Chacaltayan jäätikön katoamista seurattiin tiiviisti, koska se on Bolivian tunnetuimpia jäätiköitä. Se katosi lopullisesti vuosikymmenen lopulla, jolloin vallitsi kuivuus ja ilmastoa lämmitti lisää sääilmiö El Nino. Kuva: Anders Birch/Laif
Chacaltayan jäätikön katoamista seurattiin tiiviisti, koska se on Bolivian tunnetuimpia jäätiköitä. Se katosi lopullisesti vuosikymmenen lopulla, jolloin vallitsi kuivuus ja ilmastoa lämmitti lisää sääilmiö El Nino. Kuva: Anders Birch/Laif
Poopójärvi on kutistunut tällä vuosikymmenellä nopeasti olemattomiin. Kuva: ESA
Poopójärvi on kutistunut tällä vuosikymmenellä nopeasti olemattomiin. Kuva: ESA

Vuoristojäätiköiden katoaminen uhkaa vaikeuttaa miljoonien ihmisen vedensaantia.

Ilmaston lämpenemisen myötä Bolivian vuoristojen jäätiköt ovat kutistuneet keskimäärin 43 prosenttia vajaassa kolmessa vuosikymmenessä.

Järviin kertyvien sulamisvesien pelätään aiheuttavan tuhoisia tulvia, jotka voisivat pyyhkäistä kokonaisia kyliä, arvioi tutkija Simon Cook Manchesterin yliopistosta tutkimustiedotteessa.

Tutkimus selvitti jäätiköiden tilaa vuosina 1986–2014. Vuosisadan loppuun mennessä jäätiköitä on ehkä enää noin kymmenesosa siitä, mitä niitä oli kolmekymmentä vuotta sitten.

Etelä-Amerikan Andien niin sanotut trooppiset jäätiköt ovat sulaneet muuallakin kiihtyvästi 1970-luvulta lähtien, European Geosciences Union arvioi vuonna 2013. Lämpötila on noussut alueella 0,7 astetta viime vuosisadan puolivälistä.

Bolivian vuoristoalueiden jäätiköt kutistuvat edelleen, jos alueen ilmasto lämpenee edelleen ja lämmittävä sääilmiö El Niño vauhdittaa sulamista. Vuoden alussa esimerkiksi New Scientist kertoi Andien jäätiköiden sulamisen kiihtyneen El Niñon takia.

Jäätiköiden katoaminen vaikeuttaa vedenottoa. Sulamisvesiä tarvitaan kastelussa, juomavetenä ja vesivoiman tuotannossa niin vuoristokylissä kuin suurissa kaupungeissa.

Bolivian hallinnollisen pääkaupungin La Pazin ja El Alton yli kaksi miljonaa asukasta saavat jäätiköiltä noin viisitoista prosenttia vedestään. Kuivina kausia sulamisveden osuus melkein kaksinkertaistuu.

Myös Bolivian järvet kärsivät jäätiköiden kutistumisesta. Maan toiseksi suurin järvi Poopó on haihtunut ennenkin olemattomiin, mutta järven pelätään toipuvan entistä hitaammin, jos ollenkaan. Nasan satelliittikuvat ja Euroopan avaruusjärjestön Esan satelliittikuvat osoittavat järven kutistumisen viime vuosina.

Tutkijat käyttivät yhdysvaltalaisen Landsat-satelliitin kuvia arvioidessaan Bolivian jäätiköiden laajuutta. Vielä kolmekymmenstä vuotta sitten jäätiköitä oli 530 neliökilometriä, nykyisin enää noin 300 neliökilometriä.

Kun jäätiköt kutistuvat, ne vetäytyvät ja jättävät maa-aineksen reunustamia järviä. Tutkijat havaitsivat satoja järviä, joista kymmenet voisivat purkautua yli äyräidensä.

Vuonna 2009 Apolobamban alueella jäätikköjärvi purkautui, jolloin sulamisvedet pyyhkäisivät peltoja ja eläimiä mennessään ja jättivät kylän eristyksiin.

Ihmiset ottaisivat tiedon maapallon ulkopuolisesta mikrobielämästä avosylin vastaan.

Elokuva- ja viihdeteollisuus on tehnyt kaikkensa, jotta maapallolle saapuvat vieras elämä ja äly näyttäytyisivät kielteisessä valossa. Mutta ihmisten reaktio siihen ei ole samansuuntainen – ei ainakaan, jos puhutaan mikrobitason elämästä.

Aiemmin on tutkittu enemmän julkisia reaktioita siihen, jos saataisiin viestejä elämästä muualla. Nyt sosiaalipsykologian professori Michael Varnum Arizonan yliopistosta keskittyi mahdollisiin mikroskooppisen elämän löytöihin avaruudesta.

Ensin ryhmä selvitti joukkoviestimen julkaisemien artikkelien kieltä. Niissä kerrottiin Maan ulkopuolista elämää koskevista todisteista.

Varnum esitteli tuloksia viime viikon lopulla Yhdysvaltain tiedeviikolla Austinissa Texasissa.

Yksi tutkituista uutisista oli Nasan ilmoitus vuonna 1996. Tutkijat kertoivat silloin, että Marsista Maahan tulleessa meteoriitissa oli mahdollisesti mikrobeja. Toinen uutinen oli Tabbyn tähdestä. Se himmeni ja sykki muutama vuosi sitten niin oudosti, että syyksi ehdotettiin vieraan älyn tekemiä rakennelmia.

Kielellinen tunneanalyysi paljasti, että uutisten sävyssä oli enemmän myönteistä kuin kielteistä.

Lisksi Varnum tutki erillisissä kokeessa kussakin satojen tavallisten ihmisten reaktioita vieraan elämän löytöihin.

Yksi joukko sai verkossa luettavakseen uutisartikkelin, joka ilmoitti että Maan ulkopuolisia mikrobeja oli löydetty. Vastaajat pohtivat sitten, mitä uutinen merkitsi heille itselleen ja miten ihmiskunta reagoisi siihen.

Toinen ryhmä jaettiin kahtia. Toiset lukivat artikkelin, jossa kerrottiin vuoden 1996 mikrobien löydöstä, ja toiset artikkelin tutkijoista, jotka valmistivat keinotekoista elävää solua.

Tutkimus paljasti, että vastauksissa myönteinen kieli oli yleisempää kuin kielteinen. Vastaajat uskoivat, että maan ulkopuolinen elämä toisi enemmän etuja kuin riskejä.

Vastaajat tuntuivat kuitenkin ajattelevan, että koko ihmiskunta olisi vähemmän innostunut löydöstä kuin he itse olivat.

Omat vastaukset kuviteltuihin ilmoituksiin sisälsivät keskimäärin yli viisi prosenttia myönteisiä sanoja ja 1,32 prosenttia kielteisiä sanoja. Kun vastaajat pohtivat koko ihmiskunnan vastausta, olivat samat luvut 3,81 prosenttia positiivisia ja 2,97 prosenttia kielteisiä.

Vastaajien ikä, sukupuoli, tulot ja muut muuttujat eivät vaikuttaneet juuri lainkaan vastauksissa, sanoi Varnum.

Vastaajat olivat myönteisempiä luettuaan uutisia Marsin mikrobeista kuin silloin, kun uutiset kertoivat elämän luomisesta laboratoriossa Maan päällä. Tutkija Varum tulkitsee tämän niin, että mahdollisuus löytää vierasta elämää on ihmisten mielessä jotain erityistä.

Tutkimus tarkasteli vain yhdysvaltalaisten vastauksia. Se keskittyi vieraaseen elämään vain mikrobien tasolla.

Puutteistaan huolimatta työ tarjoaa kuitenkin käsityksiä siitä, miten ihmiset reagoivat vieraan elämän löytymiseen.

”Vastaus näyttää olevan, että otamme vieraan elämän vastaan aika myönteisesti”, tutkijat kirjoittavat.

Viimeksi Varnumin ryhmä on tutkinut sitä, kuinka ihmiset ottivat vastaan aurinkokunnan ulkopuolelta tulleen asteroidin, Oumuamuan. Sitä kerrottiin paljon vuodenvaihteessa.

”On rohkaisevaa, että ihmiset ovat nähtävästi innostuneita mikrobien elämän löytämisestä Maan ulkopuolelta”, sanoo professori Lewis Dartnell Guardianille. Hän on astrobiologi Westminsterin yliopistossa Britanniassa.

”Emme ehkä koskaan kohtaa älykkäitä avaruusolioita, mutta valmisteilla on useita luotaimia, jotka voisivat löytää merkkejä mikrobeista.”

Tutkimus julkaistiin äskettäin Frontiers in Psychology -tiedelehdessä.

Perusta tehdyt uudet kallolöydöt osoittavat, että suippo kallonmuoto oli toivottu ominaisuus Etelä-Amerikan intiaanien yläluokan keskuudessa.

Ihmisillä on eri aikoina ollut erilaisia kauneusihanteita. Varsin moni kulttuuri ympäri maailmaa muokkasi lastensa päitä.

Kehittyvä ja joustava kallo puristettiin esimerkiksi kankaalla sidottujen puunpalojen väliin, ja tavoitteena oli usein suippo pää. Kallon muokkaus ei tiettävästi vaikuttanut aivojen kokoon eikä ihmisen henkisiin kykyihin.

Erityisen ahkerasti päänmuokkausta harjoitettiin Etelä-Amerikan intiaanikulttuureissa ennen eurooppalaisten saapumista. Se näyttää olleen etenkin yläluokan harjoittama tapa.

Yhdysvaltalaisen Cornellin yliopiston bioarkeologi Matthew Velasco on nyt tutkinut satoja Colcan laaksosta löydettyjä pääkalloja eri aikakausilta.

Hän päättelee, että suippopäisyys on ollut paikallista yläluokkaa yhteen sitova tekijä etenkin aikana, jolloin inkojen imperiumi laajeni ja sulautti itseensä pienempiä kansoja.

Tutkitut pääkallot kuuluivat collagua-heimolle. Collaguat elivät Colcan laaksossa eteläisessä Perussa ja kasvattivat alpakoita.

Alueelle 1500-luvulla saapuneet espanjalaiset valloittajat panivat ensi kertaa merkille näiden ihmisten erikoisen pään muodon. Collaguoilla oli suipot ja kapeat päät, kun taas samalla alueella eläneellä toisella heimolla pään muoto tapasi olla pitkä ja leveä.

Löytyneiden kallojen perusteella näyttää siltä, että pään sitominen suipoksi yleistyi etenkin inkojen saapumista edeltäneinä vuosisatoina.

Inkojen imperiumi laajeni Colcan laakson alueelle 1450-luvun aikoihin, ja paikalla elänyt väestö kenties sulautui siihen. Heidän kohtaloaan ei tunneta tarkasti.

Vanhimmat muokatut kallot ovat noin vuodelta 1150 ja viimeisimmät inkojen saapumisen ajoilta.

Tuon ajan yhteisön luokkajakoa voidaan päätellä siitä, mihin ihmisiä haudattiin. Kallionseinämiä vasten rakennetut hautarakennelmat kuuluivat luultavasti yläluokalle, kun taas tavallista kansaa pantiin maahan muun muassa luoliin ja kallionkielekkeiden alle.

Vanhemmissa kalloissa näkyy hyvin vaihtelevia muotoja. Osa on suippoja, ja osa taas painettu littaan takaraivosta.

Vuosina 1150–1300 eläneiden ihmisten kalloista suipoimmat kuuluivat köyhemmälle väestölle. Eli tapa sitoa kallot suipoksi saattoi alkaa alaluokan keskuudesta. Päätelmiä voi kuitenkin vääristää se, että tältä ajalta on löydetty vain 21 yläluokan kalloa.

Viimeistään myöhemmin eliitinkin päät alkoivat kuitenkin suipentua. Vuoden 1300 jälkeen haudatuista 114 paremman väen kallosta 64 prosenttia oli voimakkaasti suipoiksi puristettuja.

Näistä etenkin naisten kalloissa on myös huomattavasti harvemmin väkivallan merkkejä kuin muissa alueelta löydetyissä kalloissa.

Se viittaa siihen, että kallon omistaja on saanut viettää verrattain rauhallista elämää. Luiden kemiallinen analyysi myös paljastaa, että suippopäiset naiset söivät monipuolisempaa ruokaa kuin muut.

Inkojen saapumista edeltävältä ajalta ei ole löytynyt tavallisen väen kalloja, joten tutkijat eivät tiedä, harjoittiko alaluokkakin loppuun asti päiden sitomista.

Löytöjen perusteella Velasco uumoilee, että päitä sitomalla yläluokka on myös sitonut toisiaan sosiaalisesti vahvemmin yhteen.

Kenties tällainen yhtenäinen yläluokka on onnistunut neuvottelemaan rauhanomaisen sulautumisen inkojen valtakuntaan.

Päänmuokkausta harjoittivat useat muutkin kulttuurit, muun muassa Pohjois-Amerikan intiaanit, eräät Tyynenmeren kulttuurit ja Euroopankin alueella kansainvaellusten aikaan todennäköisesti hunnit ja sarmaatit. Siitä kertoo tutkimus Plos-verkkolehdessä.

Velascon tutkimuksen julkaisi Current Anthropology.