Kilpaurheilun aiheuttamat pään vammat nousevat helposti otsikoihin. Kuva: Kimmo Taskinen HS
Kilpaurheilun aiheuttamat pään vammat nousevat helposti otsikoihin. Kuva: Kimmo Taskinen HS

Aivovammoista vain murto-osa tulee urheilukentillä, neurokirurgi Teemu Luoto muistuttaa.

Pään vammojen tiedetään olevan yleisiä urheilussa, ja karmeimmat tapaukset nousevat helposti otsikoihin. Toistuvilla aivotärähdyksillä uskotaan olevan pitkäaikaisia seurauksia.

Miten on, saavatko jalkapalloilevat lapset puskea palloa, neurokirurgiaan erikoistuva lääkäri Teemu LuotoTampereen yliopistollisesta sairaalasta?

”Saavat puskea”, Luoto lupaa.

Urheilussa sattuvien pään vammoja on tutkittu Luodon mukaan kiivaasti vasta alle vuosikymmenen ajan, eikä varsinkaan lievemmistä vammoista voi sanoa mitään varmaa.

”Jotakin haittaa niistä on”, Luoto muotoilee.

Luoto on tutkinut aivovammoja ja ohjaa väitöstutkimusta jääkiekossa sattuvista pään vammoista. Suomessa urheilussa saadut pään vammat liitetään monesti juuri jääkiekkoon.

Vaikka karmeat taklaukset nousevat otsikoihin, vakavia aivovammoja näyttäisi jääkiekon huipulla sattuvan vähän.

Kolmen vuoden aikana esimerkiksi SM-liigassa on Luodon mukaan sattunut vain yksittäisiä vakavampia pään vammoja. Aivotärähdyksiä liigan pelaajat saavat vuosittain 30–60.

”Luku on kansainvälistä tasoa”, Luoto huomauttaa.

Tilastointi voi olla epätarkkaa. Vammatilanteet voivat olla huomaamattomia ja välittömät oireet vähäisempiä kuin luullaan, Luoto sanoo. Oireet voivat tulla tuntien tai päivien viiveellä.

”Toisaalta huipputasolla pelaajat saattavat ikään kuin peitellä päähän saamaansa vammaa, koska haluavat jatkaa pelaamista”, Luoto sanoo.

Vamman vähättely voi altistaa kaukaloon palanneen pelaajan uusille vammoille. Liikkeiden hallinta, reaktionopeus ja tarkkaavaisuus voivat heikentyä.

Urheilussa tulleista pään vammoista 90 prosenttia on lieviä. Niistäkin iso osa oli Luodon mukaan ehkäistävissä.

Esimerkiksi jääkiekossa voitaisiin siirtyä joustaviin kaukaloihin, joiden on todettu vähentävän päävammoja. Ensimmäisen iskun jälkeen pelaaja voi menettää tasapainonsa ja iskeä päänsä.

Toinen keino on kehittää entisestään pelaajien suojausta. Kolmas on hillitä lajien pelitapoja ja tekniikoita vähemmän aggressiivisiksi. Nyrkkeilyyn ja muihin kamppailulajeihin Luoto ei ota kantaa.

Toistuvien päävammojen vaikutuksesta urheilijan terveyteen tutkijat ovat kahta mieltä, koska varmaa näyttöä syy-seuraussuhteesta ei Luodon mukaan ole.

”Raja-arvoa päävammojen turvalliselle määrälle ei tiedetä. Aihe on ollut kiistanalainen toistakymmentä vuotta”, Luoto muistuttaa.

Luoto muistuttaa, että edes toistuvien aivotärähdysten pitkäaikaisia vaikutuksia ei ole osoitettu kiistattomasti, saati puskemisen.

Jalkapallon puskemisen aiheuttamista pienistä tilapäisistä muutoksista aivoissa kerrottiin vastikään brittitutkimuksessa.

Kun toisessa tutkimuksessa tutkittiin entisten ammattilaisjalkapalloilijoiden aivoja ja heille tehtiin muistitestejä, poikkeamia ei havaittu.

Erityisen paljon on puhuttu amerikkalaisen jalkapallon aiheuttamista aivovammoista, mutta Luodon mukaan keskusteluun liittyy runsaasti vääristävää ja paisuttelevaa medianäkyvyyttä.

”Selkeää on, että pään kolhiminen oireisuuteen asti lajissa kuin lajissa ei ainakaan edistä aivoterveyttä, vaikka liikunnalla muuten todetusti on runsaasti terveyttä edistäviä vaikutuksia.”

Kaikista suomalaisten aivovammoista 2–9 prosenttia tulee urheilukentillä, muillakin kuin kilpakentillä.

”Kilpaurheilussa saadut vammat ovat vain murto-osa kaikista pään vammoista. Suurin osa tulee arkisista kaatumisista ja liikenteessä”, Luoto sanoo.

Aivovammaliiton mukaan aivovamman saisi 15 000–20 000 suomalaista vuosittain. Kansainvälisiin tutkimuksiin perustuva laskelma viittaa yli kaksinkertaiseen määrään.

Euroopan avaruusjärjestön havainnekuvassä on asteroidi Didysos ja sitä kiertävä kappale, johon tutkijat törmäyttäisivät luotaimen.

Yhdysvaltain avaruusjärjestö Nasan ja Euroopan Esan tutkijat haluavat selvittää, miten asteroideja voitaisiin torjua, mutta Euroopan puolelta rahoitus on jäissä.

Kuulussa Armageddon-katastrofielokuvassa 1990-luvulta Bruce Willisin johtama tiimi lähetetään avaruuteen räjäyttämään Maata kohti syöksyvä asteroidi palasiksi.

Yhdysvaltojen ja Euroopan avaruusjärjestöjen Nasan ja Esan tutkijat suunnittelevat vähän samaa, mutta paljon pienemmässä mitassa ja ilman ydinpommeja.

Niin sanottu Aida-hanke on ollut vireillä jonkin aikaa. Nimi tulee sanoista Asteroid Impact and Deflection Assessment.

Sen tarkoitus on laukaista luotain Didymos-asteroidille, jota kiertää myös pieni kuu. Didymoksen läpimitta on 800 metriä ja sitä kiertävän kappaleen läpimitta on 150 metriä.

Tutkijat haluavat törmäyttää luotaimen tähän pienempään kappaleeseen. Ajatuksena on tutkia, miten asteroidien ratoja pystytään muuttamaan törmäyksellä.

Aida koostuisi kahdesta luotaimesta: eurooppalaisten Aim laukaistaisiin ensin ja se asettuisi kiertämään Didymosta.

Aim tekisi tärkeitä mittauksia ja sen jälkeen laukaistaisiin amerikkalaisten Dart, joka törmäisi Didymoksen kuuhun ja suistaisi sen radaltaan.

Didymos sopii kohteeksi, koska se on lähellä ja törmäyskoe ei saisi sen kuuta syöksymään Maata kohti. Didymoksen kuu on myös samaa kokoluokkaa kuin maapalloa todennäköisimmin uhkaavat asteroidit. Asiasta kertoo Nasan verkkosivu.

Uhkaavia asteroideja ei tällä hetkellä tunneta. Asteroidivyöhykkeellä on kuitenkin tuhansia ja tuhansia kappaleita, jotka voisivat mahdollisesti joskus ajautua törmäämään maapalloon.

Kiviä putoilee silloin tällöin. Kuuluisa Siperian Tunguskan räjähdys vuonna 1908 aiheutui todennäköisesti pienehkön asteroidin törmäyksestä. Vuonna 2013 Tšeljabinskin yllä räjähti meteori, joka aiheutti 1 600 ihmisen loukkaantumisen.

Tutkijat uskovat, että asteroidien törmäykseltä voidaan suojautua. Siksi Aida-hankkeen eteneminen olisi tärkeää.

”Emme ole voimattomia asteroidien edessä. Mutta meidän täytyy harjoitella niiden torjumista tosielämässä siltä varalta, että joskus joudumme oikeasti suistamaan asteroidin radaltaan”, sanoo yhdysvaltalaista osaa hankkeesta johtava Andrew Cheng tiedotteessa.

Viime joulukuussa Euroopan avaruusjärjestö Esan jäsenmaat peruivat rahoituksen toiselta hankkeeseen tarvittavalta luotaimelta

Rahat ohjattiin Marsista elämää etsivään ExoMars-hankkeeseen.

Nyt tutkijat yrittävät lobata asteroidihanketta taas henkiin.

Latviassa pidetyssä tapaamisessa tutkijat esittivät halvemman vaihtoehdon Aimin toteuttamiseksi.

Uudessa versiossa luotaimesta olisi riisuttu Didymoksen kuuhun suunniteltu laskeutuja ja poistettu tutkajärjestelmä, joka luotaisi kuun rakennetta. Hintalappu olisi nyt 210 miljoonaa.

Nasan Dart-hanke eli varsinainen törmääjä etenee eurooppalaisista huolimatta, mutta Dart ei pysty tekemään kaikkia niitä tärkeitä mittauksia, joihin Aimia tarvittaisiin.

Aimin pitäisi mitata tarkasti kappaleen massa, jotta törmäyksen vaikutukset voitaisiin myös mitata.

”Emme ole koskaan kokeilleet asteroidin työntämistä radaltaan eikä sitä voi testata laboratoriossa mitenkään. Meidän täytyy selvittää, pitävätkö simulaatiomme ja mallimme paikkansa”, kertoo Esan johtaja Jan Woerner.

Nasa rakentaa Dart-luotaintaan edelleen alkuperäisessä aikataulussa. Sen olisi tarkoitus törmätä asteroidiin vuonna 2022.

Tutkijat sanovat, että parasta olisi ollut saada Aim tekemään mittauksia samaan aikaan Dartin kanssa. Aim pystyy heidän mukaansa hoitamaan tehtävänsä myös törmäyksen jälkeen, jos hanke ylipäätään saa rahoitusta.

Koirat, joilla oli tietty muoto oksitosiiniin liittyvästä geenistä, kääntyvät herkemmin omistajansa puoleen. Sama geenivariantti löytyi myös susilta.

Aivoissa erittyvä kiintymyshormoni oksitosiini on tärkeä osa ihmisten välistä sosiaalista kanssakäymistä. Hellyydenosoitukset kuten halaaminen ja suutelu saavat oksitosiinia erittymään, ja sitä vapautuu erityisesti seksin aikana.

Oksitosiini säätelee myös ihmisen ja lemmikkien välistä elämää. Lemmikin silittely vapauttaa oksitosiinia, ja samalla tavoin koirankin aivot raksuttavat.

Ruotsalaisessa Linköpingin yliopistossa tutkittiin oksitosiinin vaikutusta kultaisiin noutajiin. Koirat, joilla oli tietty geenimuunnos oksitosiinireseptoriin liittyvällä alueella perimässä, kääntyivät herkemmin omistajansa puoleen pyytääkseen apua.

Tutkimuksessa pantiin 60 kultaista noutajaa ratkaisemaan yksinkertainen pulma. Niiden piti avata kansi saadakseen herkkupalan.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen kansi suljettiin niin, ettei koira voinut saada sitä auki. Tarkoitus oli katsoa, miten herkästi koira hakee omistajaltaan apua.

Kolme varttia ennen koetta koirien kuonoon suihkutettiin joko oksitosiinia tai suolavesiliuosta. Sitten tutkijat ottivat aikaa, kuinka kauan koira jaksaa itsekseen painia kannen kanssa.

Oksitosiinisuihke todella vaikutti, mutta vain osaan koirista. Sellaiset koirat, joilla oli tietty oksitosiinireseptoriin liittyvä geenivariantti, tulivat helpommin pyytämään apua omistajaltaan.

Samoja koiria testattiin myös suolavesiliuoksella, mikä odotetusti ei vaikuttanut avuntarpeen lisääntymiseen.

Kaikista koirista otettiin dna-näytteet. Tutkijat paikansivat erityyppisiä muunnoksia oksitosiinigeenien lähistöllä niiden kromosomistossa. Niin sanotun AA-genotyypin koirat reagoivat oksitosiiniin, kun taas GG-genotyypin koirat eivät.

Samaa vaihtelua havaittiin myös susilla. Tutkijat analysoivat 21 suden dna:ta niiden verinäytteistä.

Toisin sanoen oksitosiinireseptoriin liittyvät muunnokset olivat susilla jo ennen niiden kesyttämistä koiriksi. Se voi selittää, miksi tietyt sudet muinoin tulivat paremmin ihmisten kanssa toimeen.

”Tulokset antavat olettaa, että ihmiset aikoinaan valitsivat kesytettäviksi yhteistyökykyisiä susia ja jalostivat niistä seuraavia sukupolvia”, sanoo tiedotteessa Mia Persson, yksi tutkijoista.

Tutkimuksen julkaisi Hormones and Behaviour.