Neonin ja argonin tapaisten jalokaasujen huomattiin reagoivan uraanin kanssa, kun Virginian yliopistossa Yhdysvalloissa kokeiltiin aivan muita asioita. Tarkoituksena oli selvittää, miten uraani käyttäytyy, kun se joutuu tekemisiin veden, hiilidioksidin...

Neonin ja argonin tapaisten jalokaasujen huomattiin reagoivan uraanin kanssa, kun Virginian yliopistossa Yhdysvalloissa kokeiltiin aivan muita asioita. Tarkoituksena oli selvittää, miten uraani käyttäytyy, kun se joutuu tekemisiin veden, hiilidioksidin ja hiilimonoksidin kanssa.

Uraani ja tutkittavat yhdistettiin suojattiin jalokaasulla, jotta mikään vieras reaktio ei pääsisi sotkemaan tuloksia. Ajatus oli hyvä – paitsi että passiiviseksi luultu jalokaasu työnsi omat elektroninsa sekaan. Jalokaasun jäljet näkyivät siinä, että näytteen spektriviivat tulivat vääriin paikkoihin. Onneksi tutkijat huomasivat epäillä syyksi jalokaasua eivätkä jääneet loputtomiin etsimään vikaa laitteistosta.

Jalokaasun osallistuminen varmennettiin Ohion yliopistossa tehdyin laskelmin. Yli sata vuotta jalokaasujen uskottiin olevan kemiallisesti täysin passiivisia siten, että ne eivät muodosta kemiallisia yhdisteitä. Siitä nimi jalokaasu. Ensimmäiset jalokaasuyhdisteet valmistettiin 1960-luvun alussa, ja niitä osataan tehdä esimerkiksi Helsingin yliopiston kemian laitoksella, jonka raportti julkaistiin Nature-tiedelehdessä kesällä 2000. Suomenkielinen selvitys jalokaasuyhdisteistä löytyy kemian laitoksen opettajankoulutussivulta, kun klikkaa vasemmalta ylhäältä kohdan Kuukauden molekyyli.