Rääkyvä piltti rassaa vanhempien hermoja ja yöunta. Jos ns. koliikki-itku jatkuu yli kolme kuukautta, pulmat voivat kasvaa entisestään. Itkuisuus saattaa olla merkki myöhemmistä oppimishäiriöistä. Yhdysvaltalaistutkimuksesta nimittäin selviää, että vau...

Rääkyvä piltti rassaa vanhempien hermoja ja yöunta. Jos ns. koliikki-itku jatkuu yli kolme kuukautta, pulmat voivat kasvaa entisestään. Itkuisuus saattaa olla merkki myöhemmistä oppimishäiriöistä. Yhdysvaltalaistutkimuksesta nimittäin selviää, että vauvana pitkän ja hartaasti itkenee vauvat pärjäävät viisivuotiaina muita heikommin älyä, motoriikkaa ja kielellisiä taitoja mittaavissa testeissä.

Tutkimusaineistona oli 327 täysaikaisena syntynyttä norjalais- ja ruotsalaislasta. Joukosta oli 63 koliikkilasta, ja heistä 15 heistä kuului sitkeisiin itkijöihin. Tämän joukon testitulokset olivat selvästi muita kehnompia. Syynä voi olla jokin itkuun liittyvä vielä tuntematon aivotoiminnan ongelma, joka heijastuu lapsen kehitykseen.

Tulokset julkaistiin Archives of Disease in Childhood –lehdessä ja siitä kertoi myös Science.