henkiin esimerkiksi hivuttautumalla lähemmäs rantaa. Koralli pystyy leviämään ja siirtymään 0,2–1,5 metriä vuodessa.

Vaikka Iso valliriutta siis onkin sinnikäs ekosysteemi, nyt meidän aikanamme tapahtuvat muutokset ovat niin nopeita, ettei se välttämättä enää pysty sopeutumaan niihin.

”Viimeisestä jääkaudesta noin kymmenen vuoden takaiseen aikaan katsottuna lämpötila nousi joitakin asteita kymmenien tuhansien vuosien aikana. Nyt lämpötila nousee huomattavasti nopeammin”, Webster kertoo australialaiselle ABC-uutiskanavalle.

Maapallon keskilämpötila on noussut esiteollisista ajoista jo yhden asteen, siis alle 200 vuodessa. Tahti on niin nopea, että sille ei juuri ole vertailukohtaa maapallon historiassa.

Lämpenemisen lisäksi ravinnepäästöt näyttävät olevan hyvin suuri uhka korallille, mikä tutkimuksessakin nyt havaittiin.

Ravinteet ja kiintoaines paitsi tukehduttavat koralleja myös lisäävät kasviplanktonin määrää ja luovat otolliset olosuhteet koralleja syövän meritähden, piikkikruunun, lisääntymiselle.

Piikkikruunu tuhoaa korallia suunnilleen ruumiin läpimittansa verran joka yö, ja kun otuksia on tuhansia ja tuhansia, tuhot nousevat nopeasti hurjiksi.

Ison valliriutan koralleista kuoli jopa kolmasosa pelkästään yhdeksän kuukauden aikana vuonna 2016 voimakkaan lämpöaallon vaikutuksesta, arvioitiin hiljattain Naturessa ilmestyneessä tutkimuksessa.

lokki
Seuraa 
Viestejä4880
Liittynyt3.1.2010

Iso valliriutta on kuollut ja kasvanut takaisin jo viisi kertaa

Tuo "ihmiskausi" on täysin totta, mutta meriveden lämpenemisen nopeus ei korallimerellä ole mitenkään erityinen paleontologisessa mielessä. ”Viimeisestä jääkaudesta noin kymmenen vuoden takaiseen aikaan katsottuna lämpötila nousi joitakin asteita kymmenien tuhansien vuosien aikana. Nyt lämpötila nousee huomattavasti nopeammin” Vaatii melko suoraviivaisen ajatuksen tehdä tuollainen päätelmä. (tai sitten on kyse mielikuvien manipuloinnista) Lämpötila on noussut " joitakin asteita kymmenien...
Lue kommentti
SamBody
Seuraa 
Viestejä6070
Liittynyt3.5.2008

Iso valliriutta on kuollut ja kasvanut takaisin jo viisi kertaa

Lasitalossa tehdään taas mullistavaa tiedettä: edellisen jääkauden päättymisestä onkin kymmeniä tuhansia vuosia, ei kymmentä tuhatta kuten tähän saakka on luultu!
Lue kommentti

http://www.vapaakielivalinta.fi/
http://www.sananvapaudenpuolesta.fi/
Tunnustan poikkeavuuteni: perustan näkemykseni enemmän omaan ajatteluun kuin auktoriteetteihin.

Uudet tutkimukset osoittavat, että aspiriini ei auta torjumaan ensimmäistä sydäninfarktia tai aivoverenkierron tukosta, vaikka se ehkäisee niiden uusiutumista.

Aspiriinia käytetään yleisesti paitsi särkylääkkeenä myös sydän- ja verisuonisairauksien ehkäisyyn iäkkäillä, riskiryhmiin kuuluvilla ihmisillä.

Aspiriini eli asetyylisalisyylihappo ehkäisee veren hyytymistä, sillä se estää verihiutaleita takertumasta toisiinsa. Lääkkeen käyttö pienentää tutkitusti riskiä sydän- tai aivoinfarktin uusiutumiseen. Se saattaa myös ehkäistä peräsuolen ja paksusuolen syöpien esiasteiden kehittymistä.

Suomessakin aspiriinin on laskettu ehkäisevän satoja kuolemia vuodessa. Moni keski-iän ylittänyt syö myös omasta aloitteestaan ”miniaspiriinia” eli suurimmillaan 100 milligramman annoksen asetyylisalisyylihappoa päivässä verenkiertohäiriöitä ehkäistäkseen.

Tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että jos henkilöllä ei ole merkittäviä sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöitä, ei aspiriinista ole hyötyä. Toisin sanoen aspiriini tuskin auttaa ehkäisemään sitä ensimmäistä infarktia, vaikka se suojaakin niiden uusiutumiselta.

Arvostetussa New England Journal of Medicinessä julkaistut kolme uutta tutkimusta viittaavat nyt vahvasti siihen, että perusterveelle 70 vuotta täyttäneelle ihmiselle ei ole mitään hyötyä popsia aspiriinia päivittäin varmuuden vuoksi.

Päin vastoin siitä voi olla haittaa, sillä veren hyytymistä ehkäisevä aspiriini lisää riskiä vaarallisiin verenvuotoihin aivoissa ja ruoansulatuskanavassa. 19 000 henkilön seurantaryhmässä aspiriinia päivittäin käyttäneet saivat merkittävästi todennäköisemmin verenvuotoja kuin ne, joille annettiin lumelääkettä. Mitään hyötyjä aspiriinista ei ilmennyt.

”Jos et tarvitse aspiriinia, älä ota sitä”, tiivistää tutkimuksia johtanut professori John McNeil australialaisesta Monashin yliopistosta The New York Timesissa.

Aspree-tutkimushankkeen tarkoitus oli saada lisätietoa aspiriinin vaikutuksesta nimenomaan perusterveisiin yli 70-vuotiaisiin ihmisiin, jotka eivät ole koskaan saaneet aivohalvausta tai sydänkohtausta. Samalla haluttiin selvittää, ehkäiseekö päivittäinen aspiriiniannos dementiaa tai syöpää tässä ikäryhmässä.

Tutkimuksessa seurattiin 19 000:ta ihmistä, pääosin valkoihoisia australialaisia, viiden vuoden ajan. Lisäksi mukana oli pienempi ryhmä yhdysvaltalaisia 65 vuotta täyttäneitä afrikkalais- ja latinotaustaisia koehenkilöitä. Näillä väestöryhmillä on suurempi riski sairastua sydän- ja verisuonitauteihin ja dementiaan.

Puolet koehenkilöistä sai joka päivä 100 milligramman annoksen aspiriinia ja puolet lumepillerin. Valtaosa tutkituista ei ollut aiemmin käyttänyt säännöllisesti aspiriinia.

Aspiirini ei suojannut ensimmäiseltä sydänkohtaukselta, aivohalvaukselta eikä muilta sydän- ja verisuonisairauksilta juuri lumelääkettä paremmin. Aspiriiniryhmässä näitä sairastapauksia oli 10,7 jokaista tuhatta henkilöä kohti, kun lumelääkeryhmässä niitä oli 11,3.

Aspiriinia päivittäin käyttävät saivat kuitenkin muita todennäköisemmin vakavia verenvuotoja ruoansulatuskanavaan tai aivoihin. Aspiriiniryhmässä verenvuototapauksia oli tuhatta henkilöä kohden 8,6 ja lumelääkeryhmässä 6,2.

Dementian ja muiden elämänlaatua heikentävien sairauksien esiintyvyydessä ei kuitenkaan havaittu näiden kahden ryhmän välillä mitään eroa seuranta-aikana.

Yllättäen aspiriiniryhmässä kuolleisuus ja erityisesti syöpäkuolleisuus oli hieman suurempi kuin lumelääkeryhmässä. Syöpää ei esiintynyt aspiriiniryhmässä sen enempää, mutta siihen kuoltiin hieman todennäköisemmin.

Tutkijat huomauttavat, että tämä havainto ei välttämättä merkitse mitään. Aspiriinin tiedetään suojaavan paksu- ja peräsuolen syöviltä, mutta hyödyt eivät välttämättä tule esille tämän tutkimuksen kaltaisessa viiden vuoden seurannassa.

Aspiriinin haittavaikutukset, kuten vatsahapon lisääntynyt eritys, ruoansulatuskanavan haavaumat ja verenvuotoriskit, on tunnettu hyvin jo aiemmin. Siinä mielessä löydös ei ole mullistava.

Laaja tutkimus auttaakin punnitsemaan aspiriinin hyötyjä ja haittoja ikäihmisillä entistä tarkemmin. Tutkijat aikovat jatkaa seurantaa viisi vuotta selvittäkseen, ilmenisikö tätä vanhemmilla ihmisillä joitain hyötyjä. Lisäksi he ottavat näytteitä tutkimusaikana syöpään kuolleiden kasvaimista.

Vanhat suositukset pätevät edelleen. Vaikka perusterveelle aspiriinista ei olisi hyötyä, se auttaa tutkitusti ehkäisemään sydäninfarktin ja tukostyyppisten aivoverenkiertohäiriöiden uusiutumista. On myös havaittu, että aspiriini vähentää paksusuolisyövän riskiä henkilöillä, joilla on siihen perinnöllinen alttius.

”Jos sinulla on ollut sydänkohtaus, tämä on kiistatonta: aspiriini pelastaa henkiä”, sanoo kardiologi Jeffrey Berger New Yorkin yliopistosta. Hän ei ollut mukana tutkimuksessa.

Uudet tutkimukset ovat vapaasti luettavissa. Niiden otsakkeet olivat suomeksi seuraavat:

Aspiriinin vaikutus kuolleisuuteen terveillä ikäihmisillä, Aspiriinin vaikutus sydän- ja verisuonisairauksiin sekä verenvuotoihin sekä Aspiriinin vaikutus terveiden elinvuosien määrään vanhemmalla iällä.

Ihmiset pelkäävät jatkuvasti antavansa itsestään huonon kuvan.

Useimmilla meistä on taipumus huolehtia liikaakin siitä, mitä muut meistä oikein ajattelevat. Kaksi uutta tutkimusta auttavat ehkä murehtimaan vähemmän.

Muut ihmiset ovat varsin alttiita antamaan anteeksi huonoa ja jopa moraalittomana ja itsekkäänä pidettyä käytöstä, osoittaa Nature Human Behaviour -lehden julkaisema tutkimus.

Toisessa tutkimuksessa taas selvitettiin sitä, miten paljon tai vähän ihmiset ajattelevat muiden pitävän heistä. Ihmiset aliarvioivat johdonmukaisesti muiden mielipiteitä heistä – toisin sanoen muut pitävät sinusta enemmän kuin ehkä luuletkaan, kertovat tutkijat Psychological Science -lehdessä.

Anteeksiantoa selvittäneessä moniosaisessa tutkimuksessa yhteensä 1 500 koehenkilöä sai eteensä tilanteen, jossa kaksi kuvitteellista hahmoa joutui tekemään päätöksen.

Hahmot saivat tilaisuuden antaa toiselle ihmiselle kivuliaita sähköiskuja rahapalkkiota vastaan. Toinen hahmoista oli ”hyvis”, joka pääosin kieltäytyi satuttamasta muita edes rahaa vastaan. Toinen taas oli ”pahis”, joka useimmiten otti rahat ja antoi kerkeästi sähköä.

Koehenkilöiltä kysyttiin, mitä mieltä he ovat näiden hahmojen luonteesta ja kuinka varmoja he ovat omasta näkemyksestään. Heidän piti myös arvioida, mitä kukin hahmo seuraavaksi tekee, kun vastaavia valintatilanteita toistettiin useita kertoja.

Tutkimuksen edetessä kävi ilmi, että ihmiset muodostivat melko vahvan näkemyksen siitä, että reilusti toiminut ja sähköiskujen antamisesta kieltäytynyt hahmo oli jatkuvasti hyvä. Tästä hahmosta jäi vahva, positiivinen mielikuva, mikä ei toki yllätä.

Ilkeämmin toimineesta hahmosta ei kuitenkaan muodostunut tällaista pysyvää näkemystä. Ikään kuin koehenkilöt olisivat epäröineet päättää, onko kyseessä sittenkään niin paha tyyppi.

Kun tämä hahmo sitten yhtäkkiä kieltäytyikin antamasta sähköiskuja, koehenkilöiden mielikuva koheni välittömästi. He olivat valmiita antamaan anteeksi ja tavallaan pidättäytymään lopullisesta tuomiosta.

”Joskus ihmiset käyttäytyvät tahtomattaan huonosti ja meidän täytyy pystyä korjaamaan heistä muodostuneita mielikuvia, jotka voivat osoittautua vääriksi”, selittää tutkimuksen tekijä, psykologi Molly Crockett Yalen yliopiston tiedotteessa.

Tutkimus viittaa siihen, että ihmiset eivät yhden mokan tai tylyn käytöksen perusteella välttämättä muodosta lopullista kuvaa toisesta.

Toisessa tutkimuksessa havaittiin, että ihmiset uskovat toisten elättävän heistä huonompaa mielikuvaa kuin heillä todellisuudessa on.

Tässäkin tutkimuksessa oli monta osaa, kun asiaa selvitettiin useammasta kulmasta eri ryhmillä koehenkilöitä. Perusajatus kaikissa oli se, että kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä tapaa ja keskustelee niitä näitä, joko lyhyesti tai pidemmin.

Pisimmillään henkilöt jaksoivat turista jopa 45 minuuttia. Sitten heidän piti arvioida, kuinka paljon he pitivät vastapuolesta ja hänen kanssaan keskustelemisesta, ja vastaavasti kuinka paljon vastapuoli heidän arvionsa mukaan piti heistä. Henkilöiltä kysyttiin asteikolla 0–7, millaisen vaikutuksen toinen osapuoli oli tehnyt ja haluaisivatko he esimerkiksi tutustua tähän paremmin.

Kaikissa viidessä kokeessa kävi johdonmukaisesti niin, että ihminen arvioi toisen pitäneen hänestä vähemmän kuin tämä todellisuudessa piti.

Yksi tekijä voi tietysti olla se, ettei ihminen kehtaa arvioida tehneensä toiseen todella hyvän vaikuyuksen – sehän kuulostaa omahyväiseltä. Näin ollen koehenkilöillä olisi siis taipumus aliarvioida itseään vaikuttaakseen hieman nöyremmältä.

Tutkijoiden mukaan tästä ei kuitenkaan ole kysymys. Oma arvio oli yhteydessä myös ujouteen: ujommat henkilöt aliarvioivat tekemäänsä vaikutustaan enemmän, kun taas vähemmän ujoiksi luokitelluilla oli pienempi ero toisen ja oman arvion välillä.

Tutkijat kirjoittavat, että ihmisillä on käsitys ideaaliminästä, jonka tasolle oikea minä ei yllä. Siksi ihmiset kuvittelevat näyttävänsä sosiaalisesti kömpelömmiltä kuin he todellisuudessa ovatkaan.

Se on kuitenkin harhaa.

”Muut ihmiset pitävät meistä enemmän kuin arvaammekaan”, tutkijat päättävät artikkelinsa.